N:o 71                                           2 RUKOUSPÄIVÄNÄ

Ei Jumala tahdo yhdenkään syntisen kuolemata, vaan Jumala tahtoo, että jokainen, jolla elämä ja henki on, pitää kääntymän ja tuleman autuuden tuntemiseen. Hesek. 33.

Näistä Jumalan sanoista kuulemme me, ettei Jumala tahdo syntisen kuolemata, mutta se on Jumalan tahto, että ihmiset pitää tuleman autuuden tuntemiseen. Hän tahtoo, että ihmisen pitää tunteman autuutta, ei ainoastansa uskoman, että se löytyy, vaan hänen pitää itse tunteman ja maistaman autuutta. Hänen pitää tunteman täällä jo autuuden esimakua ja kristillisyyden voimaa. Ja koska Jumala sanoo profeetan Hesekielin kautta 33 luvussa 11 värssyssä: ei minulle kelpaa jumalattoman kuolema, niin se on arvattava, ettei Jumala tahdo, että yhden katuvaisen syntisen pitää vajoaman helvettiin, vaan se on Jumalan tahto, että jumalatoin nostettaisiin ylös helvetistä. Mutta ei yksikään tahdo helvetistä nostetuksi tulla, ennenkuin hän tuntee, että hän on pudonnut helvettiin.

Maailman surutoin ihminen ei tunne, että hän on valmis putoamaan helvettiin, ennenkuin omatunto herää. Mutta heränneellä ihmisellä on se pelko, että hän vajoaa helvettiin. Ja koska hän vielä tuntee omantunnon poltetta, eli helvetin esimakua, niin sanoo Herra: Ei Jumala tahdo syntisen kuolemata, vaan että syntinen itsensä kääntäis ja tulis autuuden tuntemiseen. Mutta moni herännyt ihminen ei tohdi uskoa, että Jumala saattaa häntä helvetistä ylös nostaa. Herännyt ihminen tuntee kyllä, että helvetti on, jota hän suruttomuuden tilassa ei ole tuntenut. Koska hän tuntee lain kirousta, silloin vasta rupeaa hän uskomaan, että helvetti on. Mutta ei hän voi enää uskoa, mitä Jumala on sanonut, että taivaan valtakunta myös löytyy, ja että Jumala ei tahdo syntisen kuolemata tahi kadotusta, vaan hän tahtoo, että syntisen pitää tuleman autuuden tuntemiseen.

Ja koska se nyt on Jumalan tahto, että katuvaiset pitää autettaman ylös helvetistä, että heidän pitää maistaman armoa, niin minä olisin kirottu, jos minä lain kirouksen kautta tahtoisin vielä syvempään helvettiin painaa niitä sieluja, jotka jo ovat helvettiin painetut omantunnon soimausten kautta. Mutta minä tahdon evankeliumin kautta niin paljon kuin minä jaksan ja saatan, lohduttaa murheellisia, niinkuin minä tiedän, kuinka armollinen Vapahtaja on katuvaisia kohtaan. Joissa hän tunsi vähäisen katumuksen alkua, niille hän tykösanoi syntein anteeksi antamista. Ei tosin moni, joille hän lupais armoa, ollut niin syvässä katumuksessa, että hän olis langennut epäilykseen. Ja minä luulen, ettei yksi katuvainen syntinen tarvitsis epäilykseen langeta, jos se omavanhurskaus ei olis niin hirmuinen suuri; mutta se omavanhurskaus on niin suuri, ettei pääse yksikään sivuitse sitä jänkkää, joka epäilyksen suoksi kutsutaan. Ja tosin ensimmäisillä kristityillä ei ollut niin suuri epäilys, kuin nyt näkyy muutamilla olevan. Mutta se taisi tulla siitä, ettei heillä ollut niin paljon sitä omaavanhurskautta. Heillä oli sitä vastaan vahvempi usko, ja seuraavaisesti myös suurempi hengellinen ilo, voimallisempi armon tunto ja palavampi rakkaus.

