Puhtaat Saarnat 1, numero 104.

MIKKELINPÄIVÄNÄ 1851, EHTOOSAARNA.

Simon, katso Saatana on pyytänyt seuloaksensa teidän sielujanne niin kuin nisuja. Mutta minä rukoilin sinun edestäs, ettei sinun uskos puuttuman pidä. Luuk. 22: 31, 32.

Me kuulemme näistä sanoista, mitä saatana tekee ihmisten kanssa. Hänen tarkoituksensa on, että hän synnin ja kiusausten kautta pääsis seulomaan heidän sielujansa niin kuin nisuja. Erinomattain tahtoo hän niiden sieluja jauhoksi tehdä, jotka tulevat muitten opettajaksi. Pietari oli se vahva pahta, jonka päälle Vapahtaja aikoi rakentaa seurakuntansa. Tämän pahdan tahtoi saatana kukistaa ennen kuin se pääsis vahvistumaan. Sen tähden pani saatana häntä menemään kiusausten sisälle, ja oli myös tekemässä Pietarin sielusta jauhoja.

Jos Vapahtaja ei olis rukoillut Pietarin edestä, olis saatana vissimmästi tehnyt jauhoja Pietarin sielusta ja saattanut häntä epäilykseen sen lankeemuksen jälkeen, jonka hän teki, koska hän kielsi Vapahtajan. Jos Jesus ei olis rukoillut Pietarin edestä, niin olis Pietarin usko puuttunut. Nimittäin se usko, jonka hän oli tunnustanut, että Jesus on Jumalan poika. Pietarin usko oli jo puuttunut, koska kaikki hänen toivonsa meni hukkaan. Pietari oli ylönantanut kaiken maallisen elatuksen ja alkanut seuraamaan Kristusta siinä mielessä, että hän tulis suureksi herraksi Messiaksen valtakunnassa, koska Jesus tulee kuninkaaksi.

Mutta koska hän näki Jesuksen kuolevan ristin päällä, silloin loppui Pietarin kuollut usko. Ja niin pitää kuollut usko ja turha toivo loppuman ennen kuin elävä usko syttyy sydämeen. Mutta elävä usko on harvoin sinapin siemenen verta kiusauksen ajalla. Se on välistä niin heikko, että Vapahtajan täytyy rukoilla Pietarin edestä, ettei tämä uskon kipinä peräti sammuis. Koska saatana alkaa seulomaan ihmisten sieluja sisäisten ja ulkonaisten kiusausten kautta, lykkää hän jälistä päin epäilyksen kristityn sydämeen ja sanoo: “Sinä olet hukassa. Sinä et ole kristitty, koska saatana niin paljon kiusaa.” Pahat himot ja halut, pahat ajatukset, saatanan nuolet, joita hän ampuu sydäntä kohti, kaikki nämät kiusaukset tahtovat käydä uskon päälle.

Jos saatana saapi yhden kristityn ensinnä kieltämään kristillisyytensä niin kuin hän Pietarin sai kieltämään Kristusta, kyllä hän sitte pian tekee jauhoja hänen sielustansa. Mutta Jesuksen esirukoukset vaikuttavat niin paljon, ettei kaikkein usko ole vielä loppunut. Yhden kristityn usko on usein niin heikko, että se on usein juuri puuttumassa, jos se armollinen Vapahtaja ei olis rukoilemassa hänen edestänsä. Ei ole elävä usko niin vahva kuin kuollut usko, joka on muutampain pääkallossa niin vahva, ettei itse kuolema jaksa sen särkeä.

Ei saatana kiusaa niitä, jotka kuolleessa uskossa menevät niin kuin Judas suuta antamaan Jesukselle. Koska sitä vastaan yksi kristitty, jolla on elävän uskon ainetta, vaikka ei ole sinapin siemenen verta, tuskin tohtii Jesuksen jalvoille suuta antaa. Se syntinen vaimo, jolla oli oikia katumus ja elävän uskon ainet, pyyhkei vielä saastaiset kyyneleet pois Jesuksen jalvoista, mutta kuolleen uskon tunnustaja, jonka suusta pirun paska haisee, se uskaltaa mennä Jesukselle Juudan suuta antamaan. Sillä kuolleen uskon tunnustajalla ei ole kiusauksia niin kuin kristityllä. Ei vihollinen kiusaa niitä, jotka uskollisesti häntä palvelevat ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Kuinkas vihollinen saattaa kiusata niitä, jotka palvelevat häntä juopumuksella, kirouksella, viinakaupalla, koreudella ja haureudella?

