N:o 84 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (AAMUSAARNA)

Aamusaarnan teksti Ef. 5: 8. Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaat niin kuin valkeuden lapset.

Luetun pyhän aamusaarnan tekstimme johdosta jokainen voi ymmärtää, että suuri muutos oli tapahtunut Efesossa siinä pienessä seurakunnassa, joka oli kääntynyt kristillisyyteen apostoli Paavalin saarnaamisen kautta. Kun apostoli tuli ensimmäistä kertaa Efesoon, hän oli menossa pakanoiden revittäväksi, koska he eivät voineet kärsiä, että heidän kaupungissaan saarnattaisiin uutta oppia. Efesolaiset uskoivat erityisesti yhteen metsänjumalattareen tai metsänhaltijaan, ja tätä metsänhaltijaa kutsuttiin Dianaksi. Tälle metsänhaltijalle efesolaiset olivat rakentaneet suuren temppelin, joka oli kuuluisa koko maailmassa.

Kun nyt Paavali tuli Efesoon ja alkoi saarnata toista oppia, nimittäin evankeliumia uskosta Kristukseen, silloin efesolaisissa syttyi hirmuinen kiivaus isiensä uskon puolesta ja sen vanhan opin puolesta, jota he pitivät ainoana autuaaksitekevänä. He halusivat siitä syystä tehdä pikaisen lopun uudesta saarnaajasta ja hänen opistaan, mutta maaherra tuli väliin ja esitti kiivailijoille, että semmoisella metelillä voisi olla vakavat seuraukset. Maaherra muistutti heitä laista ja oikeudesta ja käski vihaisen väen mennä kunkin omaan kotiinsa. Etupäässä muutamat kultasepät kiihottivat pakanallista kansaa, koska nämä kultasepät pelkäsivät, että heidän ansionsa pienenisi, jos heidän jumalattarensa ja hänen temppelinsä joutuisi huonoon huutoon uuden opin kautta. Tästä nähdään, kuinka kiivaita pakanat ovat varjelemaan Jumalansa kunniaa, vaikkei heidän Jumalansa ollut muuta kuin metsänpeikko. Mahtavatko ne, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, olla niin kiivaita jumalanpalveluksessaan kuin pakanat? Raamatun perusteella ei näytä siltä.

Kastetut pakanat ovat tosin hyvin kiivaita puolustamaan kuollutta uskoaan, joka on puoliksi sekoitettu heidän omalla mielikuvituksellaan, jonka perkele on herättänyt heidän aivoissaan pimeän järjen kautta. Se on saanut väärän valistuksen sen tulen kautta, jonka omavanhurskaus, omanvoitonpyyntö, maailman kunnia, hengellinen viha ja paloviina ovat sytyttäneet heidän sydämissään. Nämä palavat halut, joita tavallisesti kutsutaan ihmisen kotisynneiksi eli helmasynneiksi, olivat sytyttäneet hengellisen kiivauden Efeson pakanoissa puolustamaan isien uskoa ja vanhaa oppia, jota he pitivät oikeana oppina. Kun Paavali tuli Efesoon ja saarnasi toista oppia, silloin heissä syttyi hengellinen viha, joka ilmeni heissä pyhänä kiivautena hävittää kristillinen haaveilu.

Samoin ovat paavit ja piispat paavikunnassa vainonneet luterilaisia heidän väitetyn kerettiläisyytensä tähden, koska Lutherin oppia pidettiin hirveänä haaveiluna. Paavilaiset tahtoivat puolustaa isiensä uskoa tulella ja miekalla, vaikka paavin oppi oli väärä oppi. Silloin perkele voi kääntää kannattajiensa silmät nurin, että väärä oppi näyttää oikealta ja oikea oppi näyttää väärältä.

Kuulkaamme nyt, millainen suuri muutos efesolaisissa oli tapahtunut heidän käännyttyään kristillisyyteen. Paavali kirjoittaa efesolaisille tämän päivän tekstissä: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa.”

