Pajalan seurakunnan kirkkoherran, Provasti Lars Levi Læstadiuksen Elämäkerta.

Toisessa kuningasten kirjassa muistellaan, että kuin Profeetta Elian opetuslapsi Elisa näki, kuinka hänen rakas opettajansa tulisissa vaunuissa ja tulisilla hevoisilla vietiin ylös taivaaseen, huusi hän hänen peräänsä: minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä. Toinen Kuningasten kirja. 2. 12.

Senkaltaisella tunnolla seison minä tässä tänä päivänä, ynnä teidän kanssanne, kristillisyyden veljet ja sisaret, jotka nyt olette kokoon tulleet saattamaan lepokammioonsa tämän seurakunnan kirkkoherraa, joka on ollut Israelin kansalle täällä pohjan maalla sekä hänen vaununsa että ratsasmiehensä, sillä hän oli saanut Jumalalta suuren voiman suojelemaan sitä kristillisyyttä, jonka Jumala oli hänen kauttansa täällä istuttanut, niin että kaikki saatanan yritykset tätä kristillisyyttä vastaan ovat tähän asti olleet turhat, mutta nyt on Israelista pois otettu hänen vaununsa ja ratsasmiehensä, nyt on se mies pois otettu, joka on ollut opetusisä kristillisyydessä monelle sielulle, ei ainoastansa Pajalan, vaan myös Karesuannon, Jukkasjärven, Gellivaaran, Ylitornion, Karungin ja Alatornion sekä myös Ruotsin kieltä puhuvaisissa seurakunnissa, niin myös Norjassa ja Suomessa on hänen voimallinen äänensä matkaansaattanut monessa paikassa suuret ja terveelliset muutokset! Mutta tämä suuri voima ei ollut hänen, vaan se oli Jumalan, joka sen hänelle antanut oli. Niin kuin se on usein havaittu, että joita Jumala on tahtonut valmistaa itsellensä erinomaisiksi aseiksi, niitä on Hän jo varhain ottanut köyhyyden ja kärsimisen kouluun, ja se on merkillistä, että niin kuin Johannes kastajan nimi ilmoitettiin Herran Enkeliltä jo ennen hänen syntymistään, niin annettiin myös tälle miehelle hänen nimensä ilmoituksen kautta, ennen kuin hän syntyi tähän maailmaan. Raskaana ollessa näki hänen äitinsä, että yksi poikainen nimeltänsä Levi juoksi hänen miehensä perässä ja tämän nimen pani äiti muistoonsa. Koska lapsi piti syntymän näki hän taas unta sätkien välissä, että joku huusi Lars. Lapsi syntyi onnellisesti maailmaan yhdessä kylmässä ja viheliäisessä tuvassa. Terveeksi tultuansa täytyi tämä köyhä äiti itse käsivartensa päällä kantaa lapsen papin tykö, joka oli seitsemän penikulmaa hänen kotopaikastaan, ja nyt annettiin lapselle kasteessa nimi Lars Levi, niin kuin hänen äitillensä oli unessa ilmoitettu. Niin sai tämä lapsi kuluttaa lapsuutensa ijän suuressa köyhyydessä. Ja kuin hän nuoruuden ijässä, hänen äitinsä jo kuoltua lähetettiin kouluun oppimaan tämän mailman viisautta, sai hän itse suuren vaivan kautta pitää huolta ylöspidostansa koulussa; sillä hänen köyhällä isällänsä ei ollut varaa kostantaa mitään hänen päällensä, eikä tämä nuorukainen tahtonut velkoja ottaa, niin kuin köyhäin tuteeravaisten nuorukaisten tapa on: sillä hän ymmärsi, että velkoja aina otetaan paljota helpommasti, kuin niitä maksetaan, siinäkin osoitti hän suuren viisauden, joka erinomattain tällä mailman ajalla puuttuu suurimmalta osalta ei ainoastaan nuorukaisilta, vaan myös miehuuden ikään tulleilta; ettei hän elänyt ylitse varojansa, vaan tyytyi halvempaan ja huonompaan ruokaan ja huonompiin vaatteisiin, kuin hänen kumppaninsa, ja tämän asian tähden sai hän kuulla monta pilkkasanaa, sekä luku kumppaneiltansa että muilta, jotka pitivät sen kummana, ettei hän elänyt niin kuin muut ihmiset elävät; mutta hänkin puolestansa katsoi ylön senkaltaisia fiinejä herroja ja mamselleja, jotka mittaavat ihmisten arvoa vaatteiden jälkeen.