Ei vihollinen ole niin hullu, että hän rupeis omiansa kiusaamaan, jotka häntä palvelevat. Mutta niitä hän freistaa keittää ja paistaa, jotka hänen palveluksestansa luopuvat. Ei vihollinen kiusaa niitäkään, joilla luonnollinen siveys on autuuden perustuksena. Hän antaa niille siivon rauhan. Mutta niitä hän kiusaa hirmuisesti, jotka hänen lapsiansa saattavat rauhattomaksi. Niiden sydämeen hän ampuu palavat nuolensa, jotka ei anna hänen sikiöillensä rauhaa.

Tämä kristityn sota lohikäärmeen kanssa on maalattu tämän päivän epistolassa, kussa Vapahtaja osottaa, kuinka Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmeen kanssa. Tämä suuri sota taivaassa tapahtui ensiksi kristittyin sydämessä, kussa lohikäärmeen enkelit, ne seitsemän perkelettä, joita Jesus oli ajanut ulos Marian Magdalenan sydämestä, nimittäin viha, kateus, huoruus, mailman kunnia, omavanhurskaus ja ahneus eli mailmanrakkaus, tahtovat tukkia kristittyin sydämeen, joiden kanssa valvovaisilla kristityillä on hirmuinen sota ja kilvoitus.

Toiseksi tapahtuu tämä suuri sota mailmassa, kussa lohikäärmeen enkelit kiusaavat kristityitä vihalla, vainolla ja valheen kanssa. Kolmanneksi tapahtuu tämä suuri sota taivaassa, kussa Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmeen ja hänen enkeleinsä kanssa. Mikaelin enkelit ovat kristityt, jotka sotivat suruttomain kanssa. Mutta lohikäärme, eli kristittyin päällekantaja, se on omavanhurskaus, tahtoo kristityitä ahdistaa pois armon taivaasta, koska hän lykkää kristittyin mieleen tainkaltaisia ajatuksia, että se ei ole kristitty, joka niin kolo ja ruma on. Mutta tämä perkeleen päällekantaminen ja hirmuiset uhkaukset tulevat mitättömäksi, koska ihminen elävän uskon kautta pakenee sen suuren Sankarin Mikaelin tykö, joka on kaikkia perkeleen kiusauksia ylitse voittanut ja kaikki sen ruman tuliset nuolet tylsyttänyt.

Uskovaiset voittavat karitsan verellä ja Hengen todistuksen kautta. Silloin heitetään se suuri lohikäärme maan päälle. Hänen täytyy paeta siitä taivaasta, joka armoitettuin sydämessä on, ja laskea itsensä alas päin pitäin suurta vihaa kristittyin lihassa, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan. Lohikäärme heitetään maan päälle, koska uskottomat ja epäuskoiset pääsevät uskomaan. Ja milläpä katuvaiset sielut voittavat lohikäärmeen eli omanvanhurskauden päällekarkauksia muuta kuin Karitsan verellä he voittavat. Ja koska uskovaiset tulevat iloiseksi, silloin he veisaavat ilon virttä taivaassa. Mutta silloin heitetään lohikäärme maan päälle, koska kristityt iloitsevat. Silloin suuttuu vihollinen ja pitää suurta vihaa suruttomain joukossa. Muutamat pilkkaavat kristityitä, koska he ovat ilossa, muutamat kantavat kristittyin päälle esivallalle, että kristityt ovat laiskat eikä tee työtä. Muutamat pieksevät kristityitä nyrkillä. Muutamat pitävät kristittyin iloa hirmuisena ja nostavat vainon kristittyin päälle.

