N:o
71
2 RUKOUSPÄIVÄNÄ
Ei Jumala tahdo yhdenkään syntisen kuolemata, vaan
Jumala tahtoo, että jokainen, jolla elämä ja henki on, pitää kääntymän ja
tuleman autuuden tuntemiseen. Hesek. 33.
Näistä Jumalan sanoista kuulemme me, ettei Jumala
tahdo syntisen kuolemata, mutta se on Jumalan tahto, että ihmiset pitää tuleman
autuuden tuntemiseen. Hän tahtoo, että ihmisen pitää tunteman autuutta, ei
ainoastansa uskoman, että se löytyy, vaan hänen pitää itse tunteman ja
maistaman autuutta. Hänen pitää tunteman täällä jo autuuden esimakua ja
kristillisyyden voimaa. Ja koska Jumala sanoo profeetan Hesekielin kautta 33
luvussa 11 värssyssä: ei minulle kelpaa jumalattoman kuolema, niin se on
arvattava, ettei Jumala tahdo, että yhden katuvaisen syntisen pitää vajoaman
helvettiin, vaan se on Jumalan tahto, että jumalatoin nostettaisiin ylös
helvetistä. Mutta ei yksikään tahdo helvetistä nostetuksi tulla, ennenkuin hän
tuntee, että hän on pudonnut helvettiin.
Maailman surutoin ihminen ei tunne, että hän on
valmis putoamaan helvettiin, ennenkuin omatunto herää. Mutta heränneellä
ihmisellä on se pelko, että hän vajoaa helvettiin. Ja koska hän vielä tuntee
omantunnon poltetta, eli helvetin esimakua, niin sanoo Herra: Ei Jumala tahdo
syntisen kuolemata, vaan että syntinen itsensä kääntäis ja tulis autuuden
tuntemiseen. Mutta moni herännyt ihminen ei tohdi uskoa, että Jumala saattaa
häntä helvetistä ylös nostaa. Herännyt ihminen tuntee kyllä, että helvetti on,
jota hän suruttomuuden tilassa ei ole tuntenut. Koska hän tuntee lain kirousta,
silloin vasta rupeaa hän uskomaan, että helvetti on. Mutta ei hän voi enää
uskoa, mitä Jumala on sanonut, että taivaan valtakunta myös löytyy, ja että
Jumala ei tahdo syntisen kuolemata tahi kadotusta, vaan hän tahtoo, että
syntisen pitää tuleman autuuden tuntemiseen.
Ja koska se nyt on Jumalan tahto, että katuvaiset
pitää autettaman ylös helvetistä, että heidän pitää maistaman armoa, niin minä
olisin kirottu, jos minä lain kirouksen kautta tahtoisin vielä syvempään
helvettiin painaa niitä sieluja, jotka jo ovat helvettiin painetut omantunnon
soimausten kautta. Mutta minä tahdon evankeliumin kautta niin paljon kuin minä
jaksan ja saatan, lohduttaa murheellisia, niinkuin minä tiedän, kuinka
armollinen Vapahtaja on katuvaisia kohtaan. Joissa hän tunsi vähäisen
katumuksen alkua, niille hän tykösanoi syntein anteeksi antamista. Ei tosin
moni, joille hän lupais armoa, ollut niin syvässä katumuksessa, että hän olis
langennut epäilykseen. Ja minä luulen, ettei yksi katuvainen syntinen tarvitsis
epäilykseen langeta, jos se omavanhurskaus ei olis niin hirmuinen suuri; mutta
se omavanhurskaus on niin suuri, ettei pääse yksikään sivuitse sitä jänkkää,
joka epäilyksen suoksi kutsutaan. Ja tosin ensimmäisillä kristityillä ei ollut
niin suuri epäilys, kuin nyt näkyy muutamilla olevan. Mutta se taisi tulla
siitä, ettei heillä ollut niin paljon sitä omaavanhurskautta. Heillä oli sitä
vastaan vahvempi usko, ja seuraavaisesti myös suurempi hengellinen ilo,
voimallisempi armon tunto ja palavampi rakkaus.