Se oli myös yksi armon tuntomerkki heissä, että he olit armahtavaiset. Ei heidän sydämensä ollut niin kiinni maailmassa, kuin meidän sydämemme. Maailma näkyy olevan niillekin rakas, joittenka sydän on pieksetty. Jos sydän olis päässyt irti maailmasta, vissimmästi tulisit vaivaiset autetuksi, mutta paljas laki ei voi tappaa sen ahneuden perkeleen, sillä laki ei saata eläväksi tehdä. Koska ihminen ei ole vielä vakuutettu siitä, että hän on Jumalan lapsi, eli niin kauan kuin ihminen pelkää vielä, että hän putoaa helvettiin, tahtoo maailmanrakkaus pidättää hänen sydämensä kiinni. Ei hän tahtois mistantaa molempia, sekä maailmaa että taivasta.

Mutta jos yksi katuvainen syntinen tulee vakuutetuksi siitä, että hän on Jumalan lapsi, vissimmästi hän pääsee paremmin irti maailmasta ja perkeleen kahleista, jos hänen uskonsa on elävä. Mutta kuollut usko ei päästä ketään maailmanrakkaudesta. Jolla on kuollut usko, hän rakastaa sekä maailman tavarata että omaa lihaansa. Jos lihan rakkaus on suurempi kuin tavaran rakkaus, niin panee hän kaiken tavaransa omaan kurkkuunsa ja ajattelee näin: "Parempi on syödä ja juoda kuin tallelle panna." Jos hän rakastaa tavaratansa enempi kuin lihaansa, niin hän kokoo niin paljon tavarata kuin mahdollinen on, eikä raski sentähden itse syödä.

Muutamat kokoavat tavarata sekä oikeudella että vääryydellä, että he pääsisit haaskaamaan juomingeissa ja pidoissa, ja sillä tavalla maailman kunniata voittamaan. Mutta minä luulen, että kristityn sydän pääsis paremmin irti maailmasta, koska hän elävän uskon kautta rupeaa uskomaan ja tuntemaan, että hän on Jumalan lapsi. Mitäs hän tavaralla enää tekee, koska hänen sielunsa on taivaassa? Kukatiesi joku saattais kääntää tämän kysymyksen ja sanoa: Mitä se tekee tavaralla, joka tuntee itsensä tuomituksi helvettiin? Mutta ei se ole niin asia, joka on helvetissä, tahtoo vielä enemmän tavarata koota, vaikka se ei hyödytä häntä, sillä Vapahtaja sanoo: "Missä teidän tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne." Mutta jos ihmisen paras tavara on taivaassa, silloin on hänen sydämensä joksiki päässyt irti maailmasta.

Me uskomme siis, ettei ihmisen sydän pääse irti maailmasta, vaikka hänen sielunsa olis helvetissä, mutta silloin hän pääsee irti maailmasta, koska hänen sielunsa on taivaassa. Ja seuraavaisesti siitä pitäisit epäileväiset sielut nostettaman ylös epäilyksestä, jos se olis ihmisen voimassa, ja suruttomat maailman orjat pitäis painettaman epäilykseen, jos se olis ihmisen voimassa. Mutta ei kumpikaan ole ihmiselle mahdollinen, vaan Jumalan edessä ei oe mitään mahdotointa. Hän saattaa kyllä paatuneita helvettiin syöksetä, ja epäileväisiä saattaa hän helvetistä ylös nostaa. Se on myös meidän toivomme ja meidän uskalluksemme, että se armollinen Vapahtaja saattaa ja tahtoo katuvaisia syntisiä armahtaa ja epäilyksestä ylös auttaa, jos he vaan myötäävät ja kärsivällisyydellä odottavat siihen asti, että lunastus tulee.