Mutta ei mailman orjat tunne lohikäärmeen vihaa itsessänsä, vaan vihollinen on kääntänyt heidän silmänsä nurin, että he luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen, koska he Jesuksen opetuslapsia tappavat. Hengellinen viha muuttuu suruttomain tunnossa omantunnon vaatimiseksi. Omatunto vaatii lohikäärmeen enkeleitä vainoomaan kristityitä. Kristityt muuttuvat heidän tunnossans villihengeksi. Tämän tähden pitää kristityt kärsimän rangaistusta mailman lain jälkeen. Ja koska tämä suuri sota tapahtuu taivaassa kristittyin ja lohikäärmeen joukon välillä, silloin voittavat Mikaelin enkelit Karitsan verellä ja heidän todistuksensa sanan kautta. Ei he ole rakastaneet henkeänsä kuolemaan asti. Sen tähden iloitkaat te taivaat ja ne, jotka siinä asuvat. Mutta voi maan ja meren asuvaisia, sillä saatana astuu alas heidän tykönsä, pitäin suurta vihaa tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan.

Meidän toivomme on, että Mikaelin enkelit pitää voittaman tässä suuressa sodassa ja kilvoituksessa Karitsan veren kautta ja heidän todistuksensa sanan kautta. Rukoilkaat, te Mikaelin enkelit, että se suuri Sotasankari, joka on ylitse voittanut kaikkia perkeleen kiusauksia, siinä suuressa sodassa ja verisessä kilvoituksessa, että Hän vahvistais väsyneet polvet ja nostais väsyneet kädet ja antais teille voimaa ja väkevyyttä kärsimään ja ylitse voittamaan kaikkia perkeleen kiusauksia, että te pääsisitte pian veisaamaan voiton virttä Sionin vuorella. Kuule Mikael, väsyneitten sotamiesten huokaus, Isä meidän, jne.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta tällä pyhällä hetkellä perään ajatteleman, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Ensimmäinen tutkistelemus: Joka on suurin, se on pienin. Toinen tutkistelemus: Joka on pienin, se on suurin. Antakoon taivaallinen Herra Jesus armonsa, että kaikki suuret tulisit pieniksi, ja että kaikki pienet tulisit suureksi, että pienet mahtuisit sisälle ja suuret suljettaisiin ulos. Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Joka on suurin, se on pienin. Me kuulemme evankeliumin muisteluksista, että opetuslapset ovat usiamman kerran kysyneet Vapahtajalta, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Silloin jo, koska Zebedeuksen pojat tulit rukoilemaan, että he saisit istua toinen oikialla ja toinen vasemmalla puolella Hänen valtakunnassans, oli heillä se asia mielessä, että he pääsisit ylimmäiseksi Messiaksen valtakunnassa. Mutta toisille opetuslapsille tuli paha mieli ja kateus, koska he ymmärsit, että Zebedeuksen pojat tahdoit tulla suurimmaksi herraksi Messiaksen valtakunnassa. Ja ne Zebedeuksen pojat sait silloin sen vastauksen, ettei ole hänen vallassansa määrätä, kuka suurimmaksi pitää tuleman taivaan valtakunnassa.

Toisen kerran tulit taas opetuslapset kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Silloin asetti Vapahtaja yhden lapsukaisen heidän silmäinsä eteen ja sanoi: “Joka alentaa itsensä niin kuin lapsi, hän on suurin taivaan valtakunnassa.” Niillä oli se ajatus, että Jesus nimittäis jonkun heistä suurimmaksi taivaan valtakunnassa. Mutta opetuslapset luulit Jesuksen tulevan maalliseksi kuninkaaksi. Koska he siis kysyit, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, se merkitsee, kuka on mahdollinen tulemaan suurimmaksi herraksi Messiaksen valtakunnassa. Jos Jesus olis sanonut heille: “Ette te tule herraksi, vaan mailman tunkioksi te tuletta”, niin olisit kaikki ylön antaneet hänen. Mutta hän antoi heidän vielä olla siinä väärässä toivossa, että he tulevat virkamieheksi Messiaksen valtakunnassa.

