Puhtaat Saarnat 1, numero 137.

KINKERISAARNA MAUNUSSA 1848.

Silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka hänen työnsä hyljänneet ovat. Koska jumalattomat sen näkevät, hämmästyvät he sangen hirmuisesti ja tyhmistyvät sitä autuutta, jota ei he toivoneet. He sanovat toinen toisellensa ja huokaavat hengen ahdistuksessa ja sanovat: Tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkkasananlaskuna. Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpeänä, kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan? Sen tähden olemme me eksyneet oikealta tieltä ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko koittanut. Me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä ja olemme vaeltaneet harhoja retkiä, mutta Herran tietä emme ole tietäneet. Mitä auttoi meitä meidän koreutemme, mitä hyödytti meitä rikkaus ja ylpeys? Kaikki ovat ohitse menneet niin kuin varjo. Salomonin viisauden kirja 5. luku.

Näitä merkillisiä sanoja on Salomo kirjoittanut vanhalla iällänsä, koska hän oli kyllääntynyt maailman turhuudesta. Hän muistelee meille, mitä yksi turha ja maailmallinen ihminen ajattelee elämänsä lopulla, koska hän näkee, kuinka rohkeat ja autuaat vanhurskaat ihmiset ovat erinomattain kuoleman hetkellä. Vaikka maailman ihminen on niitä pilkkana pitänyt ja nauruna, täytyy hänen viimein tunnustaa, että hän itse on hullu ollut, vaikka hän silloin, koska hän oli parhaassa voimassa, piti vanhurskaan elämän hulluna ja hänen loppunsa häpeänä.

Koska maailman lapset näkevät, ettei maailma enää auta, rupeavat he tunnustamaan, että me olemme eksyneet oikealta tieltä. Vaikka he silloin, koska he olivat muka viisaat, luulivat, että vanhurskas on väärässä. Mutta elämän lopulla rupeavat maailman lapset tunnustamaan, että me olemme eksyneet oikealta tieltä, me olemme käyneet vääriä ja vahingollisia teitä. Ja koska maailman ihmiset näkevät, kuinka rohkeat vanhurskaat ovat seisomaan vastaan niitä, jotka heitä ahdistavat, hämmästyvät he sangen hirmuisesti ja tyhmistyvät sitä autuutta, jota he eivät toivoneet ja sanovat: Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä, pilkkana ja nauruna, mutta nyt me vasta näemme, että vanhurskas on luettu Jumalan lasten sekaan. Sentähden me olemme eksyneet, emme ole Herran tietä tietäneet. Jos maailman ihmisten väärä luulo tulee siitä, ettei hän ole Jumalan tietä tiennyt, eikä ymmärtänyt, mistä vanhurskaille tulee se suuri rohkeus ja ilo vielä kuolemankin hetkellä. Maailman lapset katsovat aina vanhurskaan elämän hulluksi, mutta viimein, koska hänellä itsellä silmät aukenevat, täytyy hänen tunnustaa, että oikea on nyt ylösvalaistus, mutta jos ei ole hiljainen raukoilta silloin.

Ilman epäilemättä on Salomo näitä kirjoittanut sekä omasta että muitten koettelemuksesta. Ja se olisi hyvä, jos tämänaikaiset ihmiset ottaisivat näistä sanoista vaarin, sillä sama luonto nyt on väärillä ja vanhurskailla kuin ennen. Sama tinka on nyt niillä kuin Salomon aikana. Sama ajatus nyt on maailman lapsilla kuin ennen, että vanhurskaat eli kristityt ovat väärässä. Maailman ihmiset pitävät vielä nytkin kristittyin elämän tyhmänä, pilkkana ja nauruna. Suuttuvat vielä, koska he näkevät millä rohkeudella kristityt seisovat niitä vastaan, jotka heitä ahdistavat, mutta viimein, koska hätä tulee maailman lapsille, täytyy heidän tunnustaa: Me hullut pidimme hänen elämänsä hulluna ja hänen loppunsa häpeänä, kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan? Ja koska maailman lapset näkevät, ettei maailma enää auta, rupeavat hekin tunnustamaan omaa hulluuttansa ja sanovat: Mitä auttoi meitä meidän koreutemme, mitä hyödytti meitä rikkaus ja ylpeys?

Mutta vaikka nyt tämänaikaiset ihmiset kuulevat, kuinka ennen on eletty maailmassa, kuulevat myös, mitä maailman ihmiset silloin ovat tehneet ja puhuneet, Ja kuulevat myös, kuinka maailman lapset ovat vanhurskaita pitäneet pilkkana ja nauruna, kuulevat myös kuinka maailman ihmiset ovat tinganneet vastaan, koska vanhurskaat ovat heitä neuvoneet, kuulevat vielä sitäkin, että profeetat on pidetty vääränä, profeetat ja kristityt noitina ja perkeleen apulaisina sen aikaisilta maailman viisailta, jotka luulivat paremmin ymmärtävänsä Raamatun kuin he. Vaikka nyt tämänaikaiset maailman lapset kuulevat tätä, ovat he kuitenkin valmiit seuraamaan entisten maailman ihmisten jälkiä ja sanovat: Ei se passaa meille, mitä ennen on puhuttu ja kirjoitettu. Senaikaiset ihmiset ovat ilmankin olleet sokeat ja taitamattomat, koska he ovat vihanneet profeetoita, mutta me emme ole vihanneet profeetoita. Me luemme mielellämme profeettain kirjoituksia ja uskomme, että he ovat puhuneet Jumalan sanoja.