O! Herra, älä lakkaa kurittamasta kovakorvaisia siihen asti, että sydän särkyy. Pieksä kovat sydämet siihen asti, että he tulevat taulaksi. Puserra paatuneita siihen asti, että veri truiskuu suusta ja nenästä. Mutta auta myös armollas niitä, jotka hädässä ovat, ja paranna sydämen haavat yhdellä pisaralla sinun viattomasta verestäs, että he uskoisit sinun päällesti Herra, ja tulisit autetuksi meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta! Amen. Isä meidän jne.

 

Evankeliumi: Luuk.18: 1

Koska tämän päivän teksti puhuu armosta ja edespanee katuvaisille sen lunastuksen, joka Kristuksen kautta tapahtunut on, niin tahdomme tänä päivänä Jumalan armon kautta johdattaa Jeesuksen ristin kantajia Golgatan mäelle osottain ensinnä tien, joka menee turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle. Toiseksi, kuka se on, joka vaaditaan Jeesuksen ristiä kantamaan. Kolmanneksi, kuinka Jeesus ottaa itse sen ristin päällensä, jonka ristinkantaja on kantanut, koska hän tulee Golgatan mäelle.

Me kuulemme Kristuksen piinan historiasta, että maailman joukko vei Jeesuksen ulos ristiinnaulita sitte kuin hän oli ensin oikein piinattu, ruoskittu ja pilkattu. Hän kantoi ensin ristinsä, mutta koska Jeesus oli jo ruumiin puolesta niin kovin väsynyt, ettei hän jaksanut niin hopusti käydä, kuin maailman joukko tahtoi, niin otti maailman joukko väkisin Simonin Kyreneuksen, ja vaati häntä Jeesuksen ristiä kantamaan. Me kuulemme siis, että ristinkantaja pannaan väkisin ja vastoin tahtoansa Jeesuksen ristiä kantamaan. Ei ihminen tahdo ensin tätä ristiä kantaa. Se on nimittäin suuri häpeä maailman edessä, että kantaa Jeesuksen ristiä. Ihminen mistantaa sen kautta kunniansa. Jos se olis hopea kiisa eli verka rokki, eli morsiamen kruunu, kyllä jokainen sen mielellänsä kantais.

Mutta Jeesuksen risti, joka on täynnänsä kirouksia, jonka päälle jokainen sylkee, ja jota maailman kunnialliset miehet ei tahtois koskea sormen nenällä, se tulee ensin kuitenki raskaaksi kantaa, ei sentähden, että se on itsestänsä ylön raskas, vaan sentähden, että se on sen miehen risti, joka on maailmalta pilkattu ja ylönkatsottu ja suurimmaksi kälmiksi tuomittu. Se mies katsotaan itse rakkariksi ja kälmiksi, joka mestatun rakkarin eli kälmin raatoa korjaa. Se pitää oleman melkein huono ja ylönkatsottu, joka rupeaa semmoisen miehen ristiä kantamaan. Ei se ole parempi, kuin se, joka on tuomittu ristiä kantamaan ja ristiin naulittaa.

Jeesuksen ristissä on maailman viha ja pilkka. Siinä on kaiken maailman kiroukset kootut yhteen. Ja olis se vielä keveämpi, jos tie menis kujasta eli mettän korvesta, kussa ei yksikään ihminen näe. Mutta se tie, josta ristinkantaja pitää vaeltaman, menee läpi turmeluksen kaupunkia, kussa kaikki maailman siveät huorat sylkevät ristinkantajan päälle, kaikki viattomat varkaat haukkuvat häntä, kaikki raittiit juomarit kiroavat häntä, kaikki armolliset viinaporvarit viskaavat rapakkoa ristinkantajan päälle, kaikki kaupungin hurtat kokoontuvat hänen ympärillensä ja kaikki riettaan enkelit nauravat häntä.

