Puhtaat Saarnat 1, numero 46.

PITKÄPERJANTAINA 1850.

Kristus sanoi kivuissansa Davidin suun kautta, että hän oli koirilta ahdistettu.

Vaikka Davidi siinä 22. psalmissa puhuu niin kuin itsestänsä, koska hän oli viholliselta vainottu. Ei kuitenkaan kaikki paikat siinä psalmissa sovi Davidille, koska hän puhuu siitä, kuinka kädet ja jalat olit lävistetyt. Hän sanoo vielä, että he heitit minun hameestani arpaa. Net sanat ei kuulu Davidille, vaan Vapahtajalle, jonka kädet ja jalat lävistettiin rautanauloilla, ja sotamiehet heitit hänen hameestansa arpaa. Muutamat evankeliumin kirjoittajat ovat siis siitä Davidin psalmista ottaneet todistuksen sen päälle, kuinka tehtiin Vapahtajalle. David valittaa nimittäin siinä 22. psalmissa, että verikoirat ahdistavat häntä joka haaralta, ja nämät sanat kuuluvat sekä Davidille että myös Vapahtajalle, ja me tiedämme, että verikoirat ei vaikene ennen kuin he saavat lakkia verta.

Mutta jokohan kaikki verikoirat ovat kyllänsä saaneet verta lakkia? Minä pelkään, että ne verikoirat, jotka olit Davidin aikana, haukuit vielä tuhannen ajastaikaa jälkeen Vapahtajan päälle. Ja niitten penikat ovat vielä elämässä. Sanotaan, että koirat ja kissat ärisevät, koska he näkevät haamunsa peilissä. Ja se on kyllä uskottava, että he niin tekevät, sillä heidän haamunsa ei suinkaan ole kaunis. Mutta he luulevat, että heidän haamunsa peilissä on toinen koira, ja sille he mielestänsä suuttuvat. Ei he ymmärrä, että se on heidän oma haamunsa, jonka he näkevät ja katsovat eri koiraksi. Meidän pitäis panna ison peilin kissain ja koirain silmäin eteen, että he joskus tuntisit itsensä, jos he viimein tulisit huomaitsemaan, että heillä on sama haamu kuin niillä verikoirilla, joista Davidi puhuu 22. psalmissa, että he ahdistavat joka haaralta Vapahtajaa. Erinomattain olit nämät koirat kokointuneet Vapahtajan ympäri ja olit silloin kiivaat lakkimaan Vapahtajan ja kristittyin verta. Mutta ei ne pääsneet irti.

Jumala on nostanut semmoisen aidan verikoirain ja lammasten välille, ettei koirat ole vielä saattaneet kiskoa lampaita mieltänsä myöten, ja siitä on koirilla ja hukan penikoilla paha mieli, ettei he vielä ole päässeet raatamaan lampaita. Mutta kukas tiesi, koska isot hurtat saavat hajun lampaista, mitä he viimein tekevät.

Kuitenkin on profeetta Elias sanonut sille pahalle kuninkaalle, joka vainois profeetaita: “Samassa paikassa, kussa koirat ovat lakkineet Nabotin verta, pitää heidän sinun vertasti lakkiman.” Emme me nyt puhu Tobiaksen koirasta, joka oli iloinen, koska hän tuli kotia. Emmekä nyt puhu niistä koirista, jotka ajavat eksyväiset lampaat paimenen tykö, vaan me puhumme nyt niistä koirista, joita David näki ahdistavan häntä ja Kristusta. Ne ovat villikoirat, joilla on hukan luonto. Ei ne saata haukkua, mutta ulvovat vaan, koska paimen varjelee lampaitans. Ei ne tule haukkumisella, mutta naakivat vaan sen päälle, jonka he aikovat syödä.

Vieläpä tuonen koirat, jotka kaluavat lehtiä elämän puusta. Ei ne lakkaa kaluamasta ennen kuin he saavat lakkia verta. Ja nämät tuonen koirat lakkaavat varsin haukkumasta, koska he saavat lakkia Karitsan verta. Tuonen koirat raatavat heränneitten tuntoa ja pakottavat heitä menemään Jesuksen ristin juureen. Mutta koska tuonen koirille annetaan lakkia verta, joka Jumalan Karitsan sydämestä vuotaa, silloin lakkaavat tuonen koirat haukkumasta.

