Frans Larsson Vettainen

Elokuun 23. 1930 Detroit; Michigan.

Olem[m]a lukeneet suomen kielellä Lestadiuksen saarnan ja Englannin kieliset kristityt eivät saaneet sanakaan siitä, kuitenkin uskotte että se on oikein, Ei se kuitenkaan ole kylliksi, että uskotte, että se on oikein, ellette kuule omilla korvillanne. Se on sydämen halu, joka on ihmisen sydämessä, että kuulla Jumalan sannaa omilla korvillaan, nimittäin se Jumalan sana, joka on se välikappale, jonka kautta ihmisen pitää tulla ensinnä herätetyksi. Se on se välikappale, joka johdattaa heränneitä autuuden tielle, se on se välikappale joka pitää ihmistä autuuden tiellä [ja] ete[e]npäin johdattaa ja senvuoksi teillä ja meillä on yksi kaipaus siitä, senvuoksi että se on ainoa sielun ruoka. Tämän mailman meno ei kelpaa sielulle, vaikka minkälaista se olisi, se ei ole otollinen, mutta tämä elävä Jumalan sana on saattanut sielun ravita, on saattanut ravita yhden nälkäisen sielun ja myöskin sammuttaa jano[o]van sielun janon. Senvuoksi ne joilla ei ole tarvetta eivät ole tulleet vaikka ovat kuulleet kristillisyyttä monta kymmentä vuotta, niillä ei ole tarvetta. Mutta kristityt ovat kantaneet sitä sydäntä ja mieltä ja kaipausta että aina saada uudelle[e]n kuulla, ja aina saavat ylösrakennusta ja sielulle siunausta ja sen rinnalla itseään koettelevat, kuinka heidän vaeltamaan ja Jumalalle kelpaamaan pitää, ja siinä sydämessä ja mielessä kristillisyyden veljet ja sisaret ovat kantaneet kristillisyyttä monta kymmentä vuotta ja saaneet niinkuin Hän on kutsuttu — ihmeellinen neuvonantaja. Hän on niitä sieluja niin ihmeellisesti kuljettanut, että vaikka mailma on niin paha ja ihminen on niin paha ja synniltä turmeltu, mutta kuitenkin tämän ihmeellisen neuvonantajan avulla ne ovat kristillisyyden säilyttäneet. Ja vaikka usein tule[e] pelko että kostunko minä perille, kuitenkin on tapahtunut että autua[a]llisen kuoleman kautta ovat perille kostuneet, ja ne ovat kuoleman sillattoma[a]n virtaan ilolla ja vakuutella astuneet. Niin ei se turhaan mennyt siinä suuremmassakaan koettelemuksessa. Mutta sitävastoin se on tullut näkösälle, että mitä lähemmäksi net ovat kuoleman enkeliä tulleet, että ovat saaneet sen vakuutuksen että minun pitää lähteä, niin samalla ovat saaneet yhden palavan janon ja kaipauksen päästä pois. Sellaiset ovat esimerkit! Eikö niin ole? Ja sen vuoksi se on niin vahvasti sydämmeen istutettu kaikille kristityille, että hän ei saata muuta tietä autuuteen hyväksyä - ei hän saata - se on mahdotoin! Sillä hänen koettelemuksensa siitä ajasta asti kuin Jumala on kutsunut häntä armon kautta, jossa hän tuli autuuden tielle, että hän käsitti hyvän omantunnon rauhan ja sisällisen vakuutuksen tästä, että Jeesus Jumalan poika on minun edesvastaajani, jonka kautta minä olen tullut vihaisen Jumalan kanssa sovitetuksi. Jumala oli niin kauvan vihainen kuin Hänen vanhurskautensa oli syntisen omantunnon päällä. Hänellä ei ollut muuta edessään, kuin se ajatus, että jos kuolema tässä tilassa tulee, ijankaikkinen