Maallisessa opissa, erinomattain luonnontutkinnossa menestyi hän suuresti, sillä Luoja oli antanut hänelle siihen erinomaisen älyn, josta hänen tarkat kanssapuheensa todistivat, ja vieläki ovat hänen pränttiin ulosannetut tieteelliset kirjansa ja hänen rikas kokouksensa kaikenlaisista ruohoista ja kukista todistuksena siihen. Franskan kuningas on myös katsonut hänen mahdolliseksi saamaan kunniatähden suuren oppinsa edestä, niin kuin myös monta muuta oppinutta seuraa ovat kutsuneet hänen jäseneksensä. Mutta en minä tahdo paljon puhua hänen maallisesta viisaudestansa, sillä hänen viisautensa hengellisissä asioissa on paljon rakkaampi minun sydämelleni.

Nuoruuden ijän ja suuren osan miehuuden ijästä kulutti hän ilman Pyhän Hengen osallisuutta ja seuraavaisesti siitä ilman oikeaa ylösvalaistusta hengellisissä asioissa, sillä mitä yksi luonnollinen ihminen, vaikka hänellä olisit kuinka suuret luonnon lahjat, pitää ylösvalistuksena, se ei ole muu kuin sula pimeys Jumalan edessä, sillä tämä Paavalin aikainen koettelemus pysyy vahvana niinkauvan kuin mailma seisoo, kuka ihminen tietää mitä ihmisessä on, vaan ihmisen henki, joka hänessä on, niin myös ei yksikään tiedä mitä Jumalassa on, vaan Jumalan henki. Mutta emme (nimittäin totiset kristityt) kaikkina mailman aikoina ole saaneet tämän mailman henkeä, vaan sen hengen, joka Jumalasta on, että tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on, jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla kuin inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, kuin Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti, mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, kuin Jumalan hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus eikä taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.

Niin vaelsi myös tämä meidän opetusisämme koko sen mainitun ajan luonnollisen ymmärryksen pimeydessä ijankaikkisuutta kohden, sillä vaikka hän ahkeroitsi siveää elämää, ei hän kuitenkaan silloin vielä tiennyt mitään siitä elämästä, joka Jumalasta on; eikä tämä siveä mies aina saattanut häpiällisiä töitäkään välttää siitä syystä, ettei hän vielä silloin ollut varustettu elävän uskon kilvellä vihollista vastaan, vaan piti kuolleen uskon ja mailman kunnian sota aseina. Mutta se armollinen Jumala, joka oli jo äitin kohdussa valmistanut hänen itsellensä valituksi aseeksi, antoi tämänkin ajan sisällä vaikuttavaisia muistutuksia, sekä hänen kuolevaisuudestansa, että hänen omasta valmistamattomuudestansa kuolemaan. Usein kuin hän kävi metsissä, tunsi hän väkevän ruumiin hajun, usein taisteli hän myös unessa kuolleitten kanssa, joka kaikki oli kuvaus hänen kuolleesta tilastansa, että myös siitä kuolleesta kristikunnasta, kussa kuollut usko hallitsee elävän uskon sijassa. Lapsuuden ijässä oli hänellä kerran merkillinen näkö, hän näki yhden vaimoihmisen, joka hikoili verta kristillisyyden tähden ja kärsei istuallansa tämän vaivan ihmeteltävällä kärsivällisyydellä; tämä korkea näkö painui syvästi hänen tuntoonsa ja oli jälistäpäin, kuin hän oli kristityksi tullut, suureksi kehoitukseksi ja lohdutukseksi niitten vainoomisten ja vaivain alla, joita hän sai kärsiä kristillisyyden tähden. Ensimmäinen alku hänen tuntonsa oikeaan heräykseen näkyy tulleen yhden hänen lapsensa kuoleman kautta, joka tapahtui, kuin hän itse oli 39 ajastajan vanha. Tämän rakkaan lapsen kuolemaa murehti hän suuresti ja sen murheen alla sai Jumalan henki tilaa muistuttaa hänen omaa kuolevaisuuttansa ja vaikuttaa murheen autuudesta; voimallisen muistutuksen kuolevaisuudestansa, oli hän jo ennen saanut kuin hän elämänsä kolmannella kymmenennellä toisella vuodella, joutui tautivuoteelle, jossa hän viidennellä viikolla luopui kaiken paranemisen toivosta. Mutta se kuollut usko oli silloin vielä niin vahva, ettei hän peljännyt kuolemaa, vaikka ei ollut yhtään tietoa, koska hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Kuitenkin hän jälkeen paranemisensa vähän kovensi saarnojansa, mutta ei ne vielä olleet niin suolaiset, että ne olisivat saattaneet vaikuttaa terveellisen muutoksen sanan kuulijoissa.