Olis kyllä hyvä asia, jos kaikki verikoirat, joista David kirjoittaa edellä mainitussa paikassa, olisit niin sidotut pimeyden kahleilla, ettei he pääsis irti kiskomaan ja raatamaan Jesuksen lampaita, jotka tänä päivänä, kantain Jesuksen ristiä, seuraavat sitä suurta Ristinkantajata Golgatan mäelle murheellisella ja verta vuotavalla sydämellä, valittain, että pimeyden ruhtinaalla on niin suuri valta maan päällä, että hän saattaa yllyttää kaikki verikoirat haukkumaan ja kiskomaan ja raatamaan Jesusta ja Hänen lampaitans. Sillä nämä verikoirat, joista David on puhunut 22. psalmissa, ovat piirittäneet sitä ristiinnaulittua Kuningasta joka haaralta. Niiden penikat ovat vielä elämässä, ja pimeyden ruhtinas yllyttää koiriansa kiskomaan ja raatamaan karitsoita, ja vielä sittekin tuonen koirat haukkuvat, kiskovat ja raatavat heidän tuntoansa, jotka murheelliset ovat synteinsä tähden. Niiden ruumiita, jotka murheellisella ja vertavuotavalla sydämellä seuraavat sitä suurta Ristinkantajata Golgatan mäelle, niitten ruumiita saatanan verikoirat kiskovat ja raatavat mailman lain voimalla.

Jos se armollinen Herra Jesus ei armahda heidän päällensä, ja tiputtais muutampia hunajanpisaroita heidän tuntoonsa ja heidän haavoitettuihin sydämiinsä, huokain ja rukoillen heidän edestäns sanomattomilla huokauksilla, olisit he iankaikkisesti kadotetuksi tulleet. Mutta kiitetty olkoon se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, joka tänä päivänä antoi itsensä ristiinnaulittaa ja saatanan koirilta raadelluksi tulla, että kaikki pienet ristinkantajat ja kaikki murheelliset sielut tulisit virvoitetuksi hänen verensä kautta.

Sinä murheellinen Maria Magdaleena ja sinä Jesuksen äiti, älä itke, ole hyvässä turvassa, sinun syntis annetaan sinulle anteeksi. Koska sinä sekoitat katumuksen kyyneleet. Jesuksen kalliilla verellä, tulevat sydämen haavat paratuksi. Ja sinä uskollinen opetuslapsi, jota Jesus rakastaa, sinä olet nähnyt omilla silmilläs, kuinka mailman sotamiehet pistävät keihään Jesuksen sydämeen, josta vuosi veri ja vesi, että Raamattu täytettäisiin, joka sanoo: “He saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat.” Ja kerran tulee se aika, että kaikki Jesuksen ristin viholliset saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat.

Koska nyt kaikki on täytetty ja Jumalan vihan malja on juotu ja Jesus sen kaltaisella huudolla on henkensä antanut ylös Isänsä käsiin, niin olis paras neuvo, että kaikki kansa, joka on tullut Jesuksen ristin tykö, muutamat pilkkaamaan, muutamat ristiinnaulitsemaan ja muutamat Hänen vaatteensa jakamaan, muutamat tarjoomaan Hänelle etikkata sapella sekoitettuna ja muutamat Hänen sydämeensä pistämään keihäällä. Se olis paras neuvo, että he löisit rintojansa ja menisit huokauksilla ja sydämen ahdistuksella kotia.

Mutta ne harvat sielut, jotka seisovat Jesuksen ristin vieressä, eikä tohdi avata suutansa mailman humun tähden, kumartakoon polviansa Jesuksen ristin juureen ja rukoilkaan nöyrällä ja katuvaisella sydämellä, että se kallis veri, joka on tänä päivänä vuotanut Jesuksen sydämestä, parantais sydämen haavat.

Me toivomme, että kaikki murheelliset, katuvaiset ja alaspainetut saavat lohdutuksen sydämeen niin pian kuin he kostuvat Jesuksen ristin juureen, ja sen päälle me sanomme amen, ja huokaamme Isä meidän, jne.