kadotus on osani. Eikö niin ole? Niin ovat hänen pysyvät ajatuksensa siitä ajasta ja net pysyvät kuolemaan asti. Ja kuin ihminen siitä tilasta pääsi palaamaan, niin se tuntui kalliille. Ja minä uskon että pysyvät merkit jäivät näistä koettelemuksista myöskin ja pysyvät kuolemaan asti. Eikö se niin ole? Mutta kuin tämä vaival[l]oinen ristin tie on ihmisen edessä, se vaival[l]oinen itsensäkieltämisen tie, niin tulee ihmiselle monta kertaa kysymys että kuinka voiton päällä pysyä. Ja kuitenkin ihminen panee itsensä tässä esille että tehdä jotakin hyvää mielessänsä Jumalalle. Niinkuin tiedämme kuinka tällä nykyisellä ja viimeisellä ajalla, kuinka paljon omavanhurskaus on heränneitä sieluja tähän johdattanut, vaikka on kristillinen mailma ja het uskovat, ja myös tunnustavat kolmeyhteisen Jumalan, mutta kuitenkin omavanhurskaus niin ihmisiä johdattaa, että ihmisen pitää jotakin tämän lisäksi tekemään. Ja se tulee niin kauvan kuin omavanhurskaus opettaa. Mutta kuin tulee kysymys siitä vanhurskaudesta, joka Jumalalta meille omistetaan, se ei kelpaa mailmalle. Se ei kelpaa mailmalle, se on mahdotoin. Ja senvuoksi se tapahtuu tällä tavalla, on ennen tapahtunut, ja vielä tapahtuu, että net ovat harvat sielut, jotka tämän ovat sydämellään käsittäneet, ja senvuoksi se niin tapahtuu. Ja me saatamme sanoa että olemma tottuneet siihen että saarnata köyhyyden läpi ja vielä siinä uskossa, että kristityt rukoilevat, sillä se on kaikkien yhteinen asia.

Me olemme Jeesuksen nimeen kokoontuneet, ja vaikka on muutamia sieluja tässä jotka olivat viime kerrallakin kokoontuneet, kuitenkin on kuoleman enkeli muutamia niistä harvoista sieluista ottanut, ja net ovat otetut ja muutetut autua[a]llisen kuoleman kautta. Olemme saaneet tietoja täältä Amerikan maalta, että monta jotka olemme tulleet tuntemaan kasvoista ja sydämestä, monet niistä ovat muutetut kuoleman kautta ja menneet mittaamaan sitä mitä kylväneet ovat. Net, jotka ovat autua[a]llisen kuoleman kautta päässeet pois tästä mailmasta, niitten ei tarvitse katua että ovat olleet täällä vähän aikaa. Ja totisesti eivät ne kadu, jotka ovat meidän seastamme otetut näinäki viimeisinä vuosina. Ja monet niistä emme olisi kuolemalle antaneet, jos se olisi ollut meidän voimassamme. Mutta kuolema on se väkivaltainen vieras, koska hän tulee, niin hän ottaa jokaisen kuin hänen aikansa tulee, ja Raamattu sanoo: "Autuas on se jonka Herra löytää valvomasta koska Hän tulee."

Meillä jotka olemme jälkeen jääneet, meillä on se kysymys  että onnellisesti perille kostua. Se on kysymys kaikilla niillä, jotka ovat autuuden tielle astuneet, että vaikka mitä kohtaisimme tässä mailmassa, emme kristillisyydestä luovu. Niinkuin uskomme teistä, harvat sielut, jotka tähän olette kokoontuneet, että olette niistä lupauksista ja liitosta kiinnipitämässä. Emmekä saata muuta tehdä, mutta rukouksilla ja huokauksilla Isää lähestyä, että Hän omansa varjelisi tällä viimeisellä ajalla että onnellisesti perille kostuisimme.

Teksti Philippiläisten 3.