Se oli myös yksi armon tuntomerkki heissä, että he
olit armahtavaiset. Ei heidän sydämensä ollut niin kiinni maailmassa, kuin
meidän sydämemme. Maailma näkyy olevan niillekin rakas, joittenka sydän on
pieksetty. Jos sydän olis päässyt irti maailmasta, vissimmästi tulisit
vaivaiset autetuksi, mutta paljas laki ei voi tappaa sen ahneuden perkeleen,
sillä laki ei saata eläväksi tehdä. Koska ihminen ei ole vielä vakuutettu
siitä, että hän on Jumalan lapsi, eli niin kauan kuin ihminen pelkää vielä,
että hän putoaa helvettiin, tahtoo maailmanrakkaus pidättää hänen sydämensä
kiinni. Ei hän tahtois mistantaa molempia, sekä maailmaa että taivasta.
Mutta jos yksi katuvainen syntinen tulee
vakuutetuksi siitä, että hän on Jumalan lapsi, vissimmästi hän pääsee paremmin
irti maailmasta ja perkeleen kahleista, jos hänen uskonsa on elävä. Mutta
kuollut usko ei päästä ketään maailmanrakkaudesta. Jolla on kuollut usko, hän
rakastaa sekä maailman tavarata että omaa lihaansa. Jos lihan rakkaus on
suurempi kuin tavaran rakkaus, niin panee hän kaiken tavaransa omaan kurkkuunsa
ja ajattelee näin: "Parempi on syödä ja juoda kuin tallelle panna."
Jos hän rakastaa tavaratansa enempi kuin lihaansa, niin hän kokoo niin paljon tavarata
kuin mahdollinen on, eikä raski sentähden itse syödä.
Muutamat kokoavat tavarata sekä oikeudella että
vääryydellä, että he pääsisit haaskaamaan juomingeissa ja pidoissa, ja sillä
tavalla maailman kunniata voittamaan. Mutta minä luulen, että kristityn sydän
pääsis paremmin irti maailmasta, koska hän elävän uskon kautta rupeaa uskomaan
ja tuntemaan, että hän on Jumalan lapsi. Mitäs hän tavaralla enää tekee, koska
hänen sielunsa on taivaassa? Kukatiesi joku saattais kääntää tämän kysymyksen
ja sanoa: Mitä se tekee tavaralla, joka tuntee itsensä tuomituksi helvettiin?
Mutta ei se ole niin asia, joka on helvetissä, tahtoo vielä enemmän tavarata
koota, vaikka se ei hyödytä häntä, sillä Vapahtaja sanoo: "Missä teidän
tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne." Mutta jos ihmisen paras
tavara on taivaassa, silloin on hänen sydämensä joksiki päässyt irti
maailmasta.
Me uskomme siis, ettei ihmisen sydän pääse irti
maailmasta, vaikka hänen sielunsa olis helvetissä, mutta silloin hän pääsee
irti maailmasta, koska hänen sielunsa on taivaassa. Ja seuraavaisesti siitä
pitäisit epäileväiset sielut nostettaman ylös epäilyksestä, jos se olis ihmisen
voimassa, ja suruttomat maailman orjat pitäis painettaman epäilykseen, jos se
olis ihmisen voimassa. Mutta ei kumpikaan ole ihmiselle mahdollinen, vaan
Jumalan edessä ei oe mitään mahdotointa. Hän saattaa kyllä paatuneita
helvettiin syöksetä, ja epäileväisiä saattaa hän helvetistä ylös nostaa. Se on
myös meidän toivomme ja meidän uskalluksemme, että se armollinen Vapahtaja
saattaa ja tahtoo katuvaisia syntisiä armahtaa ja epäilyksestä ylös auttaa, jos
he vaan myötäävät ja kärsivällisyydellä odottavat siihen asti, että lunastus
tulee.