Tämä maailmanlasten pilkkaaminen ja nauraminen tulee ristinkantajalle raskaammaksi, kuin itse risti. Moni ristinkantaja luulee, että Jeesus on pannut tämän ristin hänen päällensä. Mutta siitä tulee hänelle paha mieli, että se on maailman joukko, joka väkisin pakottaa häntä tätä ristiä kantamaan. Jos Jeesus itse olis pannut tämän ristin hänen päällensä, niin saattais ristinkantaja ajatella, että hän saapi kiitosta Jeesukselta. Mutta nyt hän ei saa mitään kiitosta sen edestä, vaan ainoastansa surua ja mielikarvautta. Vaikka Jeesus on sanonut: Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä, niin ei ristinkantaja tunne sitä suloiseksi ja keveäksi, vaan se tulee hänelle sangen raskaaksi ja somattomaksi, erinomattain siitä syystä, ettei Jeesus ole pannut sen ristin hänen hartioillensa, mutta maailman joukko on väkisin vaatinut häntä Jeesuksen ristiä kantamaan.

Muutampi ristinkantaja luulee jotakin saavansa sen edestä, että hän Jeesuksen ristiä kantaa. Hän luulee ja odottaa, että Vapahtajan pitää maksaman ristinkantajalle jotakin hänen vaivansa edestä, mutta siitä vaivasta ei tule ristinkantajalle mitään. Ei hän saa kiitostakaan Jeesukselta, ja maailman joukolta hän ei saa muuta kuin häpeätä.

Kuunnelkaat hyvin, te ristinkantajat, te taidatte olla siinä uskossa, että te olette ison palkan ansainneet ristin kantamisen kautta; mutta ette vain saa yhtään äyriä sen edestä. Vaikka moni ristinkantaja luulee kohta ansainneensa elämän ja autuuden sen kautta, mutta ei hän saa mitään vaivansa edestä, ei niin paljon kuin: "Suuri kiitos, rakas kristitty tämän vaivan edestä." Ja kuka pitää kiittämän ristinkantajaa sen edestä? Ei suinkaan Jeesus ole pannut hänen päällensä tätä ristiä, mutta maailman joukko. Omat hänen ruokkolapsensa, joita hän on imettänyt ja ylöskasvattanut, omat hänen kotosyntinsä, joita hän on rakastanut: ylpeys, ahneus, kirous, juopumus, koreus, varkaus, huoruus, viha, valhe, maailman rakkaus, maailman kunnia ja omavanhurskaus.

Katso, ne kotosynnit on se maailman joukko, jotka sinua pakottavat Jeesuksen ristiä kantamaan. Vaikka sinä luulet, että Jeesus on pannut ristinsä sinun päällesti, mutta ei se ole niin. Sinä olet pannut ristin Jeesuksen päälle, mutta ei Jeesus sinun päällesti. Sinä olet ristiinnaulinnut Vapahtajan, mutta ei Vapahtaja sinua. Sinä perustat autuuden ristinkantamisen päälle, mutta älä perusta sen päälle, vaan yksistänsä Jeesuksen ansion päälle. Muutamat kantavat maailman ristiä ja perustavat autuutensa sen päälle, ja ajattelevat näin: Koska minä olen köyhäksi tullut, onnettomaan naimiseen joutunut, sairaudessa maannut, omaisuuteni pahain ihmisten kautta mistantanut ja maailman murhetta kantanut, niin minä luulen, että Jumalan pitää maksaman minulle tämän maallisen vaivan tuhannen kertaisesti, ja antaman taivaan ilon kaiken sen vaivan edestä, jonka minä olen maailmassa kärsinyt.

Mutta jos maailman ristin kantajat tulevat petetyksi, koska he ottavat väärän autuuden perustuksen itsellensä, kyllä myös Jeesuksen ristin kantajat tulevat petetyksi, jos he rupeavat autuutensa rakentamaan ristinkantamisen päälle, eikä Vapahtajan ansion päälle yksistänsä. Ei ihminen jaksa syntejänsä maksaa omalla voimallans, vaikka kuinka paljon hän kärsis, mutta Jeesus on maksanut kaikki synnit, koska hän otti itse ristin päällensä ja antoi itsensä ristiinnaulita.

