Puhtaat Saarnat 1 N:o 158

5. Rippisaarna sairaalle, joka ei ole koskaan herännyt, mutta kuoleman pelvossa herää synnin tuntoon ja tahtois autuaaksi tulla, mutta ei voi siitä syystä, että on lykännyt katumuksensa ylön hiljaiseksi.

Älä viivytä katumustas siihen asti, että sinä sairaaksi tulet, ja älä viivytä katumustas kuolemaan asti. Siirak 18: 22, 23.

Siirakki neuvoi muinoin poikaansa tällä tavalla: “Älä viivytä jne.” Mutta ei ole moni kuunnellut tätä isällistä manausta, vaan niinkuin Siirakkin aikana moni surutoin poika ja moni surutoin tytär lykkäs katumuksensa kuolemaan asti, niin myös näinä aikoina moni surutoin poika ja tytär lykkää katumuksensa siihen asti, että hän sairaaksi tulee, ja silloin alkavat he mielestänsä katumusta tekemään, koska he tuntevat, ettei ole monta hetkeä jäljellä.

Muutamat alkavat vasta haudan partaalla katumusta tekemään, koska he tuntevat, ettei auta potkia tutkainta vastaan. Mutta Siirakki sanoo: “Älä viivytä katumustas siihen asti, kun sinä sairaaksi tulet”, sillä sairaalla on taudista itsestänsä tekemistä ja ajatukset menevät siihen kipeään paikkaan, ettei ole paljon aikaa ajatella sen päälle, kuinka ja millä tavalla pitäisi autuaaksi tuleman. Moni sairas tuntee silloin, että se on mahdotoin ruveta enää vuovaamaan, koska ei ole voimaa, ei sielussa eikä ruumiissa, ei ole voimaa rukoilemaan, ei ole voimaa huokaamaan, ei ole voimaa kolkuttamaan taivaan ovelle. Ei ole voimaa nostamaan ajatuksiansa ylös korkeuteen, vaan alaskäsin kuolema painaa ja sydäntä ahdistaa. Silloin tuntuu niin kuin sydän olisi jo paatunut. Se tuntuu niin kuin armon ovi olisi jo suljettu. Se tuntuu niin kuin olisi jo sydän niin kankiaksi tullut, ettei saata enää Jumalan sana vaikuttaa.

Ja onkopa tämä väärä tunto, koska kuolevainen tuomitsee itsensä helvettiin, onkopa hänellä väärä tunto? Minä luulen, että se olisi vasta väärä tunto, jos sairas sanoisi lapsillensa ja jälkeen eläville: “Jos te elätte niin kuin minä olen elänyt, kyllä tulette autuaaksi.” Muutamat omanvanhurskauden palvelijat jaksavat kyllä saarnata lapsillensa: “Jos te elätte niin siviästi ja kunniallisesti kuin minä olen elänyt, kyllä sitten tulette aikaan Jumalan kanssa.” Jos sairaalla olisi semmoinen tunto, että se kiittäisi häntä, niin se olisi vasta väärä tunto.

Koska nyt monella sairaalla on niin raskas katumusta tehdä tautivuoteella sen tähden sanoo Siirakki: “Älä viivytä katumusta siihen asti, että sinä sairaaksi tulet, vaan paranna itses, koska vielä syntiä tehdä taidat.” Mutta yhtä hyvin on moni ihminen niin sokia ja paatunut, ettei hän usko terveenä ollessansa näitä ja muita Raamatun paikkoja, jotka puhuvat katumuksesta, vaan lykkää parannuksensa siihen asti, että hän sairaaksi tulee, ja silloin tulee hän vasta tuntemaan todeksi, mitä Siirakki sanoo, ettei pitäisi yksikään sielu oleman niin hullu, jotta hän jättää parannuksen siihen asti, että hän sairaaksi tulee. Ja niin kauvan kuin suruttomalla ihmisellä on vähäisenkään toivoa, että hän pääsee vielä paranemaan tähän maailmaan, lykkää hän parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, siihen asti, että kuolema tulee pusertamaan uskotointa sydäntä kylmällä kädellään. Silloin pelästyy tämä ylpeä ja voimallinen jalopeuran sydän ja sanoo: “Nyt on hiljainen.” Ja muutamat suruttomat vielä vahvistavat tämän tuomion ja sanovat: “Joka siihen asti on säästänyt parannuksensa, että kuolema tulee, hänelle on tullut hiljainen katumus.”

Onkos tämä väärä tunto, joka niin saarnaa? Minä luulen, ettei se ole väärä tunto, vaikka suruttomat itse eivät usko, että hiljainen katumus heidät saavuttaa. Mutta usein koettelemus todistaa, että se ihminen, joka on lykännyt katumuksensa siihen asti, että kuolema rupeaa hampaitansa näyttämään, ei jaksa enää uskoa, että hän autuaaksi tulee; sillä siinä tilassa tulee vielä oman vanhurskauden perkele päällekantajaksi ja sanoo: “Koska ennen et ole katunut, niin ole nyt katumatta; koska ennen et ole huoannut, niin ole nyt huokaamatta, ja koska ennen et ole kolkuttanut armon ovelle, niin ole nyt kolkuttamatta. Ei Jumala enää kuule sinun huokauksiasi, koska sinä olet niin kaukana hänestä.”