Mutta olisitkos opetuslapset siinä tilassa mahtuneet taivaan valtakuntaan, koska he tahdoit tulla suureksi herraksi mailmassa? Olisitko he mahtuneet taivaan valtakuntaan, koska he Kristuksen kautta luulit voittavansa mailman tavaran ja kunnian? Minä luulen, että he siinä sielun tilaisuudessa olisit mahtuneet helvetin portista, mutta ei taivaan portista sisälle. Mutta jos me käännämme tämän kysymyksen hengelliseksi kysymykseksi, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, se on: kuka on paras kristitty, niin me löydämme tässä kysymyksessä niin paljon omaavanhurskautta, että jos opetuslasten kysymys olis kääntynyt sinne käsin, ei olis muuta vastausta tullut kuin tämä: “Joka alentaa itsensä ja tulee lapseksi, se on suurin, se on paras kristitty.”

Asian haarat osottavat kuitenkin, ettei se ollut silloin opetuslasten tarkoitus, että he tahdoit kuulla, kuka on paras kristitty. Mutta kuin mailman kunnia oli heillä päämaalina, niin ei saattanut vielä kristityn kunnia olla heillä päämaalina, vaikka parhaan kristityn kunnia on ollut muutamilla mielessä, esimerkiksi korinttilaisilla, jotka sanoit: “Minä olen Paavalin, minä olen Cephaksen, minä olen Apollon ja minä olen Kristuksen.” Siinä kuuluu paras kristitty olevan matkassa. Ei kuitenkaan paras kristitty ole paras kristitty niin kauvan kuin hän parhaan kristityn nimen omistaa. Sillä siinä on niin paljon omaa rakkautta, että semmoinen paras kristitty saattais pian tulla paaviksi, jos muut kristityt pitäisit häntä parhaana kristittynä. Mutta se on suurin taivaan valtakunnassa, joka on pienin, eli se, joka ei pidä itsensä suurena, vaan pienenä.

Mutta meidän täytyy tässä panna yhden priimun muutamille suruttomille ja armonvarkaille, jotka sanovat: “Se on paras kristitty, joka ei pidä itsensä kristittynä”, se on sanoaksemme: joka kieltää Kristuksen pois. Mutta uskovatkos nyt suruttomat ja armonvarkaat, että Pietari oli paras kristitty, koska hän kielsi mailman edessä, ettei hän ole Jesuksen opetuslapsi? Minä ajattelen, että jos Pietari olis silloin ollut kristitty, ei hän olis saattanut kieltää Kristusta. Mutta hän piti itsensä parhaana kristittynä silloin, koska hän pramais, että hän menis kuolemaan Kristuksen kanssa ja sanoi: “Jos vielä kaikki muut kieltäisit sinun, en minä kuitenkaan kiellä sinua.” Siinä olit parhaan kristityn ajatukset. Mutta silloin, koska hän meni ulos porstuaan ja itki katkerasti, silloin olit parhaan kristityn tuntomerkit tulemassa Pietarille.

Ei se ole paras kristitty, joka kieltää Kristuksen voiman pois ja sanoo: “En minä ole kristitty” että hän sillä tunnustuksella pääsis vapaasti huoraamaan, juomaan ja varastamaan, kristityitä pilkkaamaan ja ylönkatsomaan suruttomuuden varjon alla. Semmoinen taitaa olla paras kristitty perkeleen valtakunnassa. Niinkuin juomarit, huorat, varkaat ja viinaporvarit sanovat: “En ole kristitty”, se merkitsee, en minä ole semmoinen kristitty kuin nämät väärät profeetat ja villihenget, jotka sanovat itsensä kristityksi.

Siinä kristillisyyden kieltämisessä kuuluu olevan semmoinen ylpeys, että semmoiset ovat parhaat kristityt perkeleen valtakunnassa. He paiskaavat kristityitä kattilaan ja itse seisovat kannen päällä. Mutta taivaan valtakuntaan ei pääse kukaan, joka ei tunnusta itsensä kristityksi, joka on tuntenut Kristuksen voimaa ja on siinä kalliimmassa uskossansa kilvoittelemassa. Jos hän kieltää sen voiman pois, niin hän valehtelee Pyhän Hengen päälle. Mutta jos joku tunnustaa itsensä kristityksi, joka ei ole kristitty, hän on yksi ulkokullattu ja suukristitty, joka pian ilmoittaa itsensä niin kuin Pietari, joka piti itsensä parhaana kristittynä ennen kuin hän kielsi Kristuksen mailman edessä. Hän oli ulkokullattu ja suukristitty tietämättä ja itsensä tuntematta, sillä hän piti itsensä parhaana kristittynä kieltämiseen asti.