Emme tiedä, onko tämä teksti valittu rukouspäivän tekstiksi sen tähden, että esi-isät maassamme ovat alun alkaen haparoineet pakanallisessa pimeydessä monta tuhatta vuotta, ja kun vihdoin kristinoppi tuli Ruotsiin suunnilleen 800 vuotta sitten ja Suomeen noin 600 vuotta ennen meidän aikaamme, niin esi-isämme ovat haparoineet paavillisessa pimeydessä. Mitä me nyt tiedämme varmasti, on varmaa ja totta, että pakanalliset esi-isämme eivät eläneet likimainkaan niin jumalattomasti kuin heidän jälkeläisensä nyt elävät. Voidaan selkeästi osoittaa historian todisteilla, että pakanalliset esi-isämme olivat rehellisiä, niin että heidän vedonlyöntinsä painoi enemmän kuin pyhimmät valat nykyisin. He eivät tunteneet paloviinaa, joka on perusteellisesti turmellut heidän jälkeläisensä ja tehnyt suuren osan ihmissuvusta luontokappaleiksi, niin, pahemmiksi kuin luontokappaleet. Sillä luontokappale täyttää nykyäänkin tarkoituksensa paremmin kuin ihminen, sillä luontokappaleella ei ole järkeä tai omaatuntoa, kuten ihmisellä.

Sen tähden luontokappale ei voi tuntea Luojaansa muutoin kuin tunteen kautta, joka ilmenee huokaamisessa tyrannin, ihmisen, tähden. Mutta ihminen on saanut sekä tahdon, järjen että omantunnon, ja jos hän kuulisi omantunnon ääntä ja seuraisi järjen johdatusta, hänen pitäisi siis elää paremmin kuin hän elää, koska apostoli Paavali sanoo, että pakanat, joilla ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki. Heillä on Jumalan laki omassatunnossa, ja monet pakanat ovat eläneet tämän lain mukaan paremmin kuin nykyiset kristityt, jotka elävät pahemmin kuin turkkilaiset ja pakanat.

Pakanoilla oli nimittäin usko, että jokainen, joka elää siveästi, säädyllisesti ja kunnollisesti, pääsee parempaan elämään tämän perästä, mutta varkaat, pettäjät, huorimiehet, juomarit, valapattoiset, kiroilijat ja tappelijat joutuvat helvettiin. Jos kastetut pakanamme uskoisivat, että ne, jotka elävät siveästi, kunnollisesti, rehellisesti, raittiisti ja säädyllisesti, pääsevät parempaan elämään tämän perästä, niin he eivät eläisi niin jumalattomasti kuin he elävät, mutta meidän aikamme kastetut pakanat eivät usko, että helvettiä on olemassakaan. He eivät usko, että on olemassa taivaan valtakunta. He uskovat tuskin, että Jumalakaan on olemassa.

Eikä teidän pidä suinkaan uskoa, että Efeson pakanat elivät jumalattomammin kuin kääntymättömät elävät täällä. He elivät ehkä tietämättöminä Jumalan sanasta ja kristillisyydestä, mutta he eivät olleet saaneet parempaa valistusta, ennen kuin Paavali tuli sinne saarnaamaan evankeliumia. Ei ollut siis ihme, jos he elivät juoppoudessa, ylpeydessä, haureudessa ja maailmallisissa huveissa.

Mutta kuinka nyt tämän maan kastetut pakanat elävät, joille on opetettu Jumalan sanaa lapsuudesta saakka? Elävätkö he niin siveästi ja säädyllisesti kuin siveämmät pakanat? Varmasti eivät. Kreikassa oli pakanoita, jotka eivät pelänneet kuolemaa, vaikka heidän uskonsa perustui omaanvanhurskauteen, koska he eivät tunteneet Vapahtajaa. He uskoivat saavansa pyhän ja siveän vaelluksen kautta omantunnonrauhan iankaikkisuudessa. Tämä oppi oli tosin väärä oppi, ja kristitty piispa Augustinus löi sen kokonaan nurin, sillä Augustinus osoitti, että pakanoiden hyveet ovat ainoastaan loistavia paheita.