Nyt on luettu Paavalin kirjoitus Philippiläis-kristityille. Ja kuin het aikansa saarnasivat kristillisyyttä, niin kristillisyys tuli niin lavealle että se oli mahdotoin joka paikkaan mennä saarnaamaan suullisesti, vaikka olisi ollut tarpeellista. Kuitenkin koska näkyy ja tulee ilmi heidän kirjoituksistansa, että monenlaiset koettelemukset tulivat kristillisyyteen heidän päivinänsä, vielä niin pitkälle että tuli vahinkoa. Vaikka niin on ja niin uskomme, että emme saata tuntea emmekä käsittää kaikkia niitä koettelemuksia. Kuitenkin on niin paljon ollut valkeutta tässä kristillisyydessä, että vaikka omavanhurskaus on niin monessa värissä työtä tehnyt, kuitenkin sen rinnalla on piskuinen lauma ollut suojeltu, joka ei tullut saastutetuksi omanvanhurskauden petoksen kautta. Mutta ei se niin ole mennyt tämän kristillisyyden aikana eikä ennenkään, ettei vahinkoita olisi tullut, eikä meillä ole esimerkkiä miltään kristillisyyden ajalta että se niin olis mennyt; sillä vaikka monet ovat elävän kristillisyyden vaikutuksia saaneet, niin ei se ole saanut niin paljon sija[a] että oikea hengellinen lapsellisuus olisi heissä tullut näkösälle. Sydämmet jäivät vahvoiksi, ja senvuoksi se yksinkertaisuus ei saattanut sinne sopia. Kuitenkin net sielut ja sydämmet, jotka ovat sen sydämmellänsä käsittäneet ovat löytäneet levon, löytäneet rauhan, löytäneet lohdutuksen, löytäneet yhden vahvan vakuutuksen, niinkuin tiedätte ja olette koetelleet. Senvuoksi olette aina kaipaamassa, että se Jumalan sana, joka meille saarnataan, että se ylösvalaisi[si] meitä siihen totuuteen. Ja sen rinnalla tulee esille monenkaltainen vastahakoisuus, joka seisoo vastassa ulkonaisesti ja sisällisesti, kuin ihminen ei tullut sellaiseksi kristityksi ettei enää pahaa olisi. Kuitenkin tämä saarnaaja sanoo, niinkuin kuulemme tämän luvun lopussa, hän uskaltaa sanoa kristityille, että ''Meidän menomme on taivaissa, josta me myös meidän Herraa Jeesusta Kristusta odotamme, joka meidän heikon ruumiimme kirkastaa Hänen kirkkaan ruumiinsa kaltaiseksi.'' Koska hän tuo näitten kristittyjen etteen sen vanhurskauden, jossa hän oli yksi uskollinen palvelija, ja erittäinkin sen vuoksi, että net tahtoivat tuoda omanvanhurskauden oppia kristillisyyteen, sillä se musta omavanhurskaus on ulkopuolella. Niinkuin hän sanoo omasta kokemuksestaan siittä vanhurskaudesta, joka laista on, niin hän tuo näkösälle sellaiset hedelmät. Ja se hedelmä on että vainota elävää kristillisyyttä. Ja se on tullut näkösälle tämänki kristillisyyden ajalla, että vaikka net ovat olleet sellaiset kristityt, jotka ovat koetelleet kristillisyyttä, emme voi sanoa kuinka paljon net ovat sitä sydämellään käsittäneet, Emme sano ettei net ole kristillisyyteen tulleet, mutta omavanhurskaus on saattanut net väärän opin kautta kääntää ja turmella että ovat tulleet vihaisiksi kuin myrkky, että oli melkein mahdotoin niitten kanssa mitään puhua. Niin s[i]inä tulee näkösälle minkäkaltaisen vaikutuksen net myötänsä tuovat, ja senvuoksi net kirjoittavat näitä lähetyskirjoja, antaen tarkkoja neuvoja ja muistutuksia näille kristityille. Niinkuin hän sanoo tässä: "Vielä minun veljeni iloitkaat että minä teille yhdellä tavalla kirjoitan, sillä se tekee teitä vahvemmaksi." Niin hän on niille saarnannut, joilla oli halu tietää, että koska hän läsnä oli, on hän kaikki vanhemman neuvot antanut, neuvot niinhyvin kuin muistutukset. Kuitenkin hän tahtoo vielä kirjeitten kautta antaa neuvoja, niinkuin se on tietty ettei se millään muotoa saata ylläpitää kristillisyyttä jollei ole kilvoitusta. Niinkuin se ei voisi teidän kristillisyyttänne vahvistaa jos läsnä ollessa teille saarnattaisiin ja poissa ollessa eritavalla kirjoitettaisiin. Se ei vahvistaisi teidän kristillisyyttänne, vaan sitävastoin te alkaisitte ajattelemaan, että emme tiedä miten asiat ovat. Mutta se mikä vahvistaa teidän ja meidän kristillisyyttä, ja mitä vahvempia totistuksia meillä on, sekä saarna[a]misen että opetuksen ja vielä milloin tarpeellista on kirjoitusten kautta, että se on totu[u]s mikä on vaikuttanut, tämän siunatun hedelmän alussa, jonka hedelmä met olemme. Niin te olette "tulleet siihen mieleen ja olette raketut, ja olemme sen totuuden seuraajat, joka alusta oli. Niin jos sitten tulisi jotakin erilaista niiltä saarnaajilta eli meiltä, ei se teitä ensinkään vahvistaisi, mutta tulisi raskaat epäilykset että miten asiat nyt ovat. Sentähden hän koettelemusten alla opettaa näitä kristityitä, sanoen: "Vielä minun veljeni, iloitkaa Herrassa että minä yhdellä tavalla kirjoitan, en minä siitä suutu, sillä se tekee teidän vahvemmaksi."