Koska nimittäin ristinkantaja suuren vaivan ja humun lävitse viimein kostuu Golgatan mäelle, silloin otetaan risti hänen hartioiltansa. Jeesus sanoo silloin ristinkantajalle: Sinä olet synteis kautta ansainnut tämän ristin kantaa ijankaikkisuuteen, mutta minä näen, että sinä syntisparka et jaksa tämän ristin kantaa penikulman päähän, jopa sitten ijankaikkisuuteen. Sinä olet väsynyt jo neljänneksen päähän, ja monta kertaa suuttunut ja kärsimättömyyden kanssa taistellut. Kuinka monta kertaa olet sinä jo suuttunut Vapahtajalle, jonka sinä luulet olevan syypään siihen, että sinulle tuli tämmöinen levottomuus? Sinä olet monta kertaa suuttunut ihmisille, joita sinä olet katsonut pahaksi, koska he rupeisit vanhaata Aatamia vaivaamaan. Ja vaikka ei ole kuin yksi neljännes Golgatan mäelle, olet sinä jo nääntynyt, monta kertaa napissut ja uhannut ristin vatkata pois päältästi. Älä ole niin kärsimätöin, vaan kanna tätä ristiä kuitenki siihen asti, että se otetaan pois sinulta ja pannaan Jeesuksen päälle.

Tähän ristinpuuhun on nyt Jeesus itse ristiinnaulittu, ja siihen samaan puuhun ovat kaikki maailman pilkkaamiset ja kiroukset ristiinnaulitut, niin että ristinkantajalta on kaikki kunnia loppunut. Ei hän pidä siitä mitään, että ihmiset häntä pilkkaavat kristillisyyden tähden. Ei maailman viha tee ristinkantajalle mitään, koska hän on kostunut Golgatan mäelle. Mutta lihan himoista hän ei ole vielä päässyt kokonansa irti ennen kuin liha Kristuksen kanssa ristiinnaulitaan yhtenä himoin ja haluin kanssa.

Minä tahtoisin nyt johdattaa ristinkantajia Golgatan mäelle. Minä tahtoisin sanoa heille: Laskekaat teidän kuormanne Golgatan mäelle, jossa Jeesus itse naulitaan ristinpuuhun, ja imekäät armon nestettä hänen haavoistansa! Koska te olette väsyneet ristinkantamisesta, niin laskekaat teidän ristinne Jeesuksen viereen, että hän sais sen ristin itse kantaa; ette kuitenkaan te jaksa sitä itse kantaa edemmäksi.

Tämän päivän pyhä teksti tarkoittaa sitä, että ristinkantajat pitää laskeman kuormansa Golgatan mäelle, koska pyhä Paavali sanoo: "Kristus Jeesus on antanut itsensä lunastukseksi kaikkein edestä." Jos omavanhurskaus ei olis esteenä, kyllä vissimmästi jokainen uskois niitä sanoja, ja ottais itsellensä lohdutuksen Kristuksen täydellisestä ansiosta, eikä epäilis ollenkaan, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut. Mutta omavanhurskaus tekee hädän monelle. Ei he nimittäin tahdo uskoa, että Vapahtajan veri on täydellinen hinta. —Koska nimittäin synnit tulevat ilmi, silloin tahtoo ihminen omalla parannuksella vähentää niitä. Hän tahtois ensinnä tulla enkeliksi, ja sitte vasta ottaa armoa. Mutta enkelit ei tarvitse yhtään armoa, ne pääsevät taivaaseen omalla parannuksella ja omalla vanhurskaudella. Ei niitten tarvitse kerjätä.