Mutta joka tapauksessa kristityn vanhurskauden pitää olla paljon enemmän kuin kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskauden. Mutta useimmat, joilla on nyt kristityn nimi, ovat luvanneet juhlallisesti vieläpä Jumalan ja koko seurakunnan edessä, eivät ainoastaan kasteessa vaan myös ensimmäisellä ehtoolliskäynnillään, vaeltaa jumalisesti ja kristillisesti. Mutta kuinka he ovat pitäneet tämän lupauksen? Ne, jotka kutsuvat nyt itseään kristityiksi mutta eivät itse asiassa ole muuta kuin kastetuita pakanoita, elävät nyt kuin luontokappaleet, niin, paljon pahemmin kuin luontokappaleet, sillä luontokappaleet eivät kiusaa toisiaan, kuten ihmiset tekevät. Ne eivät syö kaltaisiaan, niin kuin ihmiset tekevät. Luontokappaleiden joukossa ei kuule juoppoutta, tappelusta ja kirouksia, kuten nykyisin kuulee ihmisten keskuudessa.

Ei voi sanoa niille, jotka nyt elävät kristikunnassa pahemmin kuin pakanat, niin kuin apostoli Paavali kirjoitti Efeson kristityille: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa.” Ainoastaan sitä, joka on kääntynyt pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö, voidaan kutsua valkeudeksi Herrassa. Mutta kuinka monta niitä nyt on, joiden voi sanoa kääntyneen pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö? Maailma ei tunne vaan ylenkatsoo sitä, joka on kääntynyt ja uudestisyntynyt. Semmoista pidetään haaveilijana ja kerettiläisenä ja villihenkenä ja vääränä profeettana ja rauhanhäiritsijänä, koska hän häiritsee suruttoman joukon omantunnonrauhaa.

Totista kristillisyyttä on aina pidetty hirveänä haaveiluna. Maailma on aina vihannut ja vainonnut totisia kristittyjä. Kristittyjä on aina pidetty saatanan roskajoukkona, joka kuuluu polttaa. Ja millaiset ihmiset vihasivat eniten kristityitä? Niin, viinaporvarit, juomarit ja huorat, kiroilijat ja tappelijat, sapatinrikkojat, valehtelijat, ylpeät, korvankuiskuttelijat, saiturit ynnä muut, jotka vaeltavat suoraa päätä kadotuksen lavealla tiellä. Juuri semmoisia ihmisiä ne ovat, jotka vihaavat kristityitä sydämen pohjasta. Arvattavasti he pitävät itseään totisina ja elävinä kristittyinä, kun omavanhurskaus ja hengellinen viha kihisevät kuin käärmeenmyrkky kaikissa heidän suonissaan. Semmoisille kristityille, jotka juovat, kiroilevat, tappelevat ja juoksevat huorien perässä, ei kukaan voi sanoa: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa”.

Muutoin meillä on myös hyvä neuvo suukristityille, jotka salaavat kristillisyytensä maailmalta ja pitävät sitä hengellisesti ylpeänä, joka kehottaa surutonta joukkoa tekemään parannuksen ja julistaa suruttomille ja katumattomille Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion, vaikka Pyhän Hengen virka on nuhdella maailmaa synnistä. Mutta juuri nämä Johannes Kastajan ja Vapahtajan nuhdesaarnat vaikuttivat karvaana suolana suruttomien sydämissä. Totuus on nimittäin myrkkyä käärmeen siemenelle.

