N:o 105 KINKERISAARNA

Ja suuri sota tapahtui taivaissa. Mikael ja hänen enkelinsä sotivat ja lohikäärme soti ja hänen enkelinsä. Ilm. 12: 7.

Tämän suuren sodan näki Johannes tapahtuvan taivaissa, ja me olemme myös nähneet, kuinka tämä sota käy Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Mikaelin enkelit sotivat Jumalan sanalla ja omalla verellänsä, mutta lohikäärmeen enkelit sotivat nyrkillä ja sauvalla. Koska he muutoin eivät pidä puoliansa, niin he koettavat myös pilkalla ja pahanilkisyydellä sotia. Mutta se sota-ase on kelvoton. Viimein koettavat lohikäärmeen enkelit lain voimalla kaataa kristillisyyttä, mutta eivät siinäkään paikassa ole lohikäärmeen enkelit saattaneet vahingoittaa kristityitä. Kun tämä sota käy taivaassa, niin viskataan lohikäärme viimein maan päälle, ja siellä hän pitää suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan.

Koska lohikäärme ei jaksa kristillisyyttä kaataa, niin hän suuttuu hirmuisesti kristityille ja alkaa sitten ampumaan nuoliansa kristittyjen sydämiä kohti. Hän ylösnostaa sitten omanvanhurskauden kautta suuren epäilyksen ja raataa heidän tuntoansa. Mutta maan päällä hän kiljuu hirmuisesti. Hän yllyttää pakanoita tekemään kapinata esivaltaa vastaan, että hän pääsisi ainakin makkaroita tekemään. Vapahtaja sanoo, että hän on alusta ollut miestappaja. Kun hän ei pääse makkaroita tekemään kristittyjen verestä, niin hänen täytyy pakanain verestä tehdä makkaroita. Kun pakanat rupeavat sotimaan keskenänsä, silloin rietas iloitsee, mutta kyllä olisi kristittyjen veri makeampi hänen suussansa. Mitäs nyt sanovat riettaan enkelit, koska kristillisyys ei ole vielä kaatunut maahan? He istuvat ilmankin niin kuin hukanpenikat luolissansa ja irvistelevät siellä.

Meidän täytyy puhua siitä suuresta sodasta, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaissa. Tämä sota ei ole vielä loppunut. Lohikäärmeen enkelit sotivat aina, ja iloitsevat hengessä, odottaen kristittyjen vainoa. Mutta ei ole vihollinen voittanut mitään vihalla ja vainoamisella. Enemmän hän on tullut tappioon sen kautta. Mitä enemmin hän on imenyt kristittyjen verta, sitä enemmin on kristillisyys kasvanut. Mutta sen konstin on hän nyt havainnut, että hän ensinnä hajottaa lampaita ja panee heidät riitelemään heinätukon päältä. Sitten hän sanoo: “Lampaat myös puskevat, eivät ainoastansa keiturit.” Mutta mikäs apu siitä tulee keiturille, että lampaat riitelevät heinätukon päältä? Eri karsinassa he kuitenkin ovat. Vasemmalle puolelle kuitenkin keiturit erotetaan.

Taitavat keiturit ajatella, että he nyt pääsevät syömään lammasten ruokaa. Mutta siinä toivossa tulevat keiturit surkeasti petetyksi. Keituri on keituri. Ja keiturin paimen, joka heidän kanssansa makaa sonnassa, saattaa heitä ruokkia. Mutta lammasten Paimen ei rupea heitä ruokkimaan. Muuta hän ei saata heille antaa, kuin risuja, vaikka kuinka määkisivät. Älkää ylen varhain iloitko, riettaan enkelit. Älkää ylen varhain iloitko kristityn lankeemuksesta. Ilmankin teille tulisi autuaaksitekeväinen usko, jos nyt kaikki kristityt lankeaisivat rapakkoon. Ilmankin teille tulisi ilo, jos kaikki kristityt rupeaisivat tappelemaan. Mutta se on vielä tietämätöntä, jos kristityt rupeaisivat laulamaan voiton virttä niin kuin Israelin lapset toisella puolella merta. Mitäs pakanat sitten tekisivät meren pohjalla? Koska Punaisen meren aallot lyövät, silloin joutuvat pakanat juomaan niin paljon vettä, että he läkähtyvät.

Meidän pitäisi vielä puhuman siitä suuresta sodasta, joka on Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, kuinka lohikäärme heitetään maan päälle. Kuinka hän siellä pitää suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Lohikäärme on semmoinen elävä, joka kiskoo ja raataa kaikki, kuin hänen eteensä tulee. Koska hän ei pääse kristittyjen verta imemään, alkaa hän pakanoita kehottamaan sotaan. Ja nyt on se aika, että kansa nousee kansaa vastaan. Nyt on se aika, että hirmuinen tappelu ja verenvuodatus tulee. Nyt on siinä suuressa maailmassa kristillisyyden aurinko tullut mustaksi, niin kuin karvasäkki ja kuu on tullut punaiseksi, ja lohikäärme on vetänyt kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Ei ole enää monta tähteä taivaissa, jotka kelpaisivat ojennukseksi ja ylösvalaistukseksi yksinäiselle matkamiehelle. Kukas tiesi, jos vielä tämä pikkuinen valkeus sammuu, joka on koittanut ylhäältä valkeuden Isältä. Silloin tulee suuri pimeys maan päälle, niin kuin Egyptissä. Ainoastansa Israelin lapsille paistoi aurinko. Vapahtaja sanoo: “Vaeltakaa niin kauan kuin valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi.”