Sen tähden täytyy minun sanoa niille, jotka ei tahdo syntisenä paeta Vapahtajan tykö: Menkäät siis taivaaseen oman vanhurskautenne kanssa. Parantakaat itse sydämenne. Koska sydän tuntuu kovalta, niin tehkäät se pehmeäksi paloviinalla. Koska sydän tuntuu kylmältä, niin lämmittäkäät se rommilla. Koska sydän tuntuu palavalta, niin ottakaat jäähdytystä flaskusta. Koska sydän tuntuu pahalta, niin tehkäät se hyväksi pirun paskalla. Jos ette ota sitä lääkitystä vastaan, joka Vapahtajan haavoista vuotaa, niin ottakaat sitte se lääkitys, joka riettaan haavoista vuotaa.

Riettaan haavoista vuotaa näinä aikoina paljon märkää. Ottakaat siitä lääkitys, jos Vapahtajan haavoista ette viitti imeä armon nestettä. Jommankumman haavoista täytyy teidän hakea lääkitystä, koska sydän on kipeä. Sillä kuolleen uskon tunnustajat, joitten sydän ei ole koskaan kipeä ollut, ne ottavat vähäisen märkää riettaan haavoista, ja vähäisen verta Vapahtajan haavoista, ja tekevät siitä kahdenlaisesta aineesta sekoituksen, ja ottavat siitä ehtoolla ja aamulla sen verran, kuin sydän tarvitsee. Ei he tunne, että siinä sekoituksessa on kaksi osaa myrkkyä, ja kolmas osa hunajata ennen kuin sydän mätänee.

Älkäät sekoittako, hyvät ihmiset, hunajata myrkyllä, vaan jos sydän on kipeä, niin ottakaat puhtaana ja sekoittamatta muutampia armon pisaroita, jotka Vapahtajan haavoista ovat vuotaneet juuri niitten tähden, joilla on sydän kipeä. Ja ne armon pisarat ovat paras lääkitys haavoitetuille ja särjetyille sydämille. Älkäät uskoko, että rietas pakenee sekoituksesta, mutta puhdas sovintoveri, puhdas armo, se on myrkky riettaalle. Ei hän kärsi hajuakaan Jeesuksen verestä.

Mutta nämät pisarat tulevat ainoastansa niille tiaisille ja pääskyisen pojille, jotka vapisevat, koska ukkoinen käypi Siinain vuorella, ja ottavat pakonsa sen elävän viinapuun rakoihin, niille, jotka tuskin jaksavat avata suutansa, on tämä rieska laitettu. Ja niille sairaille, joitten sydän on tullut kipeäksi, on tämä hunaja vuodatettava. Ei kaarneen pojille, jotka syövät mädännyttä lihaa, eikä hukan penikoille, jotka kiskovat karitsoita ja imevät ihmisten verta. Niille pitäis annettaman myrkkyä, että se rupeais karvastelemaan joka paikassa. Ja skorpiooneille, jotka ovat imeneet myrkkyä hunajasta, ja syöneet suolaa sokerista, ja imeneet sappea makeudesta, niille pitää annettaman karvaita lääkityksiä, että he pääsisit purkamaan ja oksentamaan ulos kaiken sen riettauden, jonka he sisällensä nielit.

Muutamilla on niin paatunut nahka, ettei he tunne Isän kuritusta. Jota enemmän vanhin kurittaa, sen enemmän he paatuvat. Nämät paatuneet lapset sanovat vanhemmalle: "Tapa jo! Ota henki kans, koska olet ottanut omaisuuden." Ei maailman risti tee paatuneille mitään. Niinpä raamattu sanoo, että he purevat kieltänsä tuskan tähden, mutta ei he sentähden alene eli rukoile: Isä anna anteeksi! Minä olen kovakorvainen ollut. Ei sitä vasten, että he päästäisit yhden huokauksen, eli että joku katumuksen kyynele putoais heidän silmistänsä, koska Isä heitä kurittaa, mutta uhkaavat vain kostaa, kuin he kasvavat isommiksi, että he jaksavat vanhan isänsä maahan lyödä ja polkea hänen rintojansa. Onkos semmoisille luvattu armoa? Onkos heillä osa Kristuksen sovinnossa?

