Puhtaat Saarnat 1, numero 78.

10. SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1858.

Vanha Israel sanoi jumalattomille pojille: ”Te saatatte minun harmajat karvani murheella hautaan.

Tästä kuulevat paatuneet lapset, mitä vanhin saapi kärsiä jumalattomain lasten tähden. Vanha Israel oli kristitty, mutta jumalattomat pojat saatoit hänelle surua ja mielikarvautta, koska he myit veljensä orjaksi ja valehtelit, että peto oli häntä raatanut. Ja vaikka he näit, mikä suuri surkeus tuli vanhemmalle siitä valheesta, ei yhdelläkään niistä pojista ollut sitä tuntoa, että he olisit ilmoittaneet isälle, että hänen rakas poikansa Josef oli vielä elämässä.

Silläkin vanhemmalla olit kauniit pojat, jotka kyllä sopivat esimerkiksi, jossa muut paatuneet saavat katsella kuvansa, kuinka kaunis se on Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta jos maallinen vanhin saapi kärsiä monta surua ja mielikarvautta paatuneitten lasten tähden, jotka eivät tottele hänen manauksiansa, mitäs sitte taivaallinen vanhin saapi kärsiä jumalattomain lasten tähden, jotka pilkkaavat hänen kyyneleitänsä ja tallaavat hänen vertansa? Kyllä on jo monta kertaa saarnattu Jumalan murheesta. Koska hän näki ihmisen pahuuden suureksi maan päällä, katui hän, että hän ihmisen tehnyt oli ja tuli murheelliseksi sydämessäns.

Tätä Raamatun paikkaa ei usko moni mailman herra todeksi. Eikä myös moni Raamatun selittäjä usko, että tämä Jumalan muret on niin ymmärrettävä, kuin se on Moosekselta kirjoitettu 1. Moos. 6: 6, vaan he luulevat, että Mooses on tässä paikassa puhunut vertauksilla. Ja muutamat mailman herrat sanovat: “Mikähän Jumala se on, joka tekee katumuksen omista töistänsä?” Mutta kaikilla vanhemmilla on se usko, että Jumalalla on vanhemman sydän, joka itse on vanhemman sydämen tehnyt, ja että jos maallinen vanhin, niin kuin Israel ja David ja moni muu, on saanut koetella, kuinka raskas vanhemman muret on, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja tekevät itsensä onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa. Kyllä on taivaalliselle vanhemmalle vielä raskaampi suru ja mielikarvaus, koska hän näkee, kuinka kaikki hänen lapsensa menevät päätänsä myöden kadotukseen.

Taivaallisen vanhimman muret on tänäkin päivänä näkyväinen, koska Jumalan poika itkee niitä onnettomia sieluja, jotka asuvat Jerusalemin kaupungissa. Siinäkin kaupungissa oli monta kertaa 10.000 ihmisen sielua, jotka eivät huolineet sielustansa enemmän kuin luontokappaleet. Siellä olit huorat ja varkaat; siellä olit juomarit ja viinaporvarit; siellä olit kiroilijat ja tappelusmiehet; siellä olit kauppamiehet, jotka teit kauppaa kirkon ympäri. Ja siellä ne elit niin kuin parhaiten helvetin valtakunnassa eletään, vaikka oli semmoinen valkeus mailmassa, vaikka itse Jumalan poika opetti joka päivä temppelissä.

Elävätkös sitte suruttomat täällä paremmin kuin Jerusalemin kaupungissa? Ovatkos suruttomat täällä paremmin ottaneet vaaria huutajan äänestä? Jokos he ovat tehneet parannuksen juopumuksesta, kirouksesta, huoruudesta ja varkaudesta? Jokos suruttomat ovat tehneet katumuksen ja alkaneet tuntemaan, kuinka taivaallisen vanhemman kyyneleet vuotavat heidän tähtensäja putoavat niin kuin rakeet kaljaman päälle?

Muutamat ovat tehneet riettaalle katumuksen tässäkin seurakunnassa. He ovat paatuneet Jumalan sanan kuulemisesta niin kuin asuvaiset Jerusalemissa. Jota enemmän siellä saarnattiin parannuksesta, sen enemmän he paaduit. Ja myös suruttomat täällä tulevat julmemmaksi ja haikiammaksi, jota enemmän parannuksesta saarnataan, että synnin mitta täytettäisiin.

Ne harvat sielut, jotka ovat nähneet, mitä Vanhemman kyyneleet ovat vaikuttaneet, seisokoon tänä päivänä öljymäellä ja katselkoon, kuinka paljon kyyneleitä tänäkin päivänä putoilee niitten onnettomain sieluin tähden, jotka pilkkaavat hänen kyyneleitänsä ja tallaavat hänen vertansa. Katsokaat, te Jesuksen opetuslapset, jotka olette likempänä, kuinka paljon kyyneleitä tänä päivänä vuotaa taivaallisen vanhemman silmistä, ja kysykäät niin kuin pienet lapset, jotka istuvat vanhemman sylissä: “Rakas vanhin, mitäs itket?” Mitämaks hän vastaa: “Näitten paatuneitten tähden minä itken, jotka tekevät itsensä onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa.” Kuule rakas vanhin itkeväisten ja parkuvaisten huokaukset. Isä meidän, joka olet taivaissa, jne.