Ja niitä on monta tällä ajalla, jotka pitävät itsensä kristittynä, vaikka kristillisyyden voima on aikaa kadonnut pois. Ja on niitäkin, jotka ei pidä itsensä kristittynä, mutta tunnustavat kuitenkin itsensä kristityksi, ne valehtelevat oman sydämensä päälle. Mutta on niitäkin, jotka ei jaksa uskoa, vaikka on halu autuaaksi tulla. Niitä on omavanhurskaus tuominnut, sen tähden kristityt ei saata heitä tuomita, vaan kristityt kantavat semmoisia halvatuita ja epäuskon vankia Kristuksen tykö.

Kukas nyt on suurin taivaan valtakunnassa? Se, joka on pienin. Se, joka tuntee huonoutensa, mahdottomuutensa ja kelvottomuutensa, voimattomuutensa, ja kuitenkin uskoo, että Kristus on jaksanut hänen lunastaa helvetin vaivasta. Mutta pienin on se, joka pitää itsensä parhaana kristittynä. Se on paavi, joka kristityn varjon alla on päässyt parhaaksi kristityksi mailmassa. Ja semmoinen paras kristitty on yksi hirmuinen kristitty, sillä hän tuomitsee kaikki, jotka nousevat häntä vastaan. Hän paiskaa kristityt kattilaan ja seisoo itse kannen päällä.

Toinen tutkistelemus. Joka on pienin, se on suurin taivaan valtakunnassa. Koska opetuslapset tulit kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, oli heillä semmoinen tarkoitus, että Vapahtaja nimittäis jonkun heistä suurimmaksi taivaan valtakunnassa. Mutta he tulit häpiällisesti petetyksi siinä, kuin Jesus pani heidän eteensä yhden lapsukaisen ja sanoi: “Joka itsensä alentaa niin kuin tämä lapsi, hän on suurin taivaan valtakunnassa.” Tosin on yksi lapsi enkelin ja viattomuuden kuva maan päällä, mutta vanha ihminen ei tahdo lapseksi tulla. Sen tähden on kristillisyyden tarkoitus ollut, että kaikki pitäisit lapsen kaltaiseksi tuleman.

Se on meidän kristillisyytemme tarkoitus, että kaikki tulisit niin pieneksi, että he mahtuisit vanhimman syliin. Koska lapset imevät vanhimman rintoja, silloin on vanhimmalla ilo. Ja koska lapset tulevat sen väärtiksi, että rupeevat vanhimman perässä konttaamaan, silloin on vanhimmalla iloinen tunto, ja vielä hauskempi on vanhimmalle, koska pienet lapsukaiset ottavat ympäri kaulan ja halaavat vanhinta. Silloin vanhin unhottaa vaivojansa ja leikittelee lapsen kanssa. Mutta koska lapsi ensimmäisen askeleen astuu, silloin on vanhimmalla pelko, että hän lankee ja loukkaa itsensä. Vaikka se on tosi, mitä muutamat suruttomat sanovat: “Lapsen pitää ensinnä konttaaman, ennen kuin he saattavat käydä”, jolla he tarkoittavat kristityitä, jotka ei ole heidän mielestänsä vielä oppineet konttaamaan ja luulevat kuitenkin saattavansa käydä.