Ajattele sinäkin, kuolevainen ihminen, kuinka työläs on sinun tehdä katumusta tässä tilaisuudessa, koska nuorempana ja terveenä ollessasi et ole hakenut silmäin voidetta, monta kertaa olet sinäkin kutsuttu häihin, mutta et ole tahtonut tulla, monta kertaa olet istunut kuurona ja mykkänä Herran huoneessa, kussa sinua on kutsuttu parannukseen, mutta et ole mitään kuullut. Kuurolle ja mykälle on Jumalan sana saarnattu. Monta kertaa olet sinäkin kumartanut polviasi Herran Jesuksen alttarin juureen ja tehnyt kalliita parannuksen lupauksia, suulla kuitenkin, mutta sinne ne lupaukset ovat jääneet. Jos vielä olisit joskus itkenyt Herran huoneessa, niin ne kyyneleet ei ole vaikuttaneet mitään, vaan sinne ne ovat jääneet ja kuivaneet.

Ajattele nyt perään, sinä kuolevainen ihminen, kuinka paljon on mennyt hukkaan niistä siunatuista siemenistä, joita siementen Herra on kylvänyt tämän kirotun maan ja kivistön päälle. Jumalan sanat ja Vapahtajan kyyneleet ovat pudonneet niin kuin rakeet kaljaman maan päälle. Ajattele, kuinka sinä olet elänyt nuoruutes aikaa suruttomuudessa, tottelemattomuudessa, maailman turhuudessa, koreudessa, juopumuksessa, kirouksessa, riidoissa ja tappeluksissa, varkaudessa, ahneudessa, haureudessa, Jumalan sanan ylenkatseessa, pyhäpäivän rikkomisessa ja Jesuksen ristin vihollisena. Ah, kuinka hauska nyt olisi kuolla, jos kaikki nämä kauhistukset olisivat jääneet tekemättä.

Nyt sinä seisot haudan partaalla, nyt sinä näet, kuinka tämä lyhyt ja kallis armon aika on kulunut kaikessa maailman turhuudessa. Se entinen kolo ja kauhistavainen elämä on maalattu sinun silmäisi eteen. Ja se loppumatoin ijankaikkisuus on pian tuleva ynnä kuoleman kanssa sinun päällesi. Kuolema tulee pian katkaisemaan elämän lankaa. Nyt sinä ottaisit ilolla takaisin ne kalliit armon hetket, joita olet maailman turhuudessa kuluttanut, ja käyttäisit paremmin kuin ennen, jos se olisi sinun vallassasi. Mutta ne hukatut kalliit armon hetket eivät tule koskaan takaisin, vaan nyt on ainoastansa tämä painava kysymys edessä, kuinka nyt mahtaa käydä, koska sinä pian olet pois menevä täältä? Mikäs nyt tulee neuvoksi matkustavaiselle, joka ei ole vielä valmistanut evästä pitkälle matkallensa?

Tämä on painava hetki, sinä kuolevainen ihminen, ja ijankaikkisuuteen matkustavainen. Kukas kuulee sinun huokauksesi, jos rupeaisit huokaamaan? Kukas kuulee sinun valituksesi, jos rupeaisit valittamaan? Ei löydy yksikään maan päällä eli maan alla, joka kuulisi, eli joka sinua auttaa kuoleman kahleista. Mutta taivaassa on vielä yksi, joka saattaisi sinua auttaa, jos sinä tohtisit hänen tykönsä tulla, koska olet niin kovasti häntä pilkannut ja ylönkatsonut.

Taivaassa on vielä yksi tuntematoin ystävä, jonka haavoja sinä olet kiskonut ja raatanut, jonka kyyneleitä sinä olet pilkannut, jonka verta sinä olet tallannut, jonka sydäntä sinä olet haavoittanut. Se suuri ylimmäinen pappi ja orjantappuroilla kruunattu kuningas, jonka sinä olet maailman joukon kanssa ristiin naulinnut. Hän on vielä elämässä, vaikka Hän on kuollut sinun tottelemattomuutesi tähden ja sinun vastahakoisuutesi tähden. Jos jaksaisit vielä huutaa niin korkialla äänellä, että ääni kuuluisi taivaaseen, niin kuka tiesi Hän liikkuu vielä surkuttelemisesta ja armahtelemisesta ja katsoisi sinun päällesi, niin kuin Hän muinen katsoi sen katuvaisen ryövärin päälle. Sinä olet kuitenkin hukassa, jos et pakene pian Hänen tykönsä kyyneleillä ja huokauksilla; ei sinulla nyt ole turvaa muualla, siinä on nyt sinulla ainoa turvapaikka.

Niin kumarra siis sydämesi ja mielesi hänen puoleensa ja rukoile nöyrällä, katuvaisella ja särjetyllä sydämellä, että se armollinen Herra Jesus kääntäisi itsensä sinun puoleesi ja armahtaisi sinua ja anteeksi antaisi sinulle niitä rumia ja kauhistavaisia töitä, joilla sinä olet hänen sydämensä haavoittanut ja hänen helvetin piinaan saattanut. Huuda nyt, sokia raukka, ennen kuin Jesus sivutse menee, ja sano: Minä vaivainen syntinen jne.