Ja niin hän alkaa heitä neuvomaan: "Kavahtakaa teitänne koirilta, kavahtakaa teitänne pahoilta työmiehiltä, kavahtakaa poisleikkaamisesta!" Nyt jos me katsomme tätä, niin Raamattuin jälkeen koirat ovat ulkopuolella. Kuitenkin Raamattu sanoo että koirat ja velhot ovat ulkona, ja se on ollut vaara kristillisyydelle vielä ulkopuoleltakin. Ei net ole pienet pahennukset mitkä niitten kautta on vaikutettu, että monet ovat langen[n]eet elävästä kristillisyydestä. Ja senvuoksi kristityitä on aina tästä opetettu, ja alusta asti niitä neuvoja annettu, että yksi kristitty ihminen, joka on saanut sen armon Jumalalta että on tullut mailmaa vastaan ja saattaa totuuden mailmalle sanoa. Ja vaikka se on tietty että risti siitä seuraa, Jeesuksen risti seuraa tätä niin että tulee näkösälle että olemme tulleet erilaisiksi. Emme enää elä mailman kanssa sitä Jumalatointa elämää kuin ennen, mutta sitävastoin alkaa saarnaamaan muil[l]e ja nuhtelemaan niitä. Ja koska ihminen on niitten kanssa elänyt suruttomuudessa ja synnissä, niin hän tahtoo niitä tavata ja rukoilla niiltä anteeksi että on heidän kanssaan Jumalattomuudessa elänyt. Niin tämä oli heti kysymys kuin hän lähti matkalle. Ja vielä tiedämme että moni herännyt ja suuri syntinen näki, ja tunsi, että vaikka mitä tulisi eteen, se ei tule kysymykseen vaan että vapa[a]ksi tulisin. Moni on tehnyt niitä päätöksiä että vaikka kaikki tavarani menisi, se ei tule kysymykseen, vaan että käsittäisin rauhan omalletunnolleni, niinkuin tiedämme kuin olemme olleet mukana kuin suuret syntiset ovat heränneet. Moni on sanonut että vaikka tuhkat takasta menisi väärintekoja sovittaessa, ainoastaan että vapa[a]ksi tulisin, tämä asia on ollut kallis heidän sydämmillään. Mutta, koska matkan pää ei ole siinä missä se alkaa, koska perkele mailma ja oma liha on vastaan, niin monelle tulee kysymys että kuinka voittaa. Ei mailma eikä perkeleen joukko väsy työtä tekemästä eikä vainoomasta, niinkuin Lestadius sanoo kuudes sunnuntai kolminaisuuden päivästä, armoitetuille sieluille; "Armoitetut sielut, minä sanon teille, älkää ajatelko että vihollinen nukkuu monta minu[u]ttia, niinkuin te usein nukutte yrttitarhassa." Ja kaikki kristityt tulevat tässä paikassa vialliseksi, että eivät saata valvoa oikealla valvoma paikalla, niinkuin heidän tulisi. Niin tämä saarnaaja varoittaa kristityitä kavahtamaan koiria, ja sitten pahoilta työmiehiltä. Niin joka on paha työmies ei hän ole hyvä työmies. Net ovat pahoja työntekijöitä, jotka pahalla tavalla työtä tekevät kristillisyydessä, Net eivät tehe työtä kristillisyyden säilyttämiseksi ja ylösrakennukseksi mutta kristillisyyden hajoittamiseksi ja yksinkertaisten sielujen ja sydänten turmelemiseksi. Se ei tarvitse olla paljon joka sitä saattaa tehdä, se on helppoa tehdä paha[a] työtä. Mutta jos niitten pitäisi oikealla tavalla työtä tehdä, oli sitten enempi eli vähempi lahjoja, että se tulisi kristillisyyden rakennukseksi, siinä