Mutta kuin hän 10 ajastaikaa sen jälkeen eli 3 ajastaikaa jälkeen sen mainitun lapsen kuoleman, hänen elämänsä 42 ajastajalla, taas joutui tautivuoteelle ja luuli nytkin kuolevansa, tuli väkevä kuoleman pelko hänelle, sillä ei hän nyt tuntenut itseänsä valmiiksi kuolemaan ja kuollut usko oli nyt särkynyt; ja tästä ajasta tuli hän korkeammalta voimalta vedetyksi tuntemaan, ajattelemaan ja tekemään kokonansa vastoin omaa tahtoansa, niin että, niin kuin hän itse kirjoittaa, hänen oma ja muitten kääntyminen ei ole tapahtunut hänen oman tahtonsa jälkeen, vaan hän on ollut yhtä vastahakoinen kuin Moses, koska Jumala käski hänen johdattaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Nyt alkoi hän etsimään tietä taivaaseen, mutta ei hän löytänyt ennen kuin kahden vuoden perästä, hänen elämänsä neljännellä kymmenennellä neljännellä ajast' ajalla. Sinä vuonna kävi hän visitaattorina Ooselen seurakunnassa, ja siellä tuli hänen tykönsä yksi Lapin tytär, nimeltä Maria, joka oli kuullut sen saarnan, kuin hän oli pitänyt alttarilla, ja nyt avais hänelle koko sydämensä. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli senkaltaisia koettelemuksia armon järjestyksestä, kuin hän ei koskaan ennen ollut kuullut. Tämä Lapin tytär oli matkustellut pitkiä matkoja, saadaksensa ylösvalaistusta, kuinka hänen pitää autuaaksi tuleman, siihen asti, että hän viimein kohtasi yhden papin, nimeltä Brandell, Noran seurakunnassa, joka päästi hänen kaikista epäilyksistä, niin että hän tuli elävään uskoon. Tältä Lapin tyttäreltä sai tämä suuri opettaja, joka on päättänyt maallisen vaelluksensa, ja eläissänsä on ollut välikappaleena monen tuhannen ihmisen heräykseksi ja autuudeksi, hän sai, sanon minä, tältä Lapin tyttäreltä oppia, mitä hän ei ollut oppinut papinkoulussa, nimittäin missä järjestyksessä ihmisen pitää autuaaksi tuleman, hän ajatteli: "Nyt vasta minä näen tien, joka viepi taivaaseen," se on ollut minulta salattu siihen asti, että sain puhua Marian kanssa. Marian yksinkertaiset muistelukset hänen vaelluksestansa, vaikutit niin paljon hänen sydämessänsä, että hänkin käsitettiin valkeudelta, ja hän tunsi sinä iltana esimaun taivaan ilosta. Tästä ajasta muuttuivat hänen saarnansa kokonansa erinkaltaisiksi kuin ne ennen olivat olleet; sillä sitte kuin hän oli löytänyt tien taivaaseen, löysi hän myös tien ihmisten sydämmiin. Hän alkoi nyt saarnaamaan täydellistä lakia ja täydellistä evankeliumia, ja vaikutukset voimallisista saarnoistansa ovat olleet senkaltaiset, että niitten kautta ovat melkein yhteiset heräykset tapahtuneet monissa seurakunnissa. Juopumus, huoruus, varkaus, lainkäyminen ja muu jumalatoin elämä, enimmältä osalta, heitettiin pois, ja vaikka muutamat ja ei niin harvatkaan, jotka ainoastansa vähän aikaa tahtoivat riemuita tämän palavaisen ja loistavaisen kynttilän valkeudessa, ovat uudestaan alkaneet niitä entisiä perkeleitten töitä harjoittamaan, seuraten siinä koirain esimerkkiä, jotka syövät oman oksennukoksennuksensa, ja pestyin sikain, jotka jälleen rapakossa rypövät. On niitä kuitenkin monia tuhansia sieluja, jotka ovat totisesti kristityksi tulleet ja heidän kalliimmassa uskossansa pysyväiset olleet, niin kuin niitä on myös yksi suuri joukko pelastetuita sieluja, jotka jo ennen häntä ovat onnellisesti kostuneet perille kuolemattomuuden maahan, kussa he ovat odottaneet ja nyt jo saavat tervehdellä ja kiittää heidän vanhaa, rakasta opetusisäänsä.