Niin tekivät myös juutalaiset Vapahtajan aikana. He rakensivat profeettain hautoja ja sanoivat: Jos me olisimme eläneet profeettain aikana, emme suinkaan olisi vihanneet heitä. Mutta miksi ne samat juutalaiset, jotka rakensivat profeettain hautoja, vihasivat Vapahtajaa? Taisi se tulla siitä, että Vapahtaja käänsi profeettain sanat heitä kohtaan. Ja jos nyt joku kristitty ottaa profeettain sanat tämän aikaisille suruttomille, sanovat he: Eivät semmoiset soimaukset kuulu meille. Ne ovat juutalaisille, mutta eivät meille, jotka olemme kristityt ja ylösvalaistut. Ilmankin me olemme paremmat kuin juutalaiset. Mutta sanokaa nyt, hyvät maailman ihmiset, minkä vuoksi te olette paremmat kuin juutalaiset. Me tiedämme, että juutalaiset olivat monessa asiassa paremmat ja siivommat kuin te, ja yhtä hyvin heitä soimattiin huoraksi ja varkaaksi ja ulkokullatuksi.

Vetäkäämme vielä yksi esimerkki Salomon viisaudenkirjasta, että me saamme kuulla, minkä päältä tingattiin. Salomo muistelee, kuinka senaikaiset suruttomat ihmiset puhuivat keskenänsä. He sanoivat näin: Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa ja asettaa itsensä meidän työtämme vastaan ja nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi. Hän sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan Poika. Tässä me kuulemme, mitä sen aikaiset ihmiset tuumasivat kristittyin soimauksista. Maailman ihmiset sanoivat ensin näin: Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella. Älkäämme unhottako kevätkukkasia. Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka iloiset me olimme. Tämän juopumuksen tähden, tämän röyhkeyden ja maailman ilon tähden rupesivat vanhurskaat nuhtelemaan heitä. Mutta siitä suuttuivat maailman ihmiset ja sanoivat näin: Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa. Hän nuhtelee, että me teemme syntiä ja soimaa meidän menomme synniksi, ja sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan Poika.

Eiköpä nyt ole sama tinka uskon päältä? Eiköpä nyt ole suruttomilla samat sanat suussa, kuin silloin. Ne ovat niin selkeästi maalatut tässä paikassa, että vanhan aatamin pitäis tunteman haamunsa, mutta ei vanha aatami viitsi kuulla omia sanojansa eikä omia töitänsä, jotka on 3000 ajastaikaa tätä ennen kirjaan pantu. Hän ajattelee vain: Ei minun elämäni ole semmoinen. Ja koska vanhurskas nuhtelee häntä, sanoo hän: Eivät semmoiset soimaukset maksa mitään. Se on tyhjä haukkuminen. Erinomattain tekee se asia pahaa vanhan aatamin sydämelle, koska vanhurskas sanoo tuntevansa Jumalan. Sitä ei viitsi kuullakaan vanha ihminen, että vanhurskas sanoo tuntevansa Jumalan, eli sanoo itsensä Jumalan Pojaksi. Siitä suuttuivat juutalaiset niin kovin Vapahtajalle, että he repäsivät vaatteensa ja sanoivat: Katso, nyt te kuulitte hänen pilkkansa.

Koska nyt joku kristitty sanoo apostoli Johanneksen sanoilla, että Vapahtaja antoi voiman kaikille niille tulla Jumalan lapsiksi, jotka uskovat Hänen päällensä, niin ajattelee vanha ihminen: Sinulleko yksin antoi Vapahtaja sen oikeuden, sinäkö olet Jumalan lapsi? Sinä kerskaat itseäs. On vissimmästi yksi kerskaus, että yksi uskovainen sanoo tuntevansa, että hän on Jumalan lapsi. Mutta minkä päälle on perustettu? Paavali sanoo, jos joku tahtoo kerskata, niin kerskatkoon Jeesuksesta Kristuksesta ja siitä ristiinnaulitusta. Jos joku tahtoo kerskata, sanoo Herra profeetta Jeremian kautta, hän kerskatkoon, että hän tuntee minut, sanoo Herra, että minä olen laupias ja armollinen.