on työläämpi kysymys, siinä on yksi painava ja raskas kysymys. Ja koska ihminen koettelee itseään sen rinnalla että mitä minä tässä olen Jumalan edessä, niin tulee ajatus, olkoon kuka oli, että olen kelvotoin, ja kaikki kristityt tuntevat sen. Saatta[a] sanoa, että jos jotakin tulee ylös Kristittyjen väliin, niin tulee kysymys, vaikka se ei olis niin suuri asia, että tuntuu että pitäisi puhua, mutta en saata niin puhua että se tulisi lohdutukseksi. Ja niin jättää sen tekemättä. Eikä se kuitenkaan ole oikein että jättää sen tekemättä, niin että sitten mennee ja puhuu sitä jossakin muualla, ei se sillä tavalla pysy koossa. Siinä ihminen tuntee mikä Jumalan tahto on, mitä hyvänsä se olisi. Ja jos sitten ihminen mennee toisen selän taa - se on paljon helpompi mennä toisen selän taa - vaan se ei ole auttanut; kuitenkin täytyi sen läpi mennä ja ottaa asiasta kiinni, että minä ja muut tulisivat autuaaksi. Siinä on suuri ero että tehdä työtä oikealla tavalla ja tehdä työtä väärällä tavalla. Niinkuin tiedämme tämän kristillisyyden ajalla kuinka paljon on tehty työtä väärällä tavalla ja joukot eroitettu kristillisyydestä, ja koonneet joukkoja selkäinsä taa ja johdatettu vanhan äidin helmaan. Niin että täytyy sanoa, että monta yksinkertaista sielua pitää siellä olla ja siellä kuolla; se aika on ollu kristillisyydessä ja vanhimmat ovat siitä puhuneet. Joku on ajatellut että se on selvä asia yksi elävä kristillisyys ja kuollut kristillisyys, vaan ei se ole niin selvä kuin se tulee koettelemukseen. Sen täytyy sanoa että net ovat johdatettu vanhan äidin helmaan joukottain, luottaen yhteisen Jumalan armon päälle, ilman kysymättä, kuinka oikea katumus tapahtuu ja kuinka ihminen johdatetaan oikeata tietä oven kautta lammashuoneeseen. Omavanhurskaus on löytänyt tämän neuvon parhaaksi tyydyttäen ihmisiä yhteen väärään rauhaan, ja kuluttamaan aikansa sen jumalisuuden varjon alla, ja niin kulkea kohti kuolemaa ja ijankaikkisuutta eivätkä uneksikaan mikä heidän edessään seisoo. Eikä se ihmisraukka tahdo tietää mitä Jumala vanhurskaudessaan vaatii. Ja niin ihmiset kulkevat kuin virta joessa ijankaikkisuutta kohti. Ja kukatiesi ajattelevat yksi toisensa jälkeen, että tätä tietä kulkee niin moni luottaen Jumalaan ettei suinkaan se ole pahempi minulle kuin toisillekaan. Vaikka ei se saata olla vakuutettu siitä että minulla on sovinto, eli se vakuutus, joka yhdellä armoitetulla pitää olla; vaan vielä saatta[a] sanoa että ne sen päälle luottavat ja niin kulkevat ijankaikkisuutta kohden. Jota saatamme nähdä ja katsella murheella, kuin tet ja met näemme niitä, että net ovat kalliit Jeesuksen veren hinta ja kalliisti lunastetut kuolemattomat sielut. Ei ole ihme että viatoin Jumalan Poika, kuin oli maan päällä, astui ylös Öljymäelle, katseli Jerusalemin kaupunkia ja pyrskähti itkemään, ja niin alkaa kyynelten kanssa saarnaamaan heille Jumalan ankaraa vanhurskautta, ettei net etsikon aikaa tunteneet.