O! Herra, älä lakkaa kurittamasta kovakorvaisia
siihen asti, että sydän särkyy. Pieksä kovat sydämet siihen asti, että he
tulevat taulaksi. Puserra paatuneita siihen asti, että veri truiskuu suusta ja
nenästä. Mutta auta myös armollas niitä, jotka hädässä ovat, ja paranna sydämen
haavat yhdellä pisaralla sinun viattomasta verestäs, että he uskoisit sinun päällesti
Herra, ja tulisit autetuksi meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta! Amen.
Isä meidän jne.
Evankeliumi: Luuk.18: 1
Koska tämän päivän teksti puhuu armosta ja
edespanee katuvaisille sen lunastuksen, joka Kristuksen kautta tapahtunut on,
niin tahdomme tänä päivänä Jumalan armon kautta johdattaa Jeesuksen ristin
kantajia Golgatan mäelle osottain ensinnä tien, joka menee turmeluksen
kaupungista Golgatan mäelle. Toiseksi, kuka se on, joka vaaditaan Jeesuksen
ristiä kantamaan. Kolmanneksi, kuinka Jeesus ottaa itse sen ristin päällensä,
jonka ristinkantaja on kantanut, koska hän tulee Golgatan mäelle.
Me kuulemme Kristuksen piinan historiasta, että
maailman joukko vei Jeesuksen ulos ristiinnaulita sitte kuin hän oli ensin
oikein piinattu, ruoskittu ja pilkattu. Hän kantoi ensin ristinsä, mutta koska
Jeesus oli jo ruumiin puolesta niin kovin väsynyt, ettei hän jaksanut niin
hopusti käydä, kuin maailman joukko tahtoi, niin otti maailman joukko väkisin
Simonin Kyreneuksen, ja vaati häntä Jeesuksen ristiä kantamaan. Me kuulemme
siis, että ristinkantaja pannaan väkisin ja vastoin tahtoansa Jeesuksen ristiä
kantamaan. Ei ihminen tahdo ensin tätä ristiä kantaa. Se on nimittäin suuri
häpeä maailman edessä, että kantaa Jeesuksen ristiä. Ihminen mistantaa sen kautta
kunniansa. Jos se olis hopea kiisa eli verka rokki, eli morsiamen kruunu, kyllä
jokainen sen mielellänsä kantais.
Mutta Jeesuksen risti, joka on täynnänsä
kirouksia, jonka päälle jokainen sylkee, ja jota maailman kunnialliset miehet
ei tahtois koskea sormen nenällä, se tulee ensin kuitenki raskaaksi kantaa, ei
sentähden, että se on itsestänsä ylön raskas, vaan sentähden, että se on sen
miehen risti, joka on maailmalta pilkattu ja ylönkatsottu ja suurimmaksi
kälmiksi tuomittu. Se mies katsotaan itse rakkariksi ja kälmiksi, joka mestatun
rakkarin eli kälmin raatoa korjaa. Se pitää oleman melkein huono ja
ylönkatsottu, joka rupeaa semmoisen miehen ristiä kantamaan. Ei se ole parempi,
kuin se, joka on tuomittu ristiä kantamaan ja ristiin naulittaa.
Jeesuksen ristissä on maailman viha ja pilkka.
Siinä on kaiken maailman kiroukset kootut yhteen. Ja olis se vielä keveämpi,
jos tie menis kujasta eli mettän korvesta, kussa ei yksikään ihminen näe. Mutta
se tie, josta ristinkantaja pitää vaeltaman, menee läpi turmeluksen kaupunkia,
kussa kaikki maailman siveät huorat sylkevät ristinkantajan päälle, kaikki
viattomat varkaat haukkuvat häntä, kaikki raittiit juomarit kiroavat häntä,
kaikki armolliset viinaporvarit viskaavat rapakkoa ristinkantajan päälle,
kaikki kaupungin hurtat kokoontuvat hänen ympärillensä ja kaikki riettaan
enkelit nauravat häntä.