Meidän pyhä evankeliumi ja koko Kristuksen piinan historia osottaa, kuinka vihollinen yllytti koiriansa Vapahtajan päälle, niin kuin David näki hengessä tuhannen ajastaikaa ennen kuin se tapahtui. Ja koska myös kaikki profeetat ovat ennustaneet, että Vapahtaja tulee vihattavaksi kaikilta, jotka vaeltavat Hänen ristinsä vihollisena, niin tulee meille sovelias tila perään ajattelemaan, kuinka vihollinen yllyttää koiriansa Vapahtajan päälle. 1. Minkä tähden vihollinen yllyttää koiriansa Vapahtajan päälle? 2. Mitäs vihollinen voitti siitä, että hän yllytti koiriansa Vapahtajan päälle?

1. Vihollisen koirat ovat kaikki suruttomat, kääntymättömät ja uudesta syntymättömät, jotka ei ole vielä vapaaksi ostetut perkeleen vankeudesta. Pimeyden ruhtinas on niitä sitonut kiinni mailmaan synnin palavilla himoilla, niin kuin vihainen koira sidotaan rautaviljoilla seinään. Mutta me kuulemme Vapahtajan kiusauksista, että perkele pitää itsensä kaiken mailman herrana, koska hän lupais Vapahtajalle koko mailman, jos Vapahtaja olis alkanut häntä rukoilemaan. Mutta Vapahtaja sanoi: “Mene pois, saatana!”

Siitä päivästä saakka suuttui mailman päämies Vapahtajalle ja Hänen opetuslapsillensa. Pimeyden ruhtinas laski irti koiriansa ja yllytti niitä haukkumaan, kiskomaan ja raatamaan Jesusta ja Hänen lampaitans. Erinomattain ovat ne isot hurtat vihaiset Vapahtajalle, nimittäin ne saatanan hurtat, jotka ovat vihaiset Vapahtajalle siitä syystä, ettei he saa rauhassa raataa Hänen lampaitans. Se on yksi hengellinen viha, joka pakottaa heitä vihaamaan Jesusta. Nämät isot hurtat kiskovat ja raatavat Jesuksen lampaita mailman lain voimalla. Että saatanan penikat haukkuvat, se ei ole niin vaarallinen, mutta net isot hurtat, koska net pääsevät irti ja alkavat lain voimalla kiskomaan ja raatamaan Jesuksen ruumista. Net saatanan verikoirat ei tyydy ennen kuin he saavat verta lakkia Jesuksen ruumiista.

Koska nimittäin Vapahtaja tahtoi niitä sieluja pelastaa, joita mailman ruhtinas oli ryöstänyt, silloin suuttui hän ja yllytti koiriansa Vapahtajan päälle. Ja koska Vapahtaja rupeis niitä koiria ajamaan pois Moseksen sauvalla, yltyivät he enemmän vielä. Sillä semmoinen on koiran luonto, jota enemmän ihminen sauvalla uhkaa, sen suuremmaksi ja julmemmaksi tulee koiran viha. Ja koska niin paljon on yhdessä joukossa, jotka karkaavat ihmisen päälle, saapi ihminen varoittaa henkeänsä.

Ne villikoirat, joita David näki Vapahtajan ympäri, ovat hänen pyhän ruumiinsa kiskoneet ja raataneet. Ja heidän tuntonsa ei saanut rauhaa, ennen kuin he pääsit lakkimaan Hänen vertansa.

Mutta mitäs vihollinen luuli voittavansa, koska hän yllytti kaikki koiransa Vapahtajan päälle? Hän luuli ilmanki, että Vapahtaja ei tohdi tulla helvettiin lunastamaan niitten sielut, jotka huutavat syvyydestä taivaaseen. Hän ajatteli, ettei Vapahtaja tohdi astua alas helvettiin päästämään ne fangit irti, joita mailman ruhtinas on ryöstänyt Jumalan valtakunnasta ja fangiksi ottanut. Sen tähden laski pimeyden ruhtinas kaikki mailman koirat irti ja yllytti heitä haukkumaan, kiskomaan ja raatamaan Jesuksen ruumista.