Vapahtaja sanoi juutalaisille: “Jos te kuulette minun sanani, teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teitä vapahtaman” (Joh. 8: 31-32). Mutta heti nousi omavanhurskaus niiden juutalaisten päähän, jotka olivat uskovinaan Vapahtajaan. He sanoivat: “Emme ole kenenkään orjana olleet, me olemme vapaana syntyneet.” Näillä juutalaisilla oli usko, että kaikki, jotka ympärileikkauksen ja pääsiäislampaan syömisen kautta oli otettu Jumalan liittoon, oli jo vapautettu perkeleen vallasta eikä heidän siis tarvinnut ripittäytyä kenellekään.

Ja sama usko on myös tämän ajan armonvarkailla. He ovat mielestään vakaasti matkalla taivaaseen, kun heidät on kastettu, kun he käyvät muutamia kertoja vuodessa kirkossa ja ehtoollisella ja noudattavat tiettyjä tapoja, jotka kuuluvat ulkonaiseen säädyllisyyteen. Mutta Jumalan Sanasta ei kuulu, että ulkonainen jumalanpalvelus merkitsisi jotakin Jumalan edessä, kun sydän on täynnä käärmeenmyrkkyä, omaavanhurskautta ja hengellistä vihaa kristityitä kohtaan.

Sillä ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. (Matt. 18: 3). Mutta kääntymiseen ja uuteensyntymiseen kuuluu jotakin enemmän kuin ulkonainen säädyllisyys. Ulkonainen jumalanpalvelus vaikuttaa enemmän kadotukseksi kuin hyödyksi, kun siitä ei seuraa parannus, ei katumus, ei itsetutkistelu, ei armontunteminen, ei varmuus Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamisesta, ei sota ja taistelu perkelettä ja maailmaa vastaan, ei ero maailmasta ja synnin tavoista. Totisen kristityn on täytynyt tuntea ja kokea kaikkea tätä, ennen kuin hän voi omistaa Kristuksen ansion.

Armonvaras uskoo, että Kristuksen ansio on yleinen ja tarjotaan kaikille, sekä katuvaisille että katumattomille, sekä koville että särjetyille sydämille, sekä heränneille että nukkuville omilletunnoille, sekä katuville että paatuneille syntisille. Mutta tämä oppi, jonka kaikki armonvarkaat hyväksyvät, oli tavallinen uskottomien juutalaisten keskuudessa, jotka eivät uskoneet, että kukaan muu kuin ympärileikkaamattomat pakanat tulisi tuomituksi. Ja siitä seuraa, että kaikkien pitäisi tulla autuaaksi, jotka on ympärileikkauksen tai kasteen kautta otettu Jumalan armoliittoon.

Mutta se oppi ei kelpaa juutalaisille eikä pakanoille, joka kuuluu näin: Tehkää parannus ja kääntykää. Tule ensin katuvaiseksi syntiseksi, tule nöyrällä ja särjetyllä sydämellä armoistuimen tykö ja seuraa murheellisten opetuslasten jalanjälkiä. Kulje samaa tietä kuin opetuslapset helluntaipäivään asti, niin saat nähdä, että valkeuden ja pimeyden, saatanan vallan ja Jumalan välillä on taivaan levyinen ero.

Kuinka monta sielua nyt on, joista voidaan sanoa: Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa? Ehkä yhtä monta kuin Efesossa. Siellä oli ehkäpä yksi sadasta kääntynyt pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan tykö. Oi jospa täälläkin olisi yksi sadasta, niin ei Vapahtaja olisi kärsinyt aivan turhaan, silloin olisi kuitenkin muutamia sieluja, jotka vaeltavat valkeudessa, ja nämä harvat sielut voivat toivoa, ettei pimeys käsitä heitä, jos he vaeltavat totisen kristillisyyden valkeudessa loppuun asti. He saavat viimein nähdä valkeuden kirkkaudessaan ja loistossaan. Amen.

____________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / Jussilan kok. OMA /