Tämä maailmanlasten pilkkaaminen ja nauraminen
tulee ristinkantajalle raskaammaksi, kuin itse risti. Moni ristinkantaja
luulee, että Jeesus on pannut tämän ristin hänen päällensä. Mutta siitä tulee
hänelle paha mieli, että se on maailman joukko, joka väkisin pakottaa häntä
tätä ristiä kantamaan. Jos Jeesus itse olis pannut tämän ristin hänen
päällensä, niin saattais ristinkantaja ajatella, että hän saapi kiitosta
Jeesukselta. Mutta nyt hän ei saa mitään kiitosta sen edestä, vaan ainoastansa
surua ja mielikarvautta. Vaikka Jeesus on sanonut: Minun ikeeni on sovelias ja
minun kuormani on keveä, niin ei ristinkantaja tunne sitä suloiseksi ja
keveäksi, vaan se tulee hänelle sangen raskaaksi ja somattomaksi, erinomattain
siitä syystä, ettei Jeesus ole pannut sen ristin hänen hartioillensa, mutta
maailman joukko on väkisin vaatinut häntä Jeesuksen ristiä kantamaan.
Muutampi ristinkantaja luulee jotakin saavansa sen
edestä, että hän Jeesuksen ristiä kantaa. Hän luulee ja odottaa, että
Vapahtajan pitää maksaman ristinkantajalle jotakin hänen vaivansa edestä, mutta
siitä vaivasta ei tule ristinkantajalle mitään. Ei hän saa kiitostakaan
Jeesukselta, ja maailman joukolta hän ei saa muuta kuin häpeätä.
Kuunnelkaat hyvin, te ristinkantajat, te taidatte
olla siinä uskossa, että te olette ison palkan ansainneet ristin kantamisen
kautta; mutta ette vain saa yhtään äyriä sen edestä. Vaikka moni ristinkantaja
luulee kohta ansainneensa elämän ja autuuden sen kautta, mutta ei hän saa
mitään vaivansa edestä, ei niin paljon kuin: "Suuri kiitos, rakas
kristitty tämän vaivan edestä." Ja kuka pitää kiittämän ristinkantajaa sen
edestä? Ei suinkaan Jeesus ole pannut hänen päällensä tätä ristiä, mutta maailman
joukko. Omat hänen ruokkolapsensa, joita hän on imettänyt ja ylöskasvattanut,
omat hänen kotosyntinsä, joita hän on rakastanut: ylpeys, ahneus, kirous,
juopumus, koreus, varkaus, huoruus, viha, valhe, maailman rakkaus, maailman
kunnia ja omavanhurskaus.
Katso, ne kotosynnit on se maailman joukko, jotka
sinua pakottavat Jeesuksen ristiä kantamaan. Vaikka sinä luulet, että Jeesus on
pannut ristinsä sinun päällesti, mutta ei se ole niin. Sinä olet pannut ristin
Jeesuksen päälle, mutta ei Jeesus sinun päällesti. Sinä olet ristiinnaulinnut
Vapahtajan, mutta ei Vapahtaja sinua. Sinä perustat autuuden ristinkantamisen
päälle, mutta älä perusta sen päälle, vaan yksistänsä Jeesuksen ansion päälle.
Muutamat kantavat maailman ristiä ja perustavat autuutensa sen päälle, ja
ajattelevat näin: Koska minä olen köyhäksi tullut, onnettomaan naimiseen
joutunut, sairaudessa maannut, omaisuuteni pahain ihmisten kautta mistantanut
ja maailman murhetta kantanut, niin minä luulen, että Jumalan pitää maksaman
minulle tämän maallisen vaivan tuhannen kertaisesti, ja antaman taivaan ilon
kaiken sen vaivan edestä, jonka minä olen maailmassa kärsinyt.
Mutta jos maailman ristin kantajat tulevat
petetyksi, koska he ottavat väärän autuuden perustuksen itsellensä, kyllä myös
Jeesuksen ristin kantajat tulevat petetyksi, jos he rupeavat autuutensa
rakentamaan ristinkantamisen päälle, eikä Vapahtajan ansion päälle yksistänsä.