Nyt kuulemme siis, mistä asiasta on tinka suruttomain ja vanhurskasten välillä. Vanhurskas sanoo tuntevansa Jumalan. Sitä ei voi vanha ihminen kärsiä, että vanhurskas sanoo, että hän on Jumalan Poika. Maailman ihminen sanoo: sinä pilkkaat Jumalaa. Vanhurskas kerskaa itseänsä Jeesuksessa Kristuksessa, elikkä Jumalan armosta. Maailman ihminen sanoo, kuinka ja millä lailla sinä olet tuntenut Jumalan armon? Sinä kerskaat itseäs. Ja siitä tinkaamisesta tulee viimein se päätös, että “väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa, ei hän anna meille rauhaa. Mutta jos nyt viimein maailman ihmisen silmät aukenisivat, täytyisi hänen tunnustaa itsensä hulluksi, ettei hän ole kuunnellut vanhurskaan neuvoa. “Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpeänä, mutta me olemme eksyneet oikealta tieltä. Ei ole vanhurskauden aurinko meille koittanut.”

Tämä on nyt kaikkien kristittyjen tarkoitus ja sydämellinen rukous, että Herra Jeesus aukaisisi kaikkien sokeain raukkain silmät, että he näkisivät ennenkuin kynttilä sammuu, että he ovat eksyneet väärälle tielle, etteivät he ole Herran tietä tietäneet, eikä ole vanhurskauden aurinko paistanut. Se on kaikkien kristittyjen tarkoitus ja sydämellinen rukous, että se taivaallinen Herra Jeesus aukaisisi kaikkien kuurojen korvat, että hekin pääsisivät kuulemaan, ennenkuin aurinko laskee, kuinka kauniisti taivaan kellot soivat, ja kuinka suloisesti taivaan enkelit veisaavat. Se on kaikkien kristittyjen sydämellinen huokaus, että Herra Jeesus opettaisi mykkäin suun puhumaan, ennenkuin kaikki mykäksi tulevat. Se on kaikkien kristittyjen alinomainen huokaus, ettei yksikään hänen vanhemmistansa, veljistänsä, hänen sisaristansa taikka hänen lapsistansa olisi niin onneton, että sokeudessansa menisivät iankaikkisuuteen ennenkuin silmät ja korvat aukenevat, että he saattaisivat välttää niitä pahoja retkiä, jotka vievät kadotukseen.

Ja jos he tämän huutamisen tähden, tämän manaamisen tähden, tämän rukoilemisen tähden, tämän itkemisen tähden tulevat vihatuksi, vainotuksi, pilkatuksi ja ylönkatsotuksi vanhemmilta veljiltä, puolisolta eli lapsiltansa, niin nousee taas tämä surkea huutaminen, valittaminen, parkuminen ja huokaaminen heidän sydämistänsä, että Herra Jeesus antaisi niitten sokeain raukkain silmät auveta, ettei vanhemmat eli veljet, eli sisaret eli puoliso, eli lapset eli palvelijat, tahi sukulaiset taikka langot, tahi ystävät tahi vihamiehet tulisi niin onnettomaksi, että joutuisivat huutamaan ja parkumaan, valittamaan elikkä itkemään, eli huokaamaan ja vaikeroitsemaan helvetissä, kauhistuksen paikassa, pohjattomuudessa ja tulijärvessä, pimeyden luolassa, kussa ei yksikään enää kuule heidän huokauksiansa, ei yksikään enää surkuttele heidän vaivojansa, ei yksikään enää huoli heidän katumuksestansa, ei yksikään enää lue heidän kyyneleitänsä.

Kuulkaa siis, te suruttomat vanhemmat, teidän lapsenne rukoilevat teitä. Kuulkaa, te suruttomat veljet, teidän sisarenne rukoilevat teitä. Kuulkaa te suruttomat puolisot, teidän vaimonne rukoilevat teitä. Kuulkaa, te suruttomat ystävät ja langot, teidän tuttavanne neuvovat teitä. Nouskaa ylös unesta ennenkuin kynttilä sammuu, huoatkaa ennenkuin kuolema hengen salpaa. Pankaa kätenne ristiin ennenkuin ne kangistuvat. Kumartakaa polvenne ennenkuin ne oikenevat. Aukaiskaa silmänne ennenkuin ne kiinni painetaan. Huutakaa ennenkuin ääni lankee. Kolkuttakaa ennenkuin ovi lukitaan. Katsokaa taivaaseen ennen kuin se katoo. Tehkää parannus ennenkuin parannuksen aika on sivuti mennyt. Etsikää armo ennenkuin armonaika loppuu. Valmistakaa lamppunne ja ostakaa öljyä ennenkuin Ylkä tulee. Hakekaa silmävoidetta ennenkuin te tulette umpisokeaksi. Lyökää rintoihin ennenkuin sydän halkee, sillä kuoleman jälkeen ei yksikään vaivaa teitä enää parannuksen huudolla helvetissä. Te saatte rauhan kaikista manauksista kadotuksessa. Ei yksikään huuda teille “tehkää parannus”. Ei myös parannus sitten auta, ja teidän korvanne saavat levätä siitä huudosta helvetissä iankaikkisesti. Aamen.