Mutta totuus vaatii meiltä sen tunnustuksen, että, niin monen ihmisen kääntymys ei ole ollut yksin hänen työnsä, vaan hänellä on ollut muutampia harvoja työkumpania; joille myös maksetaan palkka vanhurskasten ylösnousemisessa, itsekunki työn jälkeen. Tämä meidän rakas opetusisämme sai myös vastaanottaa kaikkein totisten kristittyin osan tässä maailmassa, että nimittäin vanhurskauden tähden tulla vainotuksi, joka Jeesuksen vuorisaarnan jälkeen on viimeinen autuaallisen tilan tuntomerkki, ja että hän oli tämän kristillisyyden sekä alkaja että voimallinen puolustaja ja levittäjä, oli rietas hänelle kaikkein enimmiten suuttunut, jonka tähden hän freistais parhautensa, kuinka hän olisi saattanut häntä kiusata soimauksilla kuolleen uskon papeilta; korvapuusteilla raakoilta talonpojilta; vainoomisilla vihastuneilta huorilta, varkailta ja juomareilta ja paloviinanporvareilta, mutta hän kantoi tämän kaikki kärsivällisesti, sillä hän tiesi sen, että yhden totuuden tunnustajan ei pidä muuta toivomankaan tältä nurjalta ja pakanalliselta sukukunnalta.

Hän oli syntynt Arjeplougin seurakunnassa kymmenentenä päivänä Tammikuuta 1800 ja siirtyi parempaan ilmaan pitkällisen sairastamisen jälkeen hiljaisella ja keveällä kuoleman tuskalla kahdentena kymmenentenä ensimmäisenä päivänä Helmikuuta 1861. Sitte kuin hän oli vaeltanut tässä kuolevaisuuden maassa 61 ajastaikaa, 1 kuukauden ja 11 päivää ja ollut opettajana ensin Karesuannon seurakunnassa 23 ajast' aikaa ja sitten Pajalan seurakunnassa lähes 12 ajastaikaa.