Ei ihminen jaksa syntejänsä maksaa omalla voimallans, vaikka kuinka paljon hän
kärsis, mutta Jeesus on maksanut kaikki synnit, koska hän otti itse ristin
päällensä ja antoi itsensä ristiinnaulita.
Koska nimittäin ristinkantaja suuren vaivan ja
humun lävitse viimein kostuu Golgatan mäelle, silloin otetaan risti hänen
hartioiltansa. Jeesus sanoo silloin ristinkantajalle: Sinä olet synteis kautta
ansainnut tämän ristin kantaa ijankaikkisuuteen, mutta minä näen, että sinä
syntisparka et jaksa tämän ristin kantaa penikulman päähän, jopa sitten
ijankaikkisuuteen. Sinä olet väsynyt jo neljänneksen päähän, ja monta kertaa
suuttunut ja kärsimättömyyden kanssa taistellut. Kuinka monta kertaa olet sinä
jo suuttunut Vapahtajalle, jonka sinä luulet olevan syypään siihen, että
sinulle tuli tämmöinen levottomuus? Sinä olet monta kertaa suuttunut ihmisille,
joita sinä olet katsonut pahaksi, koska he rupeisit vanhaata Aatamia
vaivaamaan. Ja vaikka ei ole kuin yksi neljännes Golgatan mäelle, olet sinä jo
nääntynyt, monta kertaa napissut ja uhannut ristin vatkata pois päältästi. Älä
ole niin kärsimätöin, vaan kanna tätä ristiä kuitenki siihen asti, että se
otetaan pois sinulta ja pannaan Jeesuksen päälle.
Tähän ristinpuuhun on nyt Jeesus itse
ristiinnaulittu, ja siihen samaan puuhun ovat kaikki maailman pilkkaamiset ja
kiroukset ristiinnaulitut, niin että ristinkantajalta on kaikki kunnia loppunut.
Ei hän pidä siitä mitään, että ihmiset häntä pilkkaavat kristillisyyden tähden.
Ei maailman viha tee ristinkantajalle mitään, koska hän on kostunut Golgatan
mäelle. Mutta lihan himoista hän ei ole vielä päässyt kokonansa irti ennen kuin
liha Kristuksen kanssa ristiinnaulitaan yhtenä himoin ja haluin kanssa.
Minä tahtoisin nyt johdattaa ristinkantajia
Golgatan mäelle. Minä tahtoisin sanoa heille: Laskekaat teidän kuormanne
Golgatan mäelle, jossa Jeesus itse naulitaan ristinpuuhun, ja imekäät armon
nestettä hänen haavoistansa! Koska te olette väsyneet ristinkantamisesta, niin
laskekaat teidän ristinne Jeesuksen viereen, että hän sais sen ristin itse
kantaa; ette kuitenkaan te jaksa sitä itse kantaa edemmäksi.
Tämän päivän pyhä teksti tarkoittaa sitä, että
ristinkantajat pitää laskeman kuormansa Golgatan mäelle, koska pyhä Paavali
sanoo: "Kristus Jeesus on antanut itsensä lunastukseksi kaikkein
edestä." Jos omavanhurskaus ei olis esteenä, kyllä vissimmästi jokainen
uskois niitä sanoja, ja ottais itsellensä lohdutuksen Kristuksen täydellisestä
ansiosta, eikä epäilis ollenkaan, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut.
Mutta omavanhurskaus tekee hädän monelle. Ei he nimittäin tahdo uskoa, että
Vapahtajan veri on täydellinen hinta. —Koska nimittäin synnit tulevat ilmi,
silloin tahtoo ihminen omalla parannuksella vähentää niitä. Hän tahtois ensinnä
tulla enkeliksi, ja sitte vasta ottaa armoa. Mutta enkelit ei tarvitse yhtään
armoa, ne pääsevät taivaaseen omalla parannuksella ja omalla vanhurskaudella.
Ei niitten tarvitse kerjätä.