Niin tämä saarnaaja neuvoo kavahtamaan koirilta ja pahoilta työmiehiltä, ja sitten hän sanoo, kavahtakaa poisleikkaamisesta.

Niin emme tiedä kuinka met sen ymmär[r]ämme, kuitenkin tiedämme että monta jäsentä on leikattu Kristuksen hengellisestä ruumiista. Kuitenkin on paljon työtä tehty sen päälle että ei rakkauden siteitä katkaista, ja moni tulis omalta tunnolta sidotuksi ja ovat kadottaneet sen rauhan ja vapauten, joka ennen oli heillä, sillä ei yksi hyvä ja vapa[a] omatunto kärsi paljon ennenkuin se tulee sidotuksi ja tulee turmelluksi. Ja siihen on vihollinen aina voimallisesti työtä tehnyt että koettaa rikkoa rakkauden siteet kristittyjen välillä, ja eriseuran oppi on ollut ensimäinen välikappale; ja vaikka net koettelemukset ovat kauvempana, kuitenkin net ovat jäljet jättäneet. Ei net ole turhat olleet, niinkuin tiedämme että vihollinen on vieläkin valmis kristittyjen kesken, kuin joku vastus tulee, jotakin sopimattomuutta, niin vihollinen on valmis tukkimaan itsensä siihen väliin ja vielä niinkin kauvas, että käyttää tuomitsevia sanoja ja niitten kautta jäseniä leikata, leikata kristityitä pois kristillisyydestä, joka ei ole oikein. Vaikka tiedämme että kristityt, jotka juuritetut ovat ja joilla on yksi vakuutus siitä, missä meillä on suoja ja turva; vaan myös tiedämme että moni yksinkertainen sielu on langennut raskaitten koettelemusten alla. Vaikka tiedämmekin tämän, että se valkeus, joka on valaissut tämän kristillisyyden, on niin paljon valaissut jokaisen, joka on kristillisyyden tielle tullut, että kellään [ei] ole oikeutta poisleikata, mutta kuitenkin missä vaara on niin siinä on tarvittu muistuttaa. Ja näissä muistutuksissa Paavali sanoo: "Sillä me olemme ympärileikkaus, jotka Jumalata hengessä palvelemme, ja kerskaamme meitämme Kristuksessa Jeesuksessa, ja emme turvaa lihaan." Niin tämä on se ympärileikkaus, joka tarjottiin niille kristityille, jotka pakanoista tulivat. Sillä tämän kautta ne kristityt, jotka pakanoista tulivat, saivat niinkuin merkin, niin ettei heidän tarvinnut vainoa kärsiä, kuin het ottivat vastaan vanhan kirkon seremonioita. Net ovat vapautetu[t] vainon alta, niinkuin Paavali sanoo galatalaisille: "He tahtovat teitä ympärileikkaukseen saattaa, ainoastaan ettei heitä Kristuksen ristillä vainottaisi." Ja sellaisilla elävillä tässä kristillisyydessä on ollut se tarkoitus, että saattaa kristillisyys sellaiseen muotoon, ettei sitä mailmalta pilkattaisi; jotka tällä ajalla sanovat että koska he ovat saattaneet kristillisyyden siihen tilaan, että se on kelvollinen papeille ja mailman kunniallisille ihmisille; sen syyn tähden ettei niitten tarvitse kantaa ristiä, kuin kristillisyys on tehty niin hyväksi, niin sitten se on kelvollinen. Mutta kuin pitää kantaa sellaista kristillisyyttä, jossa tulee risti ihmisen päälle, se on liian työläs ja liian raskas ja lihalle ja verelle vastahakoinen. Niin met tiedämme että se on raskas lihalle ja verelle, niin kuin tiettävä [on] että nuorempain taipumus on voimallisesti sinnepäin. Mutta vielä vanhemmatkin ihmiset löytäisivät sellaisen ystävän mailmasta, että he eivät olisi niin alhaisia, niin ylönkatsotuita. Mutta tämä saarnaaja ottaa tämän ympärileikkauksen. Hän sanoo, että me olemme se ympärileikkaus, joka on tapahtunut sydämmen ja mielen muutoksessa, uudessa