Me kuulimme tämän päivän pyhästä evankeliumista, että Jesus rupeis itkemään, koska hän näki kaupungin, kussa oli niin monta tuhatta sielua, jotka eivät etsikon aikaansa tunteneet, että he olisit tehneet parannuksen armon ajassa. Kyllä täälläkin on niin paljon suruttomia, jotka eivät ole etsikon aikaansa tunteneet, joiden tähden Jesus on itkenyt. Mutta ne kyyneleet on pudonneet niin kuin rakeet kaljaman päälle. Kyllä suruttomat täytyvät uskoa, että Jesus itkee. Mutta he luulevat, että juudalaisten tähden hän on itkenyt, jotka olit niin paatuneet, että he tapoit Jesusta.

Kyllä on suruttomilla hyvä omatunto, koska het ei ole juuri käsillänsä tappaneet Luojaansa, vaikka kukas tiesi, mitä tämän aikaiset suruttomat olisit tehneet, jos semmoinen parannuksen saarnaaja nyt olis huutamassa parannusta. Kyllä olisit antaneet hänelle nimet ja sanoneet niin kuin juudalaiset: “Sinä olet Samaritanus, ja sinulla on perkele.” Vaikka armonvarkaat sanovat: “Jos Jesus tulis meidän tykömme, halaisimme me hänen jalkojansa ja veisaisimme ”Jesus ystävän´ on paras”. Kukas tiesi, mitä te veisaisitte, jos hän alkais teitä haukkumaan kyykäärmeen sikiäksi ja huoruuden sukukunnaksi?

Niin ajattelit myös juudalaiset, ettei Jumalan poika ole semmoinen, että hän haukkuu kunniallisia ihmisiä. Juudalaisilla oli se usko, että Jumala oli heidän isänsä. Vaikka Jumala on kaikkein suruttomain isä luomisen puolesta, mutta mitä se usko auttoi juudalaisia? Ne menit kuitenkin kadotukseen, sillä ne olit Jesuksen ristin viholliset, ja tahdoit Jesusta tappaa. Onkos nyt suruttomat paremmat kuin juudalaiset?

Törkisuruttomat ei taitais tulla katsomaan, kuinka Jesus itkee, sillä niillä on nyt semmoinen kalvava tunto, ettei he vihti käydä ripillänsä. He sanovat itsensä mahdottomaksi. Mutta tämän mahdottomuuden alla makaa yksi hirmuinen ylpeys. He tuntevat, ettei kannata käydä Herran ehtoollisella sen kaltaisella elämällä kuin heillä on. Mutta ei he sitä tunne, että he sen kaltaisella elämällä vetävät vielä suuremman rangaistuksen päällensä, koska he ylönkatsovat armon välikappaleita, eikä tahdo yhtään solmua ottaa omantunnon päälle. Semmoisten ylitse Jesus itkee.

Mutta ei surutoin ihminen tunne sitä, että Jesus itkee hänen tähtensä, vaan hän luulee, että juudalaisten tähden hän itkee. Mutta uskokaat nyt, kaikki suruttomat, että teidän tähtenne Jesus itkee, teidän suruttomuutenne tähden, teidän sokeutenne tähden, teidän vastahakoisuutenne tähden, jotka olette niin paljon kuulleet parannuksesta saarnattavan, ette vielä ole yhtään parannusta tehneet.

Mutta jos Jesuksen silmistä vuotavat katkerat kyyneleet teidän suruttomain tähden, kyllä vielä katkerammat kyyneleet vuotavat hänen silmistänsä niitten onnettomain sieluin tähden, jotka ovat kerran maistaneet sitä hyvää Jumalan sanaa ja tulevaisen mailman voimaa, ja ovat viskanneet kruununsa menemään sontatunkion päälle, ja ovat nyt alkaneet vastauudesta mailman turhuutta rakastamaan ja mailman koreutta kantamaan, joka kerran tuli heille hirviäksi. Teidän tähtenne vuotavat taivaallisen vanhemman kyyneleet, te pois langenneet, jotka ennen olette istuneet hänen sylissänsä ja imeneet hänen rintojansa, ja olette silloin monta kertaa niin kuin pienet lapsukaiset tarkasti katsoneet, kuinka rakkauden kyyneleet vuosit poskia myöten. Ja olette silloin lapsellisella yksinkertaisuudella kysyneet: “Rakas vanhin, mitäs itket? Minuakos itket?” Mutta nyt jaksatte kyllä pilkata taivaallisen vanhemman kyyneleet ja sanoa: ”Älä pidä minusta vaaria. Itse minä vastaan, jos tulee vahinko sielulle.”