Mutta mailman päämies tuli siinä petetyksi, sillä Jumalan Karitsan veri on niin kuin myrkky kaikille hukille ja koirille. Se polttaa heidän sisällyksiänsä, mutta haavoitetuille ja särjetyille sydämille on Jumalan Karitsan veri yksi taivaallinen lääkitys. Ja vihollinen ei kärsi niitä, jotka ovat saaneet muutaman pisaran siitä verestä. Hän on niille sangen vihainen ja ajaa heitä pois helvetistä ja sanoo: “Mene pois, katuvainen perkele! Mene pois huokaamasta ja itkemästä! En viihti minä semmoisia nähdä, jotka itkevät ja huokaavat. “

Ehkä nyt maailman villikoirat kiskovat ja raatavat Jesuksen ruumista ja vielä niitäkin vihaavat, jotka konttaavat Jesuksen ristin juureen, ei kuitenkaan mailman päämies jaksa niitä murheellisia ja katuvaisia sieluja estää konttaamasta Jesuksen ristin juureen. Sillä murheellisten ja katuvaisten kyyneleet polttavat hänen tuntoansa niin kovin, että rietas ajaa heitä pois helvetistä ja käskee heidän mennä taivaaseen itkemään ja huokaamaan.

Me näemme tässä jo, kuinka pahaa se tekee suruttomille, että murheelliset sielut itkevät ja huokaavat. Katuvaisten kyyneleet polttavat suruttoman ihmisen tuntoa. Siitä me arvaamme, että vihollinen ei vihti ollenkaan nähdä semmoisia, vaan ajaa heitä pois tyköänsä. Mutta ei vihollinen tahdo mielellänsä mistantaa niitä sieluja, jotka pakenevat Jesuksen ristin juureen. Omanvanhurskauden perkele tahtoo heitä estää konttaamasta sinne. Mutta yhtä hyvin ne konttaavat, ne pienet lapset, jotka ei jaksa käydä. Ja niin pian kuin nämät murheelliset ja raskautetut sielut pääsevät Jesuksen ristin juureen, tiputtaa Hän muutampia pisaroita Hänen haavoistansa. Silloin perkele suurella vihalla ja tuskalla pakenee, ja kaikki hukan penikat ulvovat vihasta, ettei he pääse kiskomaan ja raatamaan Jesuksen lampaita.

Mutta niin kuin silloin kaikki pohjattomuuden koirat olit vihaiset Vapahtajalle ja Hänen opetuslapsillens, niin ovat he vielä nytkin vihaiset Jesuksen lampaille ja tahtoisit kyllä syödä heitä, jos heille olis se valta annettu. Ja kuka tiesi, mitä he viimein tekevät? Jos net isot hurtat saavat hajun lampaista, tulevat he pian tänne kiskomaan ja raatamaan, ja silloin saavat muut koirat myös sammuttaa halunsa, koska he lakkivat kristittyin verta.

2. Mitäs on vihollinen voittanut siitä, että hän on yllyttänyt koiriansa Vapahtajan päälle? Ei mitään. Suurempi tuska ja vaiva on tullut hänelle. Saatanan hurtat ovat kiskoneet ja raataneet Vapahtajan ruumista. He ovat lakkineet verta. Mutta tämä veri on yksi kuolettava myrkky, joka polttaa heidän sisällyksiäns ijankaikkisesti. Koska nimittäin sovintoveri on yksi taivaallinen lääkitys sairaille, murheellisille, katuvaisille ja alaspainetuille, itkeväisille ja kaipaavaisille, saattaa sama sovintoveri yhden hirmuisen tuskan ja vaivan katumattomille ja Jesuksen ristin vihollisille, jotka tätä kallista verta tallaavat jalvoillansa. Riettaan enkelit tulevat kipeäksi kateudesta, koska he näkevät armoitettuja sieluja ilossa olevan. Juudalaiset purit hampaitansa, koska Stefanus huusi: “Minä näen taivaat avoinna ja Jumalan Pojan istuvan Jumalan oikialla kädellä.”

