N:o 50 16 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1852 (loppu kateissa)

Sentähden niin kuin yhden ihmisen kautta on synti maailmaan tullut, ja synnin kautta kuolema, niin on kuolema tullut kaikkein ihmisten päälle, että kaikki ovat syntiä tehneet. Room. 5: 12.

Me kuulemme tässä, mistä syystä kuolema on tullut maailmaan, josta myös arvataan, että jos ei synti olisi tullut maailmaan, olisivat Aatamin lapset päässeet ilman kuolemata taivaaseen. Nyt pelkäävät kaikki suruttomat kuolemata. Mutta tämä kuolemanpelko ei tule heille ennen kuin kuolema itse tulee heidän päällensä. Jos he pelkäisivät ennen, tulisi heille ilman epäilemättä joku muutos elämässä, mutta ei tule heille kuoleman pelko, ennen kuin vasta viimeisessä hengen vetämisessä. Ja silloin on hiljainen ruveta huutamaan, koska armon ovi on kiinni pantu.

Kuolemanpelko on usein ensimmäisen heräyksen alku, mutta tämä kuoleman pelko on suruttomilta kaukana, koska he ovat parhaillansa maailman kanssa hääräämässä. Vasta silloin rupeavat he pelkäämään kuolemata, koska he tuntevat, ettei auta enää potkia kuolemata vastaan. Ja silloin aukenee iankaikkisuus heidän silmäinsä eteen. He huomaitsevat, että se asia on jäänyt tekemättä, jonka olisi pitänyt tapahtuman ensimmäiseksi, ennen kuin kuolema rupesi heidän rintojansa ahdistamaan.

Suruttomat, sanon minä, lykkäävät sen asian viimeiseksi, jonka pitäisi tapahtuman ensimmäiseksi. He ajattelevat ilmankin, ettei ole niin hoppu sen asian kanssa, ei ole vielä kuolema varsin tulemassa. Ilmankin minä ennätän vielä. Niin ajattelevat ne suruttomat raukat, jotka tuntevat, etteivät he ole vielä valmiit kuolemaan, mutta luulevat tulevansa valmiiksi ennen kuolemata. Mutta ei kuolema odota siksi kuin suruttomat tulevat valmiiksi, vaan hän tempaa nuoret, vanhat, suuret, pienet, rikkaat, köyhät, lankoinensa lapsinensa, eikä hän kysy, oletkos valmis, suruton raukka seuraamaan (minua) iankaikkisuuteen, vaan hän sanoo: tule, tule ihmisparka, minä vien sinut siihen paikkaan, kussa sinun iäti oleman pitää.

Olettekos nyt tehneet liiton kuoleman kanssa, te suruttomat raukat, jotka ette ole vielä valmiit seuraamaan kuolemata iankaikkisuuteen? Missä Raamatussa olette sen paikan löytäneet, että ihminen tulee valmiiksi kuolemassa? Sen katumuksen päälle te luotatte, joka tapahtuu kuolemassa. Olettekos nyt tehneet liiton kuoleman kanssa, ettei pidä hänen tulla, ennen kuin te olette valmiit? Te kuulette, mitä Paavali sanoo: synnin kautta on kuolema tullut. Ei olekaan Jumala pannut kuolemaa ihmisen päälle, vaan synti ja perkele on kuoleman saattanut ihmisen päälle.

Nyt on kuolema ja perkele liitossa. Perkele sanoo kuolemalle: “Sinä olet minun ystäväni, joka autat minua tappaissa syntisiä.” Perkele oli alusta miestappaja. Hän tappaa ihmisiä äkkinäisen kuoleman kautta. Muutamia tappaa vihan perkele, koska hän potkii niin kovin sydämessä, että sydän halkee. Muutamia tappaa ahneuden perkele maailman murheen kautta, sillä Paavali sanoo, että maailman murhe saattaa kuoleman matkaan. Muutamia tappaa kunnian perkele, koska hän panee praameudellansa tekemään työtä yli voiman ja pilaamaan terveytensä. Muutamia tappaa huoruuden perkele, koska hän panee heitä surmaamaan itseänsä ja lapsiansa. Ja muutamia tappaa omanvanhurskauden perkele, niin kuin esimerkiksi Juudaksen. Sanalla sanottu: Synnin kautta on kuolema tullut maailmaan ja niinmuodoin ei se ole Jumalan syy, että ihmiset kuolevat, vaan se on juuri perkeleen syy, että ihmiset kuolevat. Ja sen tähden olisi paras neuvo, että suruttomat rupeisivat rukoilemaan perkelettä ja sanomaan: “O, rakas perkele, älä minua tapa, ennen kuin minä tulen valmiiksi kuolemaan.”