Sen tähden täytyy minun sanoa niille, jotka ei
tahdo syntisenä paeta Vapahtajan tykö: Menkäät siis taivaaseen oman
vanhurskautenne kanssa. Parantakaat itse sydämenne. Koska sydän tuntuu kovalta,
niin tehkäät se pehmeäksi paloviinalla. Koska sydän tuntuu kylmältä, niin
lämmittäkäät se rommilla. Koska sydän tuntuu palavalta, niin ottakaat
jäähdytystä flaskusta. Koska sydän tuntuu pahalta, niin tehkäät se hyväksi
pirun paskalla. Jos ette ota sitä lääkitystä vastaan, joka Vapahtajan haavoista
vuotaa, niin ottakaat sitte se lääkitys, joka riettaan haavoista vuotaa.
Riettaan haavoista vuotaa näinä aikoina paljon
märkää. Ottakaat siitä lääkitys, jos Vapahtajan haavoista ette viitti imeä
armon nestettä. Jommankumman haavoista täytyy teidän hakea lääkitystä, koska
sydän on kipeä. Sillä kuolleen uskon tunnustajat, joitten sydän ei ole koskaan
kipeä ollut, ne ottavat vähäisen märkää riettaan haavoista, ja vähäisen verta
Vapahtajan haavoista, ja tekevät siitä kahdenlaisesta aineesta sekoituksen, ja
ottavat siitä ehtoolla ja aamulla sen verran, kuin sydän tarvitsee. Ei he
tunne, että siinä sekoituksessa on kaksi osaa myrkkyä, ja kolmas osa hunajata
ennen kuin sydän mätänee.
Älkäät sekoittako, hyvät ihmiset, hunajata
myrkyllä, vaan jos sydän on kipeä, niin ottakaat puhtaana ja sekoittamatta
muutampia armon pisaroita, jotka Vapahtajan haavoista ovat vuotaneet juuri
niitten tähden, joilla on sydän kipeä. Ja ne armon pisarat ovat paras lääkitys
haavoitetuille ja särjetyille sydämille. Älkäät uskoko, että rietas pakenee
sekoituksesta, mutta puhdas sovintoveri, puhdas armo, se on myrkky riettaalle.
Ei hän kärsi hajuakaan Jeesuksen verestä.
Mutta nämät pisarat tulevat ainoastansa niille
tiaisille ja pääskyisen pojille, jotka vapisevat, koska ukkoinen käypi Siinain
vuorella, ja ottavat pakonsa sen elävän viinapuun rakoihin, niille, jotka
tuskin jaksavat avata suutansa, on tämä rieska laitettu. Ja niille sairaille,
joitten sydän on tullut kipeäksi, on tämä hunaja vuodatettava. Ei kaarneen
pojille, jotka syövät mädännyttä lihaa, eikä hukan penikoille, jotka kiskovat
karitsoita ja imevät ihmisten verta. Niille pitäis annettaman myrkkyä, että se
rupeais karvastelemaan joka paikassa. Ja skorpiooneille, jotka ovat imeneet
myrkkyä hunajasta, ja syöneet suolaa sokerista, ja imeneet sappea makeudesta,
niille pitää annettaman karvaita lääkityksiä, että he pääsisit purkamaan ja
oksentamaan ulos kaiken sen riettauden, jonka he sisällensä nielit.
Muutamilla on niin paatunut nahka, ettei he tunne
Isän kuritusta. Jota enemmän vanhin kurittaa, sen enemmän he paatuvat. Nämät
paatuneet lapset sanovat vanhemmalle: "Tapa jo! Ota henki kans, koska olet
ottanut omaisuuden." Ei maailman risti tee paatuneille mitään. Niinpä
raamattu sanoo, että he purevat kieltänsä tuskan tähden, mutta ei he sentähden
alene eli rukoile: Isä anna anteeksi! Minä olen kovakorvainen ollut. Ei sitä
vasten, että he päästäisit yhden huokauksen, eli että joku katumuksen kyynele
putoais heidän silmistänsä, koska Isä heitä kurittaa, mutta uhkaavat vain
kostaa, kuin he kasvavat isommiksi, että he jaksavat vanhan isänsä maahan lyödä
ja polkea hänen rintojansa. Onkos semmoisille luvattu armoa? Onkos heillä osa
Kristuksen sovinnossa?