On tosin vanhemman kyyneleet paatuneittenki edestä vuotaneet, mutta he pilkkaavat vanhemman kyyneleet. Eiköhän vanhemman kyyneleet kerran polta heidän tuntoansa? Minä pelkään, että vanhemman kyyneleet tulevat kuumaksi omantunnon päällä, koska he saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat.

Muutamat nauravat, koska vanhemmat itkevät, ja sanovat vanhemmille: "Ei meidän tähtemme tarvitse itkeä, me olemme siveät olleet ja kaikissa asioissa täyttäneet Isän tahdon. Me olemme vaivaisia ruokkineet ja tarvitsevaisia auttaneet. Ei omatunto soimaa meitä. Me luulemme, että me olemme niin eläneet, ettei pitäis kenenkään soimaaman meitä vääryydestä. Kyllä Jumala näkee meidän viattomuutemme ja maksaa meidän rehellisyytemme."

Tarvitsevatkos semmoiset armoa, jotka ovat siveästi eläneet? Ei se ole paljon uskottava, sillä Pilatus ja kaikki muut siveät pakanat pesevät kätensä viattomuuden vedellä ja sanovat: "Viaton olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen." Se on ollut pakanain usko, että siveät ihmiset tulevat autuaaksi, mutta jumalattomat menevät kadotukseen, ja sama pakanain usko on vielä nytkin siveitten pääkallossa. On vielä muutampia kuolleen uskon tunnustajia, jotka ei sano luottavansa siveyden päälle, vaan armon päälle, vaikka heidän elämästänsä ei ole paljon tietoa, sillä he saattavat kyllä itkeä ja nauraa, siunata ja kirota, rakastaa ja tapella, rehelliset olla ja varastaa, juoda ja selvänä olla: kuinka aina sopii. Mutta jos joku heidän vanhaaseen Aatamiinsa koskee, niin rupeavat käärmeen kyyneleet vuotamaan heidän silmistänsä. Ovatkos ne kristityt, jotka senkaltaisia töitä tekevät? Ei ole kuitenkaan kirjassa luvattu autuus semmoisille, jotka omin luvin varastavat armoa. Minä pelkään, että armonvarkaille tulee viimein hätä, koska heidän uskonsa ryöstetään pois.

Koska nyt täällä on hukan penikat, kaarneen pojat, armonvarkaat ja pikku tiaiset, niin täytyy meidän jakaa jokaiselle, kullekin heidän luontonsa jälkeen, nimittäin hukan penikoille myrkkyä, kaarneen pojille mädännyttä lihaa, armonvarkaille ruoskaa, ja armon tiaisille hunajata, ettei yksikään kupsottelis eli osattomaksi jäis. Mutta niille ristinkantajille, jotka suuressa tuskassa ja hengellisessä hädässä ovat, on se suuri ristinkantaja luvannut lohdutuksen ja virvoituksen, koska he viimein kostuvat Golgatan mäelle. Siellä pitää heidän syömän mannaa, joka taivaasta sataa. Siellä pitää heidän syömän elämän puusta, joka on paratiisissa, ja heidän kyyneleensä pyyhitään pois.

Tiputtakoon Herra Jeesus yhden tipauksen armosta niitten suuhun, jotka ovat nälässä! Ja niitten silmiin, jotka sokeana ovat syntyneet silmän voidetta, että he kerran pääsisit näkemään Jumalan valkeutta. Amen.

Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto (loppu puuttuu)

Toinen jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma (katkelma) / Kansallisarkisto Helsinki /