Se katumaton ryöväri rupesi rukoilemaan Vapahtajaa, että hän auttaisi häntä kuolemasta. Mutta se rukous tuli pilkkaamiseksi. Ja niin tulee myös katumattomien syntisten rukous pilkkaamiseksi, koska he kuoleman kivussa tulevat jumalisiksi, ja rupeavat huutamaan, että Jumala auttaisi heitä kuoleman kivuista. Se olisi paljon parempi, että he rukoilisivat perkelettä ja sanoisivat: “O, armollinen perkele, älä minua tapa, ennen kuin minä tulen valmiiksi.”

Mutta suruttomat luulevat, että Jumala se on, joka ihmisiä tappaa. Ja siitä uskosta ottavat he väärän lohdutuksen ja sanovat näin: “Jos Jumala olisi minulle suuttunut, ilmankin hän olisi jo aikaa minut paiskannut helvettiin, niin kuin hän muinen vajotti kolme miestä helvettiin, joille hän oli suuttunut, nimittäin Chora, Dathan ja Abiram. Mutta älä sinä, suruton raukka, ota itsellesi yhtään lohdutusta niitten miesten onnettomasta menosta helvettiin, sillä Jumala on kärsivällinen. Hän odottaa parannusta päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, vaikka syntiset pilkkaavat häntä jumalattomalla elämällänsä. Ja koska parannusta ei tule, niin täytyy hänen antaa viimein heitä saatanan haltuun, yhtenä ruumiin ja sielun kanssa.

Yksi ainoa esimerkki on Raamatussa, joka osoittaa, että Jumala on lisännyt armonaikaa kuninkaalle Hiskialle, joka rukoili, että hän saisi vielä elää maailmassa. Olikohan siis tämä kuningas Hiskia kristitty, koska hän ei tahtonut kuolla? Vai olikohan hänellä semmoinen tunto, ettei hän tuntenut itsensä valmiiksi kuolemaan? Emme tiedä, oliko hän juuri vakainen kristitty, vaikka hän oli kiivas Jumalan puolesta, eikä myös profeetta Jesaja ole häntä lykännyt, mutta sen me tiedämme, ettei ole kristitty perkeleen vallan alla, eikä ole siis perkeleellä yhtään valtaa kristityitä tappaa, eli vaivata ruumiillisesti. Mutta jos Jumala sallii, että yksi kristitty vaivataan perkeleeltä, niin kuin esimerkiksi Job, niin kristitty ottaa sen kärsivällisyydellä vastaan ja antaa ruumiinsa saatanan haltuun, että sielu pelastettaisiin.

Mutta suruton ihminen on kokonansa perkeleen hallussa, ei se ole omassa vallassa, ja sentähden saattaa perkele häntä tappaa synnin kautta ennen määrättyä aikaa. Sillä ehkä Jumala on antanut suruttomille hengen, ja ylöspitää ruumiin voimat määrättyyn aikaan asti, jona suruttoman pitää kuoleman sen sisällä olevaisen kuolevaisuuden tähden, mutta ei surutoin ihminen elä niin, että hän pääsisi siihen Jumalalta määrättyyn ikään asti, vaan hän elää niin, että perkele saattaa häntä tappaa ennen määrättyä aikaa. Niin kuin esimerkiksi yksi juomari, joka juopumuksen kautta pilaa terveytensä ja lyhentää ikänsä, ei elä siihen ikään, jonka Jumala luonnon lain jälkeen on hänelle määrännyt, vaan hän kuolee ennen määrättyä aikaa. Onkos se Jumalan syy, että viina tappaa juomarin ennen määrättyä aikaa? Vai onkos se Jumalan syy, että ahneuden perkele tappaa muutamia maailman murheen kautta ennen määrättyä aikaa. Niin kuin Paavali kirjoittaa, että maailman murhe saattaa kuoleman matkaan? Vai onkos se Jumalan syy, että kunnian perkele tappaa muutamia ennen määrättyä aikaa, koska he prameudellansa pilaavat terveytensä nuoruudessa, ja tekevät kilpaa työtä, enemmän kuin mitä ruumiin voima kestää?