Puhuisin myös niille, joitten kynttilä ei ole palamassa, mutta ainoastaan suitsevainen, että jos Herra ei saata puhaltaa ylös sitä suitsevaista kynttilän sydäntä, niin se pian sammuu, ja sitten tulee musta pimeys. Mutta Herra on sanonut: Suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei tahdo sammuttaa, jos muutoin tämä kynttilän sydän ei olisi kastunut. On myös semmoisia nautoja, jotka putoavat levään, joita ei yksikään jaksa ylös vetää. Ne ovat semmoiset laiskat naudat, jotka eivät liikuta jalkaansa ollenkaan, että he pääsisivät ylös. Mutta ne makaavat siellä rapakkojänkässä. Niitä täytyy toisen vetää ylös pään puolesta, ja toisen täytyy piiskata.

Herra saarnaa Daavidin ja profeettojen suun kautta, että Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla. Mutta pakanat eivät muista kauan, että heitä on rautaisella ruoskalla piiskattu. Muutamat pakanat eivät tottele ollenkaan, vaikka heitä piiskataan. Muutamat eivät muista kauan Jumalan armollista kuritusta. Jos pakanat tulisivat niin nöyriksi, että he antaisivat suuta Isän vitsalle, niin saattaisivat muutamat tulla ihmiseksi. Mutta muutamat ovat niin pahankuriset, että he potkivat vastaan ja kynsivät vanhemman silmiä, ja sanovat vanhemmalle: Haas, tule lyömään, jos tohdit. Ilmankin vanhemmalle on tullut ilo niistä lapsista, joita hän on ruokkinut ja ylöskasvattanut, joitten edestä hän on valvonut ja polvillansa rukoillut. Niin me kuulemme hänen valittavan jo Vanhassa Testamentissa: Minä olen kasvattanut lapsia, mutta ne ovat kovakorvaisiksi tulleet. Eivät ne ota kuritusta vastaan.

Koska Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla, niin hän rakkauden rautaisella ruoskalla piiskaa niitä, jotka ovat ottaneet kuritusta vastaan. Mutta ne paatuneet lapset, jotka eivät ota kuritusta vastaan, niitä ei saata Vanhin enää piiskata. Jos Vanhin on piiskannut yhtä pahankurista lasta kolme kertaa, eikä vielä ylpeys alene, niin täytyy vanhemman lakata piiskaamasta. Mutta ne lapset, jotka ovat vähän nöyremmäksi tulleet, ja joiden ylpeys on vähän alentunut siitä, kun Vanhin on vähäisen kurittanut heitä, saavat nyt välistä kuitenkin istua vanhemman sylissä, ja Vanhin painaa niitä rintojansa vasten ja antaa heidän imeä armoa vuotavaisista rinnoista, ja pyyhkii heidän kyyneleensä, koska he itkevät vanhemman perään.

Mutta muutamat ovat semmoiset griinalapset. Eivät ne tyydy ollenkaan, koska Vanhin panee heitä istumaan kylmän lattian päälle, vaan he tahtovat aina vanhemman sylissä istua, eivätkä salli vanhemman laittaa ruokaa muillekaan lapsille. Muutamat griinalapset itkevät niin paljon, että heille tulee napavika. Onkos se vanhemman syy, että muutamat griinalapset itkevät niin paljon, että heille tulee napavika? Eivätkä muutamat griinalapset katso sen perään, ettei vanhemmalla ole joka aika joutoa pitää heitä sylissänsä.

Muutamat ovat vaihdetut, joita maahisen tyttäret ovat vaihtamisen kautta tuoneet maan alta ja jättäneet murheelliselle vanhemmalle kauhistukseksi ja mielikarvaudeksi. Niillä on niin suuri vatsa, ettei Vanhin jaksa heitä ruokkia. Ja he ovat kiittämättömät. Eivät he kiitä koskaan, vaikka he saavat. Ja vasemmalla kädellä he tervehtelevät, ja vasemmalla kädellä he särpäävät, ja vasemmalla kädellä he ottavat takaisin, mitä he oikealla antavat.