On tosin vanhemman kyyneleet paatuneittenki edestä
vuotaneet, mutta he pilkkaavat vanhemman kyyneleet. Eiköhän vanhemman kyyneleet
kerran polta heidän tuntoansa? Minä pelkään, että vanhemman kyyneleet tulevat
kuumaksi omantunnon päällä, koska he saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat.
Muutamat nauravat, koska vanhemmat itkevät, ja
sanovat vanhemmille: "Ei meidän tähtemme tarvitse itkeä, me olemme siveät
olleet ja kaikissa asioissa täyttäneet Isän tahdon. Me olemme vaivaisia
ruokkineet ja tarvitsevaisia auttaneet. Ei omatunto soimaa meitä. Me luulemme,
että me olemme niin eläneet, ettei pitäis kenenkään soimaaman meitä
vääryydestä. Kyllä Jumala näkee meidän viattomuutemme ja maksaa meidän
rehellisyytemme."
Tarvitsevatkos semmoiset armoa, jotka ovat
siveästi eläneet? Ei se ole paljon uskottava, sillä Pilatus ja kaikki muut
siveät pakanat pesevät kätensä viattomuuden vedellä ja sanovat: "Viaton
olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen." Se on ollut pakanain usko,
että siveät ihmiset tulevat autuaaksi, mutta jumalattomat menevät kadotukseen,
ja sama pakanain usko on vielä nytkin siveitten pääkallossa. On vielä muutampia
kuolleen uskon tunnustajia, jotka ei sano luottavansa siveyden päälle, vaan
armon päälle, vaikka heidän elämästänsä ei ole paljon tietoa, sillä he
saattavat kyllä itkeä ja nauraa, siunata ja kirota, rakastaa ja tapella,
rehelliset olla ja varastaa, juoda ja selvänä olla: kuinka aina sopii. Mutta
jos joku heidän vanhaaseen Aatamiinsa koskee, niin rupeavat käärmeen kyyneleet
vuotamaan heidän silmistänsä. Ovatkos ne kristityt, jotka senkaltaisia töitä
tekevät? Ei ole kuitenkaan kirjassa luvattu autuus semmoisille, jotka omin
luvin varastavat armoa. Minä pelkään, että armonvarkaille tulee viimein hätä,
koska heidän uskonsa ryöstetään pois.
Koska nyt täällä on hukan penikat, kaarneen pojat,
armonvarkaat ja pikku tiaiset, niin täytyy meidän jakaa jokaiselle, kullekin
heidän luontonsa jälkeen, nimittäin hukan penikoille myrkkyä, kaarneen pojille
mädännyttä lihaa, armonvarkaille ruoskaa, ja armon tiaisille hunajata, ettei
yksikään kupsottelis eli osattomaksi jäis. Mutta niille ristinkantajille, jotka
suuressa tuskassa ja hengellisessä hädässä ovat, on se suuri ristinkantaja
luvannut lohdutuksen ja virvoituksen, koska he viimein kostuvat Golgatan
mäelle. Siellä pitää heidän syömän mannaa, joka taivaasta sataa. Siellä pitää
heidän syömän elämän puusta, joka on paratiisissa, ja heidän kyyneleensä
pyyhitään pois.
Tiputtakoon Herra Jeesus yhden tipauksen armosta
niitten suuhun, jotka ovat nälässä! Ja niitten silmiin, jotka sokeana ovat
syntyneet silmän voidetta, että he kerran pääsisit näkemään Jumalan valkeutta.
Amen.
Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto
(loppu puuttuu)
Toinen jäljennös / SKHS Kollerin
kokoelma (katkelma) / Kansallisarkisto Helsinki /