Niin ulvovat hukan penikat, koska he näkevät lampaita, eikä pääse heitä kiskomaan ja raatamaan. Mitäs on siis vihollinen voittanut, koska hän yllytti koiriansa Vapahtajan päälle? Ei mitään, mutta itselle on tullut sen kautta suurempi tuska ja vaiva. Viha ja kateus polttaa hänen tuntoansa ijankaikkisesti. Koska hän mistantaa muutampia sieluja, hänelle tulee iso haava sydämeen, koska ne, jotka ovat uskolliset palvelijat olleet, karkaavat pois hänen palveluksestansa ja rupeevat parempaa Herraa palvelemaan. Siitä tulee riettaan enkeleille paha mieli, että vanhat uskolliset palvelijat luopuvat pois hänen palveluksestansa.

Mailman ruhtinas suuttuu hirmuisesti, koska yksi hänen palvelijoistansa tulee tottelemattomaksi. Jopa sitte, koska monet tuhannet antavat vanhalle isännälle pestin takaisin ja antavat itsensä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan alle. Riettaalle nousi siitä niin suuri kateus, että hän oksentaa paljasta sappea Vapahtajan päälle. Hän puree hampaitansa ja vapisee vihasta, koska hänen vanhat alamaisensa ottavat hänestä eron ja pakenevat Jesuksen tykö.

Tämän hirmuisuuden osottaa pimeyden ruhtinas kaikille niille, jotka Vapahtajan sovintokuoleman kautta pääsevät perkeleen vallan alta. Mutta niitä hän ei vihaa, jotka uskollisesti palvelevat häntä. Mitäs on mailman päämies voittanut, koska hän yllytti kaikki mailman koirat Vapahtajan päälle? Ei mitään muuta kuin tuskaa ja vaivaa itsellensä. Ja kaikki nämät koirat, jotka ovat kiskoneet ja raataneet Vapahtajan ruumista, ovat nyt helvetissä. Mutta niitten villikoirain penikat ovat vielä elämässä ja niillä on suuri halu purra ja syödä Jesuksen lampaita. Erinomattain ovat ne isot hurtat, joita musta rautio on ruokkinut ja ylöskasvattanut, ne ovat hukan kaltaiset. Jos ne saavat hajun lampaista, tulevat he pian kiskomaan ja raatamaan lammasten ruumista. Itse lammasten Paimen on sanonut: “Älkäät sitä peljätkö, joka ruumiin tappaa, eikä voi sielua tappaa.”

Mailman koirat ja saatanan hurtat ovat ennen syöneet ja raataneet Jesuksen ruumista. Ne ovat myös vihassa raataneet Jesuksen lampaita ja nämät Jesuksen lampaat ei ole säästäneet omaa henkeänsä kuolemaan asti. He ovat suurella ilolla ja riemulla seuranneet sitä suurta ristinkantajata kuolemaan. He ovat antaneet verensä vuotaa Jesuksen nimen tähden. Ja tämän uskon ja rakkauden tähden ovat he saaneet elämän kruunun.

Me rukoilemme siis sitä suurta ristinkantajata, sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, joka tänä päivänä on antanut verensä vuotaa niiden viheliäisten ja kadotettuin lammasten edestä, että Hän tiputtais muutaman pisaran Hänen armoa vuotavaisista rinnoistansa murheellisten sydämiin, että he sen kautta virvoitetuksi tulisit ja pysyisit heidän kalliimmassa uskossansa, että he ilman pelkäämättä tunnustaisit mailman edessä Jesuksen Kristuksen voimaa ja kunniaa, että he seisoisit miehuullisesti siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa ja antaisit verensä vuotaa Jesuksen nimen tähden.

Me toivomme ja rukoilemme sitä suurta ristinkantajata, että Hän antais heikkomielisille voimaa ja kärsivällisyyttä kantamaan hänen ristiänsä kuolemaan asti, jos mailman koirat ja saatanan isot hurtat rupeevat kiskomaan ja raatamaan Jesuksen lampaita; että se veripriiskottu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas vahvistais heikkoja, ruokkii isoovaisia, sitoo haavoitetuita ja virvottaa vapisevaisia karitsoita, koska he huutavat hädässä Hänen tykönsä. Kuule rakas Vapahtaja kaikkein murheellisten ja hätääntyneitten rukous, sinun verisen piinas ja kuolemas tähden. Aamen.