On vielä muutamia äpäröitä, jotka rääkyvät pimeyden aikana ja kaipaavat kristityn nimeä, mutta ei yksikään elävä ihminen saata niille kristityn nimeä antaa, sillä se lapsi, jonka vanha ihminen on tappanut, tulee äpäräksi. Ja semmoinen tulee vielä kauhistavaiseksi eläville ihmisille. Mutta ne, jotka ovat Jumalan armon kautta oikealla tavalla syntyneet ja uudensyntymisen peson kautta puhdistetut, joita Vanhin on ottanut syliinsä ja joiden Vanhin on antanut imeä armoa vuotavaisista rinnoistansa, niitten edestä on Vanhin polvillansa rukoillut ja itkenyt, ja verta vuodattanut. Mutta ei kaikilla ole semmoinen tunto, että nämä vanhemman kyyneleet vaikuttaisivat lasten sydämessä katumusta eli sen kaltaista murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on. Muutamat lapset ovat niin paatuneet, että he pilkkaavat vanhemman kyyneleet ja tallaavat hänen vertansa jaloillansa. Jos Vanhin aukaisee rintojansa ja osoittaa paatuneille haavojansa ja sanoo: katsokaa, onnettomat raukat, minkä kaltaisia haavoja te olette saattaneet vanhemmalle, niin sylkevät paatuneet henget vanhempansa kasvoihin ja sanovat: “Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse ilmankin olet kynsinyt itseäsi.” Muutamat lapset ovat jo raavastuneet. Kaikki murhe vanhemman perään on jo loppunut. Eivät he muista enää vanhemman vaivoja.

Ja nyt he riitelevät vanhemman tavaran päältä, vaikka vanhemman Testamentissa on kirjoitettu: Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä ei hänen pidä perimän vapaan pojan kanssa. Mutta vanhan Aatamin kipeä muori heittää jalkalapsensa pensaan alle, että tämä lapsi kuolee janoon. Miksi olet heittänyt jalkalapsesi pensaan alle, sinä Aabrahamin jalkavaimo? Miksi et ota häntä syliin ja anna rintaa. Eihän sinulla, Hagar, ole äidin sydän, koska sinä olet lapsesi heittänyt pensaan alle. Vai jokos on kaikki huoran maito loppunut sinun nisistäsi, koska et anna lapsellesi rintaa? Vai siitäkö sinulla, Hagar, on paha mieli, että sinun poikasi ei pidä perimän vapaan kanssa? Se tulee siitä, että sinun poikasi on niin ylpeä ja niin pahankurinen. Ei se anna vapaan pojalle rauhaa. Kuinkas semmoinen mahtuu vanhemman sydämeen, joka aina kynsii ja tukistelee toista? Se Hagarin poika on niin ylpeä ja niin pahankurinen, että hän kynsii ja tukistelee Vanhimman nuorinta lasta, joka vielä on vanhemman rintoja imemässä. Sillä niin on Paavali kirjoittanut: “Niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin se vielä nytkin tapahtuu.” Ja sen tähden sanoo vapaan äiti: “Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä ei hänen pidä perimän vapaan kanssa.”

Nyt sinä olet ajettu pois Isännän talosta, Hagar, yhdessä poikasi kanssa. Ei sinun poikasi pidä perimän vapaan kanssa. Tämä kova tuomio tulee siitä, että sinun poikasi on niin ylpeä ja niin pahankurinen. Hän kynsii ja tukistelee pikkuveljeänsä, joka on vanhemman rintoja imemässä. Miksi et kurittanut poikaasi, Hagar? Nyt sinä olet paennut pois sen hyvän Isännän talosta. Nyt sinä olet heittänyt poikasi pensaan alle ja sanonut: En viitsi nähdä, että lapsi janoon kuolee. Miksi et anna sille jalkalapsellesi rintaa? Jokos nyt huoruuden maito on loppunut sinun nisistäsi, Hagar? Sinä olet orja, ja orjana sinun täytyy pois lähteä Isännän talosta, jos sinun poikasi on ylpeyden tähden perinnöttömäksi tullut. Sinun poikasi on suuri narri ja kelmi, joka kynsii ja tukistelee, ja tekee kaikkea pahaa vanhemman nuorimmalle pojalle, joka vielä vanhemman rintoja imee. Sen tähden sinun poikasi ajetaan pois vanhemman talosta. Sen tähden on hän perinnöttömäksi tullut. Mutta se nuorin poika, joka vielä vanhemman rintoja imee, hänen pitää perimän isänsä tavaran ja omaisuuden, ja hän on Aabrahamin siemen.

Johannes on sanonut, että Jumala saattaa herättää Aabrahamille siementä näistä kivistä. Ja tosin onkin Jumala herättänyt Aabrahamille siementä näistä kivistä, jotka rakennusmiehiltä hyljättiin. Ne kivet ovat nurkkakiveksi tulleet, ne lapsukaiset, jotka taivaallinen Vanhin on suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Jotka ovat vielä niin pienet, että he mahtuvat Vanhimman syliin, odottakoon siellä siksi, kuin Vanhin aukaisee rintojansa ja antaa heidän imeä virvoituksen rinnoista.

Mutta muutamat ovat griinalapset, jotka eivät pysy ollenkaan kehdossa sillä aikaa, kuin Vanhin valmistaa ruokaa toisille. Ja Vanhin välistä tuskaantuu niille griinalapsille. Se on kuitenkin meidän toivomme, että ne harvat sielut, jotka pysyvät heidän kalleimmassa uskossansa loppuun asti, pitää saaman elämän kruunun. Ja heidän pitää syömän hedelmää elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa. Amen.

______________________________________

Jäljennös, Iisakki Rovan jäljennöskirja / Oulun maakunta-arkisto