Niin kuin hän elämänsä päivinä teki uskollisesti ja vireästi työtä Herran viinamäessä, niin oli myös hänen elämänsä ilta ihana, iloinen oli hän, usein oli hän liikutuksissa ja halaisi luettavan itsellensä Sionin vuoresta ja voittajain ja kilvoittelijain palkasta; hän tahtoi myös usein veisattavan hänellensä sionin virsiä; ei hän mailmasta pitänyt mitään, ainoastansa lapsista oli hänellä huoli, ne jäivät hänen sydämensä päälle ja hän kirjoitti heille varoituksia, ottakaat vaari kuolevaisen vanhemman varoituksista! Tiistaina sinä viikkona jona hän kuoli, koska hänellä vielä oli puhe, oli hän niin kuin unessa ja kuin hän heräis sanoi hän: mikä Tohtori on tullut tähän kylään, johon hänen puolisonsa vastais hänelle, ei täällä ole yhtään Tohtoria, niin naurahti hän ja sanoi, yksi kaunis vaimo kävi tässä. Vapahtaja tulee minua avoimilla rinnoilla noutamaan, jo nyt vieraat taivaasta tulevat noutamaan, ja hän sanoi puolisollensa ja läsnäoleville lapsillensa, niin myös muille läsnäolevaisille jäähyvästin ja kiitti Jumalaa, että hän oli antanut hänelle onnea mailmassa ja siunannut hänen avioliittonsa rakkaudella ja ilolla, mutta sen jälkeen ei hän enään saattanut puhua, että olis ymmärretty, niin tyytyväisenä makais hän; ja kuin hän aukaisi silmiänsä ja katsoi ihmisten päälle, meni suu nauruun (naurahti), ja ilo ja rakkaus loisti hänen silmistänsä, mutta ruumiinsa heikkouden tähden ei hän jaksanut puhua enään. Iloista se on ollut nähdä ja katsella kaikilla läsnäolevilla, koska hän aukaisi aivan usein silmiänsä ja katseli ylös taivasta kohden iloisilla silmillä ja naurusuulla, josta saatettiin selkiästi nähdä, että hän katseli taivaallisia asuntoja ja vielä viimeisessä hengen vetämisessä veti hän suunsa nauruun ja hän tahtoi nostaa kätensä ylös kiitokseen, koska jo toinen käsi oli tantistunut, mutta kuin hän sai puolisonsa käden kiinni, niin pani oman kätensä kanssa ristiin ja korotti ylös kiitoksen lunastajaansa kohtaan.

Sen kaltainen oli tämän Herran palvelijan lähtö tästä mailmasta, hän on nyt jättänyt vastustajansa ja pilkkaajansa, ynnä hänen ystäväinsä ja rakastajainsa kanssa Jumalan haltuun, siinä toivossa, että Jumala vaikuttaa vielä hänen kuolemansa jälkeen heissä sen, jota hän ei vaikuttanut hänen eläissänsä, ja antaa heidän ymmärtää paremmin, mitä hänen saarnoissansa on ollut salattu. Totisesti on hän ollut yksi suuri profeetta, jonka vertaista en minä usko löytyvän tällä mailman ajalla, kaikki hänen entiset vastustajansa, pilkkaajansa ja vainoojansa pitäisit nyt panna muistoon, että yksi suuri profeetta on ollut heidän keskellänsä ja tästäedes ruveta paremmin ottamaan vaaria siitä terveellisestä opista, jota hän lähes 12 ajastaikaa on tässä seurakunnassa huutanut heidän korviinsa. Katsokaat suruttomat, se mies, jonka rakkauden te oletta palkinneet pilkalla ja vihalla, hän ei ole enää vaivaamassa teidän korvianne, sillä vieraat taivaasta on noutaneet hänen pois täältä, sillä Jumala näki, että hän oli jo kylliksi saanut nähdä vaivaa teidän tähtenne, mutta ajatelkaat nyt perään, minkä kaltaisella tunnolla teidän pitää seisoman tuomiopäivänä, jos ette tästäedes, koska jo multa peittää teidän vanhan opettajanne luut, ota paremmin vaaria hänen uskollisista varoituksistansa, joita hän eläissänsä teille antanut on, sillä ette suinkaan enään saa nähdä senkaltaista profeettaa.