syntymisessä, jossa ihminen tuli kelvottomaksi, jossa ei enää mitään hyvä[ä] ollut. Mutta toiselta puolen tämä jäi; siinä tuli yksi vakuutus sieluun, että minun syntini on anteeksi annetut ja että minä olen saanut Jumalan Pojan edesvastaajaksi, siitä olemme vakuutetut! Niinkuin tämä saarnaaja sanoo. Ja sitten hän sanoo niistä, jotka tahtovat tuoda omaavanhurskautta kristillisyyteen. Hän panee esille entisen tilansa sanoen: "Ehkä minulla on, johon minä lihassa turvaan. Jos joku näkyy lihaan uskaltavan, minä paljoa enämmin, joka kahdeksantena päivänä ympärileikattu olen, Israelin kansasta, Benjaminin suvusta, hebrealainen hebrealaisista, lain jälkeen fariseus, Kiivaudesta seurakunnan vainooja, vanhurskaudessa, joka laista tulee laittamatoin." Niin hän oli laittamatoin vanhurskaudessa, niin hän oli viatoin kristitty kuin hän oli kiivaudesta kristittyjen vainooja. Ei omavanhurskaus häntä siitä syyttänyt että hän vainosi kristityitä. Niinkuin Vapahtaja, sanoi opetuslapsillensa: "Joka teitä tappaa luulee tekevänsä Jumalalle palveluksen." Jumalan palveluksessa on monta miljoonaa kristittyä tapettu, ne ovat henkensä uhranneet. Niin sitä tietä omavanhurskaus kulkee.

"Mutta ne kuin minulle olivat voittona, olen minä Kristuksen tähden vahingoksi lukenut." Ja senvuoksi ajattelemme tällä ajalla tästä, että ne, jotka jonakin mailmassa pidetään, että kuin tämä tulee heidän silmäinsä eteen, niinkuin tälle saarnaajalle, niin se näyttää kaikille että on yksi elävä kristillisyys. "Minä olen kaikki vahingoksi lukenut, että minä Kristuksen voittaisin." Niin sellainen näkö tuli tälle saarnaajalle. Ja hän puhu[u] näistä omien koettelemustensa jälkeen. Ja se on yksi varma asia, jos ne ovat virallisia eli virattomia saarnaajia, kuin nämät aukenevat eteen oikealla tavalla, että nämät näyttävät mitättömiltä. Ja sitten tämä tuntuu kalliilta että saattaisin kantaa ja säilyttää tämän kalliin asian, että minulla siinä olisi elämä, olisi siinä voima ja että minulla olisi siinä tunteminen armosta eli autuudesta, etten minä väsyis sodassa ja kilvoituksessa perkelettä vastaan, mailmaa ja omaa lihaa, niin kuin Lutheruskin sanoo. Ja sitten tällä saarnaajalla on kaipaus Häntä tuta ja Hänen ylösnousemisensa voimaa. Ja se kaipaus pitäisi säilyä kaikilla meillä kristityillä, ettei perkeleellä olisi tilaisuutta sellaisia aineita mailmasta tuoda, että hengellinen nälkä ja jano säilyisi; joka on meidän sydämissämme lähestyä armoistuinta, jossa me käsitämme ja saamme uutta hengen voimaa. Niinkuin monet teistä olette saaneet tuntea monen kymmenen vuoden kilvoituksen ajalla. Eikä mikään muu ole sovelias, mutta ainoastaan tämä hengellinen ruoka, ainoastaan tämä hengellinen ruoka, on saattanut sielun ravita, ehkäpä se olis kuin yksi pisara joka on sieluumme pri[i]skunut. Kuitenkin se on saattanut virvoittaa ja nostaa mieltä ylös tästä katoovaisesta katoomattomaan, ja tästä kuoleman maasta kuolemattomuuden maahan. Ja mitä likemmäksi ja lähemmäksi tämä asia sydämellemme aukea[a], sen mustemmaksi ja pimeämmäksi tämä mailma näyttää. Niinkuin olette kristityt koetelleet. Ja senvuoksi monta kertaa tulee suuri pelko etten tulisi soaistuksi tältä mailmalta, ettei tämä katoava mailma saisi tilaisuutta turmella sydäntäni. Kuitenkin tiedämme että Jumalan ihmeellinen neuvo on ollut, että