Jokainen saattaa kyllä järjelläkin ymmärtää, ettei Jumala ole käskenyt heidän niin elää. Mutta ei suruton raukka usko, että perkele häntä tappaa ennen määrättyä aikaa, vaan hän luulee, että Jumala häntäkin varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa. Ja mistäs suruton raukka on sen uskon ottanut, että Jumala häntä varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa? Rietas ilmankin on hänelle semmoisen uskon antanut.

Yksi kristitty, joka on Jumalan Hengen johdattamisen alla, saattaa uskoa, että perkeleellä ei ole valtaa häntä tappaa Jumalan sallimatta. Ja tämä kristittyin usko on Jumalan sanassa perustettu. Mutta suruton, joka ei olekaan Jumalan Hengen johdattamisen alla, vaan on kokonansa perkeleen vallan alla, ei saa omistaa itsellensä niitä Raamatun paikkoja, jotka puhuvat Jumalan armollisesta varjeluksesta. Ne kuuluvat ainoastansa kristityille, jotka ovat ainoastansa Jumalan Hengen johdattamisen alla. Mutta suruttomille kuuluvat kaikki ne paikat Raamatussa, jotka ovat kirjoitetut pakanoille. Niin kuin kuningas Farao, joka hukkui Punaiseen mereen yhtenä joukkonsa kanssa, juutalaiset, jotka vainosivat kristityitä ja hävitettiin.

Eipä moni suruton voi uskoa, että rietas tappaa ihmisiä juopumuksen kautta, huoruuden kautta, ahneuden kautta, ylpeyden kautta ja laiskuuden kautta. Vaikka tämä asia ymmärretään joltisesti luonnollisella järjellä. Mutta että vihan perkele vasiten tappaa muutamia, koska hän rupeaa niin hirmuisesti potkimaan, että sydän halkeaa, sitä ei taida moni suruton uskoa. Eikä myös suruttomat usko, että ahneuden perkele tappaa muutamia maailman murheen kautta. Ei he vielä sitäkään usko, että kunnianperkele vasiten tappaa muutamia koska hän alkaa niin kovin vaivaamaan ihmistä, että se tulee taudiksi.

Mutta onpa meillä yksi esimerkki Raamatussa, joka osoittaa, että kateus ja hengellinen viha tappoi kuningas Antiokuksen, ilman sitä, mitä me olemme kuulleet historiasta, että moni korkea maailman herra on kuollut murheen tähden. Koska kuningas on heitä viralta pois ottanut, niin he ovat kuolleet murheen tähden. Ja kunnianperkele on heitä tappanut. Sen tietävät myös kaikki tohtorit. Mutta suruton ei usko ollenkaan, että perkele häntä tappaa, vaan hän luulee, että Jumala häntä varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa. Ja kuitenkin se on yksi järkähtämätön totuus, että perkele tappaa suruttomia ennen määrättyä aikaa. Ja se on juuri harvassa, joka elää siihen Jumalalta määrättyyn ikään. Mutta tämä oppi on niin vastahakoinen suruttomille, että he sanovat vihassansa: Vai niin! Perkelekös meitä tappaa? Eikös Jumalaa olekaan enää? Jos perkeleelle olisi niin suuri valta annettu, ilmankin hän olisi jo aikaa kaikki ihmiset tappanut. - - - (loppu kateissa)

__________________________________

Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja / Sigge Poromaan hallussa Luulajassa /

Käsikirjoitus katkeaa kesken. Viimeiset sanat, jotka ovat poisjätetyt yllä olevasta tekstistä kuuluvat näin: Mutta kui-