Te armosta poislangenneet sielut, jotka ainoastansa vähän aikaa tahdoitte iloita tämän paistavaisen kynttilän valkeudessa, katsokaat tekin, kuinka kuolema nyt on painanut hänen kirkkaat silmänsä umpeen. Eikö teilläki ole halu saada tervehdellä teidän vanhaa opettajaanne kuolemattomuuden maassa, niin ajatelkaat nyt perään, mistä te langenneet oletta. Valvokaat ja rukoilkaat seuraten katuvaisella sydämmellä Jeesuksen askeleita yrttitarhasta Golgathan mäelle, niin kuin teidän vanha opettajanne teitä neuvonut on. Te heränneet ja armoitetut sielut, se on kohtuullinen, että te murehditte tätä uskollista työn tekijää Herran viinamäessä, mutta älkäät kuitenkaan murehtiko niin kuin ne, joilla toivoa ei ole, vaan ajatelkaat, että teidän siirtymisenne aika pian tulee, pian tulevat vieraat taivaasta teitäki noutamaan jos te loppuun asti kilvoittelette teidän kalliimmassa uskossanne. Vähän ajan perästä te pääsette tervehtelemään teidän opetusisäänne Sionin vuorella ulosvalittuin joukossa, niin lohduttakaat siis teitänne keskenänne sillä toivolla.

Rukoilkaat sitä suurta Israelin Paimenta, joka on pannut henkensä lammasten edestä, että hän tahtois itse pitää murheen lampaistansa ja vieläkin lähettää totuuden saarnaajita mailmaan, ettei pääsis kaikki valkeus sammumaan, se kirkkain tähti pohjan maalla on nyt siirretty toiseen mailmaan, kussa ei ole yhtään pimeyttä vaan aurinko, kuu ja tähdet paistavat taivaan laella eikä ikänä mene pilvein taka. Mutta kirkastakoon valkeuden Isä niitä harvoja tähtiä, jotka vielä näkyvät pohjan maalla, että ne kelpaisit johdattajaksi matkustavaisille ijankaikkisuuden Betlehemiin, ettei se ruskea lohikäärme pääsis pyrstöllänsä vetämään kaikkia tähtiä alas taivaasta. Herran profeetta on nyt otettu ylös taivaaseen ja hänen opetuslapsensa huutavat hänen peräänsä valittavaisella äänellä, minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä. Israelin Jumala antakoon heidän hätähuutonsa käydä sydämmellensä ja osottakoon kussa nyt on Herra, Eliaan Jumala. Hän lähettäköön vielä suuresta armostansa jonkun uskollisen paimenen pohjan maalle ruokkimaan Jeesuksen lampaita ja karitsoita. Murheelliset lampaat, vapisevaiset karitsat, missä teillä nyt on muualla turva, kuin sen suuren Israelin Paimenen tykönä, joka on pannut henkensä lammasten edestä, kokoontukaat usein hänen tykönsä syömään niitä terveellisiä ruohoja, jotka kasvavat yrttitarhassa ja Golgathan mäellä, sammuttakaat elämän vedestä teidän sielunne janon, niin kauan että Paimen tulee teitä viemään poikki Jordanin virran, siihen maahan, kussa ei ole hukkia eikä petoja. Ja Herra Jeesus tule pian noutamaan omiasi pois tästä surun laaksosta, vahvista ja varjele niitä harvoja sieluja, jotka kilvoittelevat sitä kallista uskonkilvoitusta, syntiä, perkelettä ja mailmaa vastaan! että matkustavaiset kostuisit siihen maahan kussa ei heidän tarvitse vuodattaa murheen eikä kaipauksen kyyneleitä. Amen

_

Lähde: Kirkkopostilla 1876.