Hän on yhden piiskuisen lauman johdattanut. Ja ne jotka ovat turvan siinä laumassa löytäneet, ne ovat suojassa pysyneet, ja net ovat kantaneet kristillisyyttään hyvällä ja sopimattomalla ajalla. Niinkuin itse tiedätte ja niin monta kymmentä tuhatta, jotka ovat kilvoittelemassa teidän ja meidän kanssa Euroopassa ja Ameriikassa. Vaikka kuoleman enkeli on niin monta leikannut niin monesta sukupolvesta tämän kristillisyyden  aamunkoitosta asti, ja niin monet ovat muutetut autua[a]llisen kuoleman kautta, lepäämään töistään; joilla ei enää ole murhetta, ei enään vaivat rasittamassa. Ja tiedämme tämän itsestämme, harvat sielut, että monta kertaa tulee tämä eteen, että joutuu kysymään itseltään: ''Kuinka sydän on niin taipuvainen tähän mailmaan?" Ja tiedämme että monta kertaa huokaus nousee sydämestä: "Rakas isä, auta minua että onnellisesti perille kostuisin!"  Me tiedämme, veljet ja sisaret, että sellaiset huokaukset nousevat, ja senvuoksi monta kertaa rakennatte rukousalttarin Jumalan tykö, että Hän suojelisi ja johtaisi, että vaikka mitä olisi ja tulisi vastaan, vaan koska ilta joutuu että saattaisin ilolla lähteä. Kuitenkin usein tulee kaipaus ja nousee huokaus, että minä onnellisesti perille kostuisin. Ja usein muistatte niitä ystäviä, jotka ovat menneet ja ovat viettämässä häitä sillattoman virran toisella rannalla. Siellä on monen ystäviä, siellä ovat monen aviokumppanit, siellä ovat monen rakkaat lapset ja monen rakkaat vanhemmat. Siellä saamme heitä tervehtellä, kuin se päivä joutuu, se autua[a]llinen aika, koska se ihana aamu valkenee että saamme yhteen tulla heidän kanssaan. Ja totisesti uskomme että se päivä valkenee ja uskomme, että te ja me silloin saatamme kiittää. Sodan ja kilvoituksen aika ei ole pitkä, vaikka se vielä niin näyttäisi niille, jotka nuoret ovat. Meidän aikamme täällä ei ole kuin varjo. Meidän aikamme menee kuin varjo. Eikä yksi tiedä paremmin kuin toinenkaan että olemme seisomassa ijankaikkisuuden rannalla. Ja senvuoksi valvokaamme yönvalvojan Herran Jeesuksen kanssa, joka on valvonut ja pitkää yötä viettänyt Getsemanen yrttitarhassa. Ja nostakaa päänne ylös ja katsokaa uskossa ja hengessä teidän Kuningastanne ja Rakastajaanne, jonka sydän on rakkaudesta särkynyt Golgatan ristillä. Ja vielä net verenpisarat priiskuvat Siionin vuorella sen maan päälle, joka on särjetty, joka on se hyvä maa, joka on hedelmän kantanut, ja että se kasvaisi ja hedelmän kantaisi. Ne viattomat verenpisarat ovat vielä priiskumassa. Kootkaat niitä, te matkakumppanit, tällä tiellä ja matkalla, jota te ja met olemma kulkemassa Isän maata kohti! Ja koska se päivä joutuu että jätämme tämän maan, että tet ja met saatamme ilolla hyvästi sanoa ja meitä muutetaan niihin kokouksiin, johon ystävät ovat menneet. Usein tulee minulle mieleen kuin muistamme niitä ystäviä, joitten kanssa olemme aut[ua]allisia hetkiä viettäneet, jotka nyt ovat käyskentelemässä ijankaikkisuuden ihanalla rannalla ja kantavat katoamattoman kunnian kruunun.

Rukoilkaat rakkaat veljet ja sisaret minun edestäni ja minun lasteni edestä[.] Niitten lasten edestä, jotka jo ovat Paratiisiin menneet, niitten edestä ei enää tarvitse rukoilla, sillä het ovat tallella. [Amen]

_

Koneella kirjoitettu jäljennös. Todennäköisesti pikakirjoittajan tallentama. Lauri Koistisen arkisto.