Muista nuoruutes aikaa, sinä pois langennut Sionin tytär, koska sinä kaunis olit, sanoo Herra. Usiammat poislangenneet ovat jo niin sokiaksi tulleet, ettei he tunne eikä näe, kuinka Jesus itkee heidän tähtensä. Että Jesus itkee umpisuruttomain tähden, se ei ole niin suuresti ihmeteltävä. Ei net olekaan niin liki olleet, että he olisit nähneet Jesuksen kyyneleet vuotavan. Mutta ne langenneet ovat nyt niin kaukana turmeluksen kaupungissa, ettei he saata enää nähdä, kuinka Luoja itkee.

Mutta jos minä oikein näen, niin Jesus itkee vielä uskottomainki tähden, jotka näkevät kyllä, kuinka kyyneleet vuotavat vanhemman silmistä, mutta ei ne usko, että net on rakkauden kyyneleet, jotka vuotavat uskottomain tähden, että he tulisit pelastetuksi heidän onnettomasta tilaisuudestansa, ja tulisit lapsiksi, sillä pienet lapsukaiset rupeevat itkemään, koska he näkevät vanhemman itkevän. Niillä on arka tunto ja hellä sydän. Ei ne tarvitse nähdä monta kyyneltä, ennen kuin he alkavat itkemään itkeväisen vanhemman seurassa.

Näin itkee taivaallinen Vanhin suruttomain tähden, armonvarkaitten, poislangenneitten ja uskottomain tähden. Mutta ei yksikään niistä ota vaaria näistä Luojan kyyneleistä. Suruttomat ei usko, että Jesus itkee heidän tähtensä. Armonvarkaat ovat olevanansa Jesuksen parhaat lapset, sen tähden armonvarkaat ei saata uskoa, että Jesus itkee heidän surkeutensa tähden, vaan he luulevat, että juudalaisten tähden ja näiden heränneitten tähden hän itkee. Sillä armonvarkaat surkuttelevat näitä heränneitä, joita net pitävät villihenkenä. Rietas on niin kääntänyt armon varkaitten silmät nurin, että he katsovat itsensä kristityksi, ja kristityitä he katsovat villihengeksi, niin kuin juudalaiset sanoit: “Meillä on Isä, Jumala.” Mutta Jesusta he tahdoit tappaa, sillä ne katsoit Jesusta villihengeksi, mutta itsensä he pidit olevan oikialla tiellä. Niin pitävät myös armonvarkaat näinä aikoina, että kristityt ovat villihenget, ja armonvarkaat itse Jesuksen parhaat ystävät. Ja sen tähden armonvarkaat ei saata ajatella, että Jesus itkee heidän tähtensä.

Pois langenneet ovat niin kaukana öljymäestä, ettei he saata enää eroittaa yhtään kyyneltä Jesuksen silmissä. Pitäis heidän kuitenkin muistaman sitä aikaa, koska he itkit itkeväisten kanssa ja iloitsit iloitsevaisten kanssa. Uskottomat ei saata omistaa itsellensä osaa niistä kyynelistä, sillä ne pelkäävät, että Jesus on niin paljon itkenyt heidän tähtensä, ettei hän saata enää rakastaa heitä. Sitä uskottomat uskovat, ettei Jesus saata heitä vastaan ottaa, ei Jesus saata armahtaa heitä. Mutta hukkaan vuotavat Jesuksen kyyneleet vielä uskottomain tähden, jos uskottomat ei tule likemmäksi, jos uskottomat ei rupea katsomaan tarkasti Jesuksen päälle, jos uskottomat ei rupea itkemään ynnä vanhemman kanssa, koska he näkevät, kuinka paljon rakkautta vanhemman sydämessä on.

Vai luulettekos, te epäuskoiset, että vanhin itkee vihasta? Ei ole viha vanhemman sydämessä niitä kohtaan, jotka mahdottomuuden tähden ja pelvon tähden pakenevat pois vanhemman talosta, vaan enemmän Hän niitä suree, jotka pelvon tähden pakenevat metsään ja hukkuvat siellä. Ei Vanhin saata levollisella tunnolla mennä maata, koska yksi Hänen lapsistansa on pelvon tähden karannut metsään, vaan Hän menee heti kohta hakemaan sitä kadonnutta lammasta ja huutaa Siinain vuorella, Jordanin virran rannalla ja Punaisen meren tykönä murheellisella sydämellä ja raskaalla mielellä.

Hän vaeltaa niitä raskaita askeleita ja huutaa: “Tulkaat minun tyköni, kaikki, jotka raskautetut olette, ja minä tahdon virvoittaa teitä.” Hän huutaa Golgatan mäellä: “Minun Jumalani, miksis minut ylönannoit?” Hänen vaivansa menee hukkaan, mitä Hän on kärsinyt suruttomain ja paatuneitten tähden, jotka pilkkaavat Hänen kyyneleensä ja tallaavat Hänen verensä. Pitäiskö vielä Hänen vaivansa mennä hukkaan, mitä Hän on kärsinyt murheellisten ja epäileväisten sieluin tähden, jotka kuitenkin itkevät ja parkuvat? Mutta meidän toivomme on, ettei pidä kaikki Hän vaivansa menemän hukkaan, vaan ne itkeväiset, parkuvaiset ja epäileväiset pitää näkemän sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta Siionin vuorella, nyt ja iankaikkisesi, aamen.