Mutta ne pakanat, jotka semmoisia vertauksia tuovat edes kristityille, taitavat olla nopiat itse juoksemaan kadotukseen, koska he niin sanovat, että kristityt ei saata vielä kontata taivaan tiellä. Ja se on tosi, että kristityt ei saata omalla voimalla kontata, jopa sitte käydä elämän tiellä. Mutta me tiedämme, että vanhin opettaa heitä ensinnä konttaamaan ja viimein käymäänki elämän tiellä, vaikka ensimmäiset askeleet elämän tiellä ovat horjuvaiset. Mutta rietas opettaa niitä käymään ja vielä juoksemaan kadotuksen tiellä, jotka sanovat, ettei kristityt saata vielä kontata elämän tiellä. Ja tosi se on, ettei he saata omalla voimalla kontata eikä käydä elämän tiellä, mutta vanhin se on, joka heitä opettaa konttaamaan ja käymään. Ja koska he ottavat ensimmäisen askeleen elämän tiellä, niin he horjuvat ja lankeilevat, mutta vanhin ottaa heitä ylös, ja hän ottaa heitä syliinsä ja antaa heidän imeä armosta vuotavaisia rintojansa, josta heille tulee uusi voima konttaamaan vanhemman perässä.

Kontatkaat, kontatkaat, lapsukaiset vanhimman perässä. Ja ottakaat ensimmäisen askeleen elämän tiellä. Älkäät huoliko, jos vielä narrit nauravat teidän lankeemuksestanne, vaan nouskaat taas ylös. Jos ette pääse jalkain päälle, niin kontatkaat kuitenkin vanhimman tykö, joka on valmis vastaan ottamaan konttaavaisia ja parkuvaisia lapsukaisia. Ei vanhin naura, mutta hän tulee murheelliseksi teidän lankeemuksestanne. Koska hän näkee, että kyyneleet rupeevat vuotamaan, ottaa hän ylös syliinsä itkeväisiä ja parkuvaisia ja antaa heidän imeä lohdutuksen rinnoista. Kukas on suurin taivaan valtakunnassa, se on, kukas on rakkain Jumalan lapsista? Eiköpä nuorin ole rakkain kaikista? Joka istuu vanhimman sylissä ja imee hänen rintojansa ja ottaa häntä ympäri kaulan ja halaa vanhinta viattomilla, pienillä ja valkeilla käsillä, se on suurin taivaan valtakunnassa, jonka suussa ei ole vielä petosta löytynyt, jolla on hyvä ja puhdas omatunto, joka mujahtaa, koska vanhin häntä puhuttelee, ja ojentaa kätensä vanhimman tykö, koska hän tahtoo tulla syliin. Se on ilman epäilemättä suurin taivaan valtakunnassa.

Mutta kuin lapset raavastuvat, rupeevat he ulkona juoksemaan ja rapakkolantoissa kaalaamaan, ja vanhin täytyy usein pestä ja korjata heitä. Ja muutamat ei annakaan jalkojansa pestä, vaikka synnin tomu on varisnut heidän jalkainsa päälle. Mutta se on vielä pahempi, että muutamat hulliaiset kiikkuvat ylös korkeuteen ja miehustelevat siihen asti, että he lankeevat ja loukkaavat itsensä pahoin. Muutamat fästäävät helvetin valkian kanssa ja polttavat itsensä. Muutamat juoksevat pohjattomuuden järven rannalle ja putoovat. siihen ja hukkuvat siinä. Ja niistä tulee vanhimmalle suuri muret, jotka sillä lailla hukkuvat. Monta on sen pahempi polttanut itsensä ja kuollut, monta on juossut pohjattomuuden järven rannalle ja hukkunut siinä. Ja vanhimmalle on tullut suuri muret niistä, jotka niin ovat hukkuneet.

Älkäät fästätkö valkian kanssa, lapsukaiset! Te poltatte itsiänne. Älkäät menkö järven rannalle, te hukutte siinä. Ja vanhimmalle on tullut suuri muret niistä, jotka ovat niin nuorena kuolleet. Mutta meidän toivomme on, että muutamat lapsukaiset ovat vielä elämässä, jotka mahtuvat vanhimman syliin ja konttaavat vanhimman perässä ja parkuvat, koska he istuvat tämän mailman kylmän lattian päällä. Mutta me uskomme myös, että vanhin ottaa parkuvaisia ylös kylmän lattian päältä, koska hän ensinnä kerkiää kaikista hänen töistänsä. Silloin hän ottaa parkuvaisia ylös syliin ja panee viereensä, koska hän panee maata. Siellä saavat parkuvaiset levätä vanhimman sylissä ja imeä hänen rintojansa